VIHREÄ SIIRTYMÄ JA YRITYSTEN KASVUHAKUISUUS NOUSUN VETUREINA
Talousennusteiden mukaan Suomen talouden arvioidaan painuvan vuonna 2023 maltilliseen taantumaan. Taantumaan ajautumisen taustalla on samanaikainen voimakas muutos rahan, energian ja…
YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.
Talousennusteiden mukaan Suomen talouden arvioidaan painuvan vuonna 2023 maltilliseen taantumaan. Taantumaan ajautumisen taustalla on samanaikainen voimakas muutos rahan, energian ja…
Yritysten maksuviiveet ja konkurssit ovat kääntyneet nousuun, paljastaa tuore maksuviivetutkimus. Perintäpalveluihin erikoistuneen Intrumin tuoreen maksuviivetutkimuksen perusteella maksuviiveitä oli vuoden 2022…
Kausimuuttajia halutaan erityisesti ravintola-alalle ja asiakaspalvelutehtäviin. Yrittäjät toivovat kuntien auttavan työntekijöiden houkuttelussa esimerkiksi järjestämällä edullisia vuokra-asuntoja.
Epävarmuus heijastuu tänä vuonna voimakkaasti varsinaissuomalaisten yrittäjien kasvuodotuksissa. Maakuntaennusteen 30-vuotisen historian aikana talouden kasvuodotukset ovat tänä vuonna paikoitellen ennätysalhaalla. Henkilöstön…
Yritysten maksuviiveet ja konkurssit ovat kääntyneet nousuun, paljastaa tuore maksuviivetutkimus.
Kouluttaja: Timo Mäkelä, Tilimajakka Oy Käytännön esimerkkeihin perustuvassa Ensimetrin Talouskoulussa opit vastaamaan liiketoiminnassa usein toistuviin kysymyksiin ja siten parantamaan yrityksesi…
Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) on vuoden alussa lopettanut tilinpäätösilmoitusten vastaanottamisen sähköpostilla. Tilalla on sähköinen ilmoittaminen YTJ-palvelussa.
Vuoden 2022 keväällä yhteiskunta alkoi palautua koronapandemiasta. Elinkeinotoiminnan rajoituksista luovuttiin. Helmikuussa tuli kuitenkin uusia murheita, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja…
Yrittajat.fi julkaisee viikoittain AAA-luokkaan päässeiden yritysten tiedot.
Yrittäjistä 60 prosenttia harjoittaa sijoitustoimintaa ja yrityksistä 21 prosenttia. Mitä suurempi yritys, sitä useammin harjoitetaan sijoitustoimintaa. Nuoremmat yrittäjät sijoittavat useammin…