Pälkäneen ja Luopioisten Yrittäjien Uutiskirje huhtikuu 2019
YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
Vaikutamme ja verkostoimme ympäri Suomea! Etsi täältä oma paikallisyhdistyksesi ja aluejärjestösi.
Rääkkylän leipomon tiloihin saatiin tänä keväänä uusi yrittäjä. Kotileipomo Isabella siirsi leipomotoiminnot kotoa Pötsönlahdelta kirkonkylälle. Kunnan kanssa yhdessä tehtiin tiloihin…
Paikallislehti on yritys, joka elää ja kehittyy ympäristössään ja samalla kehittää sitä.
Hämeenlinnalaiset Miodex Oy ja Vekka Liikenne Oy ovat tiedottaneet sopineensa toimintojensa yhdistämisestä.
Ilomantsilaisen Antti Ikosen piti pari vuotta sitten hankkia Y-tunnus, jotta pääsi kuvaamaan Pogostan Hiihtoja lintuperspektiivistä. Kuvauskopteria eli dronea kun ei…
Neljä nuorta yrittäjää rohkaisee verkkojulkaisussa tavoittelemaan unelmiaan yrittäjyyden avulla. Kohti unelmia -julkaisussa tarinansa kertovat ammattipelaaja Roosa Puonti, korusuunnittelija Matilda Mannström,…
Yrittäjäsanomat listaa kuluvalla viikolla rekisteröidyt yritykset paikkakunnittain.
Kankaanpääläinen siivousalan yrittäjä Minna Mettälä voitti ensimmäisen Beauty Cleaner -kilpailun. Voittajaksi valittiin positiivinen siivousalan persoona, ja samalla haluttiin nostaa ammattiylpeyttä…
Osakeyhtiön purkaminen ei ole aivan yksinkertainen prosessi. Asiantuntija kertoo, miten yhtiöstä pääsee tarvittaessa eroon.
Elämme mielenkiintoisia aikoja. Millainen maa on se Suomi, johon herätään heti ensi maanantaina eduskuntavaalien jälkeen?