5.5.2017 klo 10:49
Uutinen

Alana kala: Se kannattaa, ainakin tässä tapauksessa

Kalaneuvos-tuotemerkistä tunnettu Hukkasen yrittäjäperhe on onnistunut nelinkertaistamaan tuloksensa vuodessa.

Yrittäjäperheen luotsaamaan Kalaneuvoksen kasvu on tullut kirjolohiraaka-aineen kysynnän lisääntymisestä Suomessa ja maailmalla.

Hukkasen yrittäjäperheen yritysryppään vuoden 2016 liiketulos nousi lähes nelinkertaiseksi edelliseen vuoteen verrattuna. Kalanjalostus- ja kalankasvatuskonsernien yhteenlaskettu liikevaihto kasvoi edellisen vuoden 84 miljoonasta eurosta 105 miljoonaan euroon. Samaan aikaan liiketulos parani 3,2 miljoonasta 11,7 miljoonaan euroon. Suomessa ja Ruotsissa sijaitsevat yritykset työllistävät yhteensä noin 230 henkilöä.

– Vuosi 2017 on lähtenyt käyntiin hyvässä vireessä, joten odotamme tästä vuodesta vielä parempaa. Meillä yrittäjäperheenä on vahva usko kalan kysyntään ja sen tuomiin mahdollisuuksiin Suomessa ja maailmalla, hallituksen puheenjohtaja Veijo Hukkanen sanoo.

Kalaneuvos investoi kalan jatkojalostukseen lähivuosina noin 10 miljoonaa euroa.

– Raaka-aineesta on jo nyt pulaa, vaikka Suomessa olisi mahdollista kasvattaa huomattavasti enemmän kalaa ja tuottaa sitä myös vientiin ja näin lisätä työpaikkoja sekä nostaa kalan vientitasetta.