1.3.2018 klo 12:02
Uutinen

3D-tulostukseen erikoistunut yrittäjä: ”Metallin tulostus avaa uusia mahdollisuuksia kaikelle teolliselle tuotannolle”

Jyväskyläläinen 3D Formtech investoi metallin teollisuustasoiseen 3D-tulostukseen. Kysyntää alkaa olla Suomessakin.

Teollisuustason 3D-tulostukseen erikoistuneen 3D Formtech Oy:n tuotantotiloissa aloitetaan huhtikuussa 2018 metallin 3D-tulostus. Yrittäjä Toni Järvitalo uskoo, että nyt 3d-tulostuksen kysyntä on nousussa myös Suomessa.

3D-tulostus määritellään menetelmäksi, jossa kappaleet valmistetaan suoraan 3D-tiedon pohjalta materiaalia lisäämällä, yleensä kerroksittain. Menetelmän on ennustettu muuttavan valmistavan teollisuuden rakenteita enemmän kuin mikään muu teknologia aiemmin.

Yritys on hankkinut EOS M 290 -3D-tulostimen, joka vastaa ominaisuuksiltaan ja tuotantokapasiteetiltaan erityisesti teollisuuden tarpeita.

– Tämän tason 3D-tulostin on todellinen harvinaisuus niin Suomessa kuin laajemmin Pohjoismaissakin. Metallin 3D-tulostus avaa uusia mahdollisuuksia kaikelle teolliselle tuotannolle, 3D Formtech Oy:n Järvitalo sanoo.

3D-tulostus laskee komponenttien hintoja

Yrityksen valmistamat metalliset 3D-tulosteet eivät ole prototyyppejä, vaan käyttövalmiita, tuotanto-osia.

– 3D-tulostamalla pystytään valmistamaan täysin uudenlaisia metallikomponentteja, siis sellaisia muotoja ja tuotteita, joiden valmistaminen on koneistamalla ollut hyvin vaikeaa, mahdotonta tai erittäin kallista, Toni Järvitalo selvittää.

– 3D-tulostamalla valmistettujen metallikappaleiden laadusta ja kestävyydestä kertoo se, että niitä käytetään muun muassa lento-, lääke- ja autoteollisuudessa. Nyt tämä sama teknologia on myös kaikkien suomalaisten konepajojen saatavilla.

Tavoitteena tuplata liikevaihto – Rekrytointeja suunnitteilla

3D Formtechille laitehankinta merkitsee tuote- ja palveluvalikoiman laajentumisen lisäksi merkittävää kasvupotentiaalia. Yritys tarjoaa teollisuustason 3d-tulostusta myös muoville. 3D-tulosteet valmistetaan EOS:in järeillä teollisuustulostimilla, jotka muovituotteissa käyttävät SLS-tekniikkaa (lasersulatus).

– Suomessa alkaa olla metallin 3D-tulostukselle sen verran hyvin kysyntää, että uskomme pystyvämme jopa tuplaamaan liikevaihtomme metallituotannon avulla. Toki yhdellä laitteella ei vielä noihin lukemiin päästä, mutta tarkoituksenamme on jatkossa lisätä niin laite- kuin henkilöstökapasiteettiammekin.

Yritys työllistää seitsemän henkilöä. 3D Formtech osallistuu maaliskuussa Tampereen Konepaja-messuille uuden tulostimen kanssa.

Pirkanmaalta löytyy 3D-tulostuksen osaamiskeskittymä 3D Pirkanmaa. Lisätietoa osaamiskeskittymän hankkeista

Kuva: 3D Formtech Oy

Riikka Koskenranta

riikka.koskenranta (at) yrittajat.fi