23.6.2020 klo 08:48
Uutinen

Antti Mustakallio, raikaako LinnaJazz tänä kesänä?

Elämässä pitää olla rytmiä. Ja musiikkia. Kävimme kuulostelemassa, onnistuiko suosittu rytmimusiikin tapahtuma LinnaJazz rimpuilemaan itsensä ulos koronakevään eristyksestä.

30 vuotta hämeenlinnalaisia ilostuttanut rento rytmimusiikin festivaali LinnaJazz sai uuden toiminnanjohtajan viime vuoden loppupuolella. Antti Mustakallio aloitti tyhjältä pöydältä ja nollakassalla, mutta toisaalta ei tappioitakaan ollut perintönä. Kiirehdimme kysymään, jatsataanko Hämeenlinnassa tänä kesänä?

– Kyllä jatsataan, mutta ei niin monimuotoisesti kuin olimme suunnitelleet. Olemme joutuneet perumaan esityksiä, mutta päätimme mahdollisuuksien rajoissa tarjota pientä hyvää. Järjestämme Hämeenlinnan torille 12.7. torilla musiikkiesityksiä alkaen kello 13. Saimme poliisilta tähän luvan aitaamalla torilavan edustalle konserttialueen, johon mahtuu 500 henkilöä turvaetäisyyksin. Musiikki kuuluu mukavasti aidan toisellekin puolelle, terasseille ja torikojuille. Toivon mukaan paikalliset yrittäjätkin pystyvät hyötymään tavallista vilkkaammasta sunnuntaisesta toripäivästä, vinkkaa Mustakallio.

Uusi festivaalipomo tuo tiimeineen myös tuoreita ideatuulia suosittuun kaupunkitapahtumaan. Mitä uutta on luvassa kesällä 2021 ja miten tyhjän kirstun vartijan ansaintalogiikka saadaan kilisemään?

– Linnanpuiston pääkonsertti pidetään ilman muuta ja torilla sekä ravintoloissa tulee tapahtumaan. Ensi vuonna uutuutena on muun muassa avauskonsertti Hämeenlinnan Teatterissa, missä lauteille astuu Suomen ykkösrivin jatsareita. Festariviikon lauantaina on luvassa elävää musiikkia ravintoloissa, ilman pääsymaksua. Kevyillä uudistuksilla laajennamme toimivaa konseptia ja jatkamme historiaa hyvän tuulen tapahtumana. Panostamme varainhankintaan, jotta pystyisimme tarjoamaan laadukkaita esiintyjiä. Lähestymme yhteistyökumppaneita ja pyrimme hyödyntämään julkisia tukia. Joukkorahoituskin voi olla mahdollista jossain muodossa. Jos jotain plakkariin jää, voimme panostaa seuraavan vuoden esiintyjiin. Taustallamme on voittoa tavoittelematon yhdistys ja viime aikoina se ei todellakaan ole tuottanut voittoa, naurahtaa Mustakallio.

Katso ajankohtaiset Facebookissa
Linna Jazz Festival

Muita kiinnostavia aiheita