Yrittäjien Petri Salminen kiittelee puoliväliriiheä, vaikka osa päätöksistä arveluttaa: ”Herättää vähintäänkin kysymysmerkkejä”
Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Petri Salminen kiittelee sitä, että hallitus kannustaa yrittämiseen.
YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.
Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Petri Salminen kiittelee sitä, että hallitus kannustaa yrittämiseen.
Hallituksen kaavailemat veronalennukset kannustavat investoimaan ja tekemään töitä, kun samanaikaisesti vireillä on työmarkkinauudistuksia ja kilpailua lisäävä hankintalain uudistus. Näin arvioi…
Kaikille eläkeyhtiöiden tekemille YEL-työtulon korotuksille on asetettava yläraja siihen saakka, että selvittelyssä oleva yrittäjien eläkeuudistus saadaan maaliin. Näin esittää Suomen…
Yrittäjät esittää puoliväliriiheen, että kaikille eläkeyhtiöiden tekemille YEL-työtulon korotuksille asetetaan yläraja siihen saakka, että selvittelyssä oleva YEL-uudistus saadaan maaliin. ”Vuonna…
Sarianne Reinikkala kritisoi kovin sanoin eläkeyhtiön toimintaa.
–Eläkesopu on laiha kompromissi. Yrittäjät olisi hillinnyt eläkemenoja tehostamalla järjestelmää ja poistamalla eläkkeen karttuminen ansiosidonnaisen työttömyysturvan ajalta. Tervetullut on mahdollisuus…
Työeläkevakuuttajat tarkistivat vuoden 2024 aikana noin 34 500 yrittäjän YEL-työtulon.
Suomen Yrittäjät on vaatinut, että hallitus aloittaa nopeasti eduskunnan ja hallitusohjelman edellyttämän selvityksen yrittäjän eläkelaista (YEL). Tänään sosiaali- ja terveysministeri…
Sosiaali- ja terveysministeriö käynnistää YEL-selvityksen.
Yksinyrittäjä Aila Kämäräinen joutui byrokratian pyörteisiin sairastuttuaan harvinaiseen syöpään.