17.6.2022 klo 11:54
Uutinen

AAA-luokkaan nousi 100 yritystä – Katso lista!

Yrittajat.fi julkaisee viikoittain AAA-luokkaan päässeiden yritysten tiedot.

Listauksessa ovat mukana viikon aikana AAA-luokkaan nousseet yritykset. Listalla on yhteensä 269 yritystä.

AAA-luokitus on merkki yrityksen erinomaisista taloudellisista tunnusluvuista, positiivisista taustatiedoista ja hyvästä maksukäyttäytymisestä. Luokituksen myöntää Suomen Asiakastieto Oy ja se perustuu reaaliaikaiseen, 7-portaiseen (AAA-C) Rating Alfa -luokitusjärjestelmään. AAA-luokituksen saa vain kaksi prosenttia kaikista Asiakastiedon luokittelemista yrityksistä.

Rating Alfa -luokitus ennakoi yrityksen riskiä saada maksuhäiriömerkintä tai joutua konkurssiin. Parhaaseen AAA-luokkaan kuuluvilla yrityksillä maksuhäiriön todennäköisyys vuoden kuluessa on vain 0,2 prosenttia, kun se heikoimmassa C-luokassa on 54,9 prosenttia. Asiakastieto tutkii ja seuraa luokitusten sekä yksittäisten muuttujien ennustekykyä, jotta tuloksiin voi luottaa. Malleja päivitetään jatkuvasti parhaan ennustekyvyn takaamiseksi.

Luokitus erottelee hyvät asiakkaat ja kumppanit huonoista vertailukelpoisin perustein. Sen avulla yritys pystyy myös itse osoittamaan vahvan taloudellisen asemansa esimerkiksi tarjouskilpailuissa.

Yrittajat.fi julkaisee tietoja myös perustetuista yrityksistä. Tämä lista julkaistaan tiistaisin.

KotipaikkaYritysPerustettuLiikevaihtoLiiketulos
EnontekiöNorthern Gifts Oy1.9.199443210946338
EsboEsbogård Aktiebolag1.3.1954247000622000
EspooLJK-Yhtiö Oy1.1.1983966000547000
EspooEntrance Oy1.12.1988621000139000
EspooGolf Center Oy1.10.1993149700031000
EspooDunecom Oy14.1.20168000634000
EspooRomu Keinänen Oy1.1.2001593600004314000
EspooBrooktail Oy15.8.20072080001303000
EspooCAPIVA Oy Ab1.1.2017345000
EspooKeskustornin Koala Oy1.1.20221349000218000
EuraTammiston Puu Oy1.7.198112378000536000
EuraRastle Oy1.7.200599000135000
HattulaWipu kiinteistöt Oy1.1.201748200067000
HeinolaWiitta Oy4.6.2010301000
HelsingforsRettig Fastighetsutveckling Ab2.1.20075760007800000
HelsinkiMoottoripaja KWM Oy28400024000
HelsinkiOy Pasanen & Co1.12.1974126000584000
HelsinkiWihuri International Oy1.1.199211400005700000
HelsinkiReijo Aaltonen Oy1.6.198330970001187000
HelsinkiCondictio Oy1.5.19793900065000
HelsinkiS.A. Svendsen Oy1.12.19813364000-39000
HelsinkiJH Vihannes Oy1.8.1986307400056000
HelsinkiOptiomi Group Oy1.1.198760000386000
HelsinkiHeikin Liha Oy1.1.19882050000154000
HelsinkiHelsingin Laatulaite Oy1.1.19885750006000
HelsinkiJustus Oy1.1.1989910000213000
HelsinkiDecsi Fan Oy1.4.198914400090000
HelsinkiLansolan Kiinteistöt Oy1.7.1989399400087000
HelsinkiMespek Oy1.9.1989211000021000
HelsinkiBevpak Oy1.8.1995847000272000
HelsinkiKajaana Oy1.6.1994339000
HelsinkiOy Futurnova Ab1.8.199320100013000
HelsinkiObject Systems Oy1.6.1994183000102000
HelsinkiOy Wirgot Ab1.1.19952500010000
HelsinkiCMB Catering Oy1.2.1996218000423000
HelsinkiConnect Services Martin & Bäcklund Oy15.10.199782584834849
HelsinkiF-Musiikki Oy1.8.199822221699312232
HelsinkiPosti Group Oyj1.5.19991237041478954037
HelsinkiPossidentes Oy1.1.2001228000239000
HelsinkiDemolite Oy1.1.200158630008000
HelsinkiVulpecula Oy1.1.201424300026000
HelsinkiTuota niin Tuotanto Oy8.11.20041218000499000
HelsinkiTremondo Oy1.9.2006140100090000
HelsinkiOY PICEUM AB1.11.20062000036000
HelsinkiAsianajotoimisto Suves Oy12.12.200622700066000
HelsinkiFair Factory Oy5.1.20071388000117000
HelsinkiInnofor Finland Oy14.9.2007943000285000
HelsinkiLivepoint Oy1.1.20095700032000
HelsinkiOPG Capital Oy1.12.200810200003709000
HelsinkiGovernia Oy1.5.20095230391729921
HelsinkiVeho Rent Oy Ab1.7.20091142900050000
HelsinkiKymsol Oy15.10.2009373410002662000
HelsinkiIndieplace Oy22.10.20093060000244000
HelsinkiAvain Yhtiöt Oy11.12.2009587000037571000
HelsinkiMertaoja Consulting Oy11.9.2013290000404000
HelsinkiHeadextra Oy2.4.2002474000159000
HelsinkiSjaelso Oy22.11.201333600050000
HelsinkiENCE eSports Oy1.11.20132039000168000
HelsinkiMitta Group Oy1.7.2015-678000
HelsinkiZen-Me Labs Oy1.5.20142000-185000
HelsinkiRAPSTA OY14.3.201442300089000
HelsinkiHEICCIO OY1.10.2014263000153000
HelsinkiFrameda Oy12.8.201465590001447000
HelsinkiM. Jordan Oy1.1.201539210001776000
HelsinkiStoneware Group Oy2.12.20142057000151000
HelsinkiYdinasia Oy1.5.2015167000146000
HelsinkiNoiseless Acoustics Oy11.1.201555500001921000
HelsinkiPLM-Zone Oy12.2.2015912000242000
HelsinkiUSA Asunnot 2 Oy30.3.201551000
HelsinkiAimo Group Oy9.4.2015955000268000
HelsinkiRakennusikkuna Oy28.7.201540300045000
HelsinkiIsännöitsijäpalvelu Oy1.1.2016270003769000
HelsinkiAvain Rakennuttaja Oy1.1.201669290004059000
HelsinkiBaltic Connector Oy15.12.201527000001578000
HelsinkiMuutos Innovations Oy25.10.2015998000331000
HelsinkiGrannenfelt Holding Oy30.11.20155000087000
HelsinkiKP Rata Oy4.12.2015641000128000
HelsinkiKeski-Uudenmaan informaatioteknologia Oy18.12.201560050001335000
HelsinkiNoren Oy20.1.20161201000249000
HelsinkiOy Suomen Jyrä Ab14.3.2016179000687000
HelsinkiQgroup Oy6.6.201627300053000
Helsinki3Dent Oy9.8.20161603000255000
HelsinkiExecutives Finland Oy17.8.2016383000280000
HelsinkiGASTI Management Oy26.4.2017981000130000
HelsinkiKooppera Oy1.11.20176526000577000
HelsinkiSilo AI Oy27.9.2017120900001495000
HelsinkiMarolco Oy1.1.20184316000
HelsinkiTwohearts Oy1.1.2018322000195000
HelsinkiUpstate Oy1.10.2018179000
HelsinkiPedWin Oy29.1.20181000017000
HelsinkiTaaleri Vuokrakoti ARA Oy1360000-59000
HelsinkiLiikenteenohjausyhtiö Fintraffic Oy1.1.201915368400078000
HelsinkiPlaza Forte Holdco Oy1.1.201911980000
HelsinkiALM Group Oy1.10.2019170100082000
HelsinkiVeston Capital Oy1.12.201958700067000
HelsinkiPaulanium Oy24.2.202010000809000
HelsinkiKiinteistö Oy Malmin Halmetie 31.1.2021730001000
HelsinkiPlinto Oy1.1.202240001416000
HelsinkiConsumer Softproducts Oy1.6.2021969000674000
Helsinki3F Topco Oy1.11.2021-232000
HelsinkiR Gruppen Oy5.1.2022331000
HelsinkiVara-apu Yhtiöt oy17.10.20218000130000
HollolaHollolan Sähköautomatiikka Oy1.9.19931919000128000
HämeenlinnaHerkkumaa Oy1.3.1987153957781131466
HämeenlinnaPJA Med Oy27.6.2013274000289000
HämeenlinnaGranlund Häme Oy1.11.2001184300076000
IisalmiVitec NexGolf Oy14.11.20161167000295000
IlmajokiPickpack Oy4.6.20011999000297000
JoensuuKarelian Kiinteistökehitys Oy1.1.20052951000182000
JoensuuKaptema Oy206000181000
JyväskyläJyväs-Parkki Oy1.10.200498530003757000
JyväskyläTiracon Oy8.2.2010180000133000
JyväskyläHunni & Lunni Holdings Oy2.4.20124200088000
JyväskyläJyväskylän Hoitokoti Ankkuri Oy1.7.2001677000172000
JyväskyläSuomen OstoAuto Oy7.4.20158629000267000
JyväskyläKespet Kiinteistöt Oy33900085000
JärvenpääHT-Hyllytekniikka Oy1.8.19931838000212000
KaarinaReltec Oy1.11.19902397000378000
KaarinaEuromaski Oy1.1.20141486000409000
KaarinaJPM Invest Oy9.11.2014403000
KajaaniRovella Invest Oy10.7.201839500020000
KannusHuuki Oy1.1.1984750000122000
KarijokiKarijoen Metalli Oy1.7.1974433000219000
KauhajokiMaanrakennus Marttunen Oy1.1.1983134000
KauhavaKaskea Group Oy1.12.197110719000451000
KauniainenSiirisco Oy28.12.2012191000156000
KaustinenKJ Utriainen Oy1.10.1978478000162000
KaustinenTurkistarha Risto ja Jorma Penttilä Oy1.1.1995145000106000
KeminmaaOvira Oy7.2.20072674000390000
KemiönsaariOy Hitis Forell Ab1.9.19879000069000
KeravaMultivac Oy1.1.200619392000908000
KirkkonummiVeromo Oy13.10.2017251000
KiteeTelevirmi Oy1.6.1992103700046000
KokemäkiSataedu Oy1.9.20149950007000
KotkaTasoite Ahonen Oy1.1.19915082000469000
KotkaKousa Group Oy19.2.2021
KouvolaKouvolan Kukkakauppa Oy1.1.199140700081000
KouvolaJussila Power Oy5.3.201292939635708
KouvolaSakke-Service Oy2.7.2014201000168000
KronobyDEN-Invest Ab1.1.20133000011000
KronobyAb Wi-Bo Metall Oy25.3.2003113100067000
KuopioLevykauppa Äx Oy12.11.19979884000822000
KuopioMonetra Pohjois-Savo Oy1.9.200610493000577000
KuopioKuopion Sijoituskiinteistöt Oy226000103000
KuopioSavon Koulutus Oy30.9.20162728000795000
KuusamoNuoriso- ja luontomatkailukeskus Oivanki Oy25.11.2014492000148000
LahtiMedi-JP Oy20.2.2008459000220000
LahtiLunaholder Oy9.2.20105367000-132000
LahtiSoramo Invest Oy2.11.2011234000108000
LahtiLocal Greens Company Oy5.8.20154099000
LahtiMailia Group Oy14.4.202152000294000
LaitilaMaikaar Oy1.1.1989238000
LapinlahtiJ5L-Production Oy2.12.20146261167129870
LappeenrantaVahviala Oy1.10.20171176000156000
LapuaJPS WELDING OY1.1.20081007000106000
LaukaaReteemos Oy1.11.202115000663000
LeppävirtaKohmansalon Metsäkuljetus Oy1.4.19784981000135000
LeppävirtaSavon Salaoja Oy1.5.19901018000157000
LietoNummela Group Oy1.3.19883860001072000
LohjaHaukivaara Oy23.3.20111310009000
LoviisaProCapital Oy/Ab31.7.202110200019000
LuumäkiMense Oy1.7.19962559000518000
MariehamnRosenblad’s Ab1.5.19861753000165000
MariehamnMoma Ab1.3.199510600079000
MariehamnCL Fastigheter Ab1.1.20193900034000
MerikarviaPasi Kuusinen Oy1.1.199335000
MikkeliElina Invest Oy5.4.2018670001453000
MynämäkiTuomola Agri Oy1.5.201818300088000
NaantaliTFT Topfoods Group Oy8.12.2016771000724000
NivalaRST-Steel Oy12.9.20056133000654000
NokiaSuomen Urheilupyörä Oy1.8.19943130000491000
NokiaXD Invest Oy1.1.2013459000272000
NurmijärviKortelainen Kiinteistöt Oy29.9.20002184000517000
NärpesSven Sigg Ab24.11.19973521000
NärpesOy Johan Prinsén Ab20.11.200154990001268000
OuluTKH-Logistics Oy1.10.19797834000301000
OuluPolarvi Oy1.4.200253420002339000
OuluRAHJA-LINES OY8.8.2007146000138000
OuluEnerius Software Oy1.2.20131084000175000
OuluCoronaria Radiologipalvelu Oy9.1.20033978000309000
OuluDrosetor Oy1.6.2017762000356000
OuluLiana Technologies Oy1.1.201839300015000
OuluJbit Oy19.8.2021861000517000
OutokumpuFinelcomp Oy9.11.2009172340001983000
PielavesiLiikenne Partanen Oy12.9.2014838000362000
PietarsaariKatternö Kärnkraft Oy Ab19.10.2007446799-195
PirkkalaPirkkalan Kalustepalvelu Oy1.10.1987294000
PoriKetola Yhtiöt Oy1.1.1977100057000
PoriInter Handling Pori Oy1.12.2008436000156000
PoriMediatakojat Oy2.10.20092467000766000
PorvooCaJu Oy1.5.2008284000622000
PorvooMedikettu Oy1.8.20204565000301000
PälkäneKinnalan Taimisto Oy1.4.199294000684000
PöytyäRekkakeidas Oy12.12.2007861000141000
RaaseporiOy RT – Osat Ab1.1.1986489000142000
RaisioA-Laiturit Group Oy6.12.2013178000295000
RaumaOras Invest Oy30.12.2004250000196220000
RiihimäkiDoredent Oy1.8.197931800076000
RiihimäkiFidamir Oy13.2.2012190009000
RovaniemiDigi- ja mainostoimisto Höyry Oy6.5.20091330000379000
SaloFormesa Oy1.4.19841063000267000
SaloKiinteistöosakeyhtiö Örninkatu 141.2.2015128000
SastamalaPneuplan Oy1.11.2002959000127000
SavonlinnaPK-Rengas Oy1.1.19763017000229000
SavonlinnaSuvi-veneet Oy1.12.19864613000309000
SavonlinnaRakennustarvike Luukkainen Oy11.6.20123102000645000
SeinäjokiVoimajunkkarit Oy18.6.20070
SiikajokiKukkohovin Maatila Oy16.3.202116059561925365
SiikalatvaSiikalatvan Lämpö Oy23.12.2014156300083000
SiilinjärviSavon Voima Verkko Oy1.1.200710906200043759000
SipooStyyra Oy11.9.20138677000351000
TammerforsNMC Cellfoam Oy1.1.1976133020001936000
TampereKiinteistö Oy Hatanpäänvaltatie 401.8.198665900080000
TampereTammer BioLab Oy1.11.19872965000417000
TampereAuto- ja kiinteistölasi Tampere Oy1.10.19891864000104000
TampereCentral Line Entertainment Oy13.12.19961518000252000
TamperePocomas Oy1.1.19934000040000
TampereAX-Konsultit Oy1.6.19938030001000
TampereAxiomatic Technologies Oy5.5.19971364000246000
TampereMatlasee Oy1.9.1997217000163000
TampereWinclean Oy1.3.20006481000145000
TampereYH-Asumisoikeus Länsi Oy31.7.2005302360008227000
TampereSuomen Kenttävaruste Oy1.10.200781400068000
TamperePP-Sijoitus Oy1.1.2013405000247000
TampereHyperkani Oy24.9.20091213000189000
TampereMirero Oy6.6.2012105000620000
TampereYksintein Oy1.10.201339000283000
TampereDecokit Oy1.2.20022333000529000
TampereLännen Kiinteistöpalvelu Oy30.10.201410043000464000
TampereAmor & Labor Oy2.10.201580001048000
TampereMaria ja Jukka Säilä Oy1.1.201720000
TampereRM-Metsäpojat Oy1.7.2016347000132000
TampereMonetra Pirkanmaa Oy1.8.201816901000269000
TampereArkkitehtitoimisto Ahonen & Kangasvieri Oy2.1.2019943000231000
TampereRotia Terveytee Oy1.6.2019855000206000
TampereGood Girls Oy8.4.202154000295000
TamperePirilä Group Oy1.1.2022600000
TampereFimentum Group Oy3.12.2021144000
TornioManga Terminal Oy1.5.2014132060002794000
TurkuViherlassila Oy1.3.19862985000198000
TurkuPro Fashion Oy1.2.1991103540002792000
TurkuHansaprint Oy1.1.199618478000308000
TurkuEnter SystemSolutions Oy1.1.19987171000348000
TurkuCompupro Oy1.2.2001164000567000
TurkuStera Group Oy28.9.2007107240001837000
TurkuTurun Satama Oy1.7.2010220000002450000
TurkuResolum Oy18.11.2012181080001369000
TurkuSommart Oy24.1.2018230000
TurkuGaman Oy14.10.20191110004100000
TurkuPetäjä Investment Oy17.6.201949000
TuusulaKiinteistö Oy Mestarintie 181.11.1995371000252000
TuusulaLean Consulting Haapsaari Oy1.12.20191850001062000
UlvilaSimo Aarnio Oy1.1.2017306000246000
UusikaupunkiUudenkaupungin Sanomat Oy1.1.1979409000
VaasaKlumppi Oy1.12.1993165000136000
VantaaOy Rehau Ab1.5.19731813000119000
VantaaKukila Oy1.7.1985583000102000
VantaaOy Kamarco Ltd1.3.1988890000112000
VantaaRakennus-Juri Oy1.8.199140002000
VantaaKotikolmoset Oy3.2.1998121100086000
VantaaAiriva Oy1.10.200463000119000
VantaaABAX Finland Oy1.2.20143969000119000
VantaaSatamot Oy12.11.2014345000
VantaaZ-lattiapinnoitus Oy13.8.20181002000345000
VantaaML Yhtymä Oy10.10.201893000100000
VantaaOy Brokers Group Ltd1.9.2021501000
VeteliLinja-autoliikenne O.A.Aho Oy1.1.196993600065000
VihtiM.O. Tammenkoski Oy1.2.20029500058000
ÅboOEM Fiskarsinkatu 6 Ab1.7.2021100000