9.8.2021 klo 09:56
Uutinen

Ari Tuomonen huonekalukauppiaaksi

Teksti Sari Merilä/Somero-lehti
Arvo Virtasen kalustetalo sai uuden omistajan, sillä yrittäjä Janne Virtanen myi Somerolla ja Forssassa toimivat myymälät liiketoimintakaupalla somerolaiselle Ari Tuomoselle.
Tuomonen on pitkäaikainen alan konkari, sillä hän on ollut yrityksessä töissä jo lähes 30 vuotta.
Kaupassa uudelle omistajalle siirtyi huonekalukaupan toiminimi, varasto ja koko kalusto. Myös henkilökunta jatkaa vanhoina työntekijöinä. Yhtiö työllistää viisi henkilöä. Kuljetuspalvelut hoituvat yhden alihankkijan avulla.
Arvo Virtanen Oy:n liikevaihto on ollut 1,5 miljoonaa euroa viime tilikaudella, myös tämä tilikausi mennään sekä uuden että vanhan omistajan arvion mukaan samaan malliin.
Tuomonen jatkaa toimintaa Janne Virtasen omistaman kiinteistöyhtiön kiinteistöissä vuokralaisena. Somerolla on toimitilaa 1 680 neliömetriä ja Forssassa yli 3 000.
Kalustetalo Arvo Virtanen on perustettu 1968 eli se on toiminut 50 vuotta.

Julkaistu: 4.10.2018 | 20:02