YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

Omistaja ja toimitusjohtaja Lulu Sariola pohti jo vuosi sitten toiminnan jatkamisen järkevyyttä ja työn mielekkyyttä. Kuva: Sanna Rönberg
24.9.2026 klo 15:55
Uutinen

138-vuotias Suomen Tivoli lopettaa – Toimitusjohtaja jo kesällä 2025: ”Mietin, kuinka kauan jaksan ottaa turpaan”

Tämä teksti on konekäännetty.


Suomen Tivolin taival päättyy 138 vuoden jälkeen.

– Suomen Tivoli Oy on tehnyt raskaan päätöksen lopettaa toimintansa. Yhtiön 138-vuotinen historia ei unohdu, eikä kukaan voi muuttaa sitä, mitä vuosikymmenten aikana on rakennettu ja koettu. Taloudelliset edellytykset toiminnan jatkamiselle ovat kuitenkin hävinneet, ja yhtiölle on muodostumassa jo seitsemäs peräkkäinen tappiollinen tilikausi, torstaina julkaistussa tiedotteessa todetaan.

– Päätökseen ovat vaikuttaneet useat peräkkäiset ja toisiaan vahvistaneet tekijät: koronapandemia, energiakriisi, inflaatio, arvonlisäveron korotus, kulutuskäyttäytymisen muutos, kustannusten yleinen nousu sekä ihmisten lisääntynyt varovaisuus. Näiden yhteisvaikutus on heikentänyt liiketoiminnan kannattavuutta ratkaisevasti, tiedotteessa jatketaan.

Yrittäjät.fi haastatteli Suomen Tivolin omistajaa ja toimitusjohtajaa Lulu Sariolaa tivolin vaikeasta taloudellista tilanteesta kesällä 2025.

– En tiedä, kestänkö enää yhtä suuria tappioita. Tällä hetkellä toiminnan jatkamisen järkevyys on kyseenalaista ja työn mielekkyys mennyt nollille, Sariola totesi surullisena jo heinäkuussa 2025.

Sariola kertoi toiminnan jatkumisen edellyttäneen sitä, että hän jatkoi oman pääoman upottamista yritykseen. Omistaja ja toimitusjohtaja kertoi panneensa likoon suuria summia.

– Mietin, kuinka paljon kestän ottaa turpaan, hän jatkoi vuosi sitten kesällä.

Tälle vuodelle tivolilla oli positiivisia odotuksia Oulun kulttuuripääkaupunkivuodesta.

– Oulun uusi kenttä oli sijainniltaan erinomainen, ja luottamus Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden vetovoimaan oli suuri. Mennyt kausi jäi kuitenkin vielä edellistäkin heikommaksi. Tulos oli yhtiölle suuri pettymys, sillä odotuksena oli kaupan virkistyminen ja toimintaympäristön kohentuminen, tiedotteessa todetaan.

Vinkkaa meille juttuaihe!

Kerro siis meille, mitä yrittäjän elämässä tapahtuu.
Toimitus saa olla minuun yhteydessä mahdollista haastattelua varten

Toimitus
Toimitus
Kysy tai etsi hakusanoilla tekoälyavustetulta hakukoneeltamme.