Yrittäjien hallitus: Työmarkkinoiden uudistukset pitää toteuttaa tinkimättä – ”Ei kannattaisi sahata omaa oksaa”
Hallituksen on toteutettava tinkimättä hallitusohjelmaan kirjatut työmarkkinauudistukset, Suomen Yrittäjien hallitus edellyttää.
YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.
Hallituksen on toteutettava tinkimättä hallitusohjelmaan kirjatut työmarkkinauudistukset, Suomen Yrittäjien hallitus edellyttää.
Varsinkin pienyrittäjillä on suuri huoli valmisteilla olevasta muutoksesta.
Yrittäjissä hämmästellään etujärjestön voimakasta ulostuloa.
Tuore Työelämägallup kertoo, että työpaikoilla olisi valmiutta paikalliseen sopimiseen.
Työpaikalla haluttaisiin nykyistä enemmän sopia palkoista, korvauksista ja lisistä (55 %), työajoista (52 %), sekä lomien ja vapaiden ajankohdista (47…
Puolet työelämässä olevista kertoo todistaneensa tilannetta, jossa joku on ollut sairauslomalla, vaikka siihen ei olisi ollut aihetta, kertoo tuore Työelämägallup.
Mika Okkosen yritys kasvatti liikevaihtoa työnantajayrittäjänä, mutta se ei näkynyt yrityksen tuloksessa.
Lähes 60 prosenttia työelämässä olevista ilmoittaa olleensa tilanteessa, jossa työyhteisön edun mukaista olisi ollut jonkun työntekijän irtisanominen hänen toimintansa vuoksi,…
Hallituksen työelämäuudistukset ovat Suomen keskeisiin kilpailijamaihin verrattuna maltillisia, osoittaa Suomen Yrittäjien vertailu.
Hallituksen työelämäuudistukset ovat Suomen keskeisiin kilpailijamaihin verrattuna maltillisia, osoittaa Suomen Yrittäjien vertailu. ”Hallituksen on syytä pitää ohjelmastaan kiinni ja tuoda…