YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
Finnveralta neljä miljoonaa mikroyrityksille – Vielä ehtii hakea
Finnvera myönsi ensimmäisellä vuosineljänneksellä mikroyrityksille lainoja neljä miljoonaa euroa.
Valtion erityisrahoitusyhtiö Finnvera myönsi mikroyrityksille maaliskuun loppuun mennessä neljä miljoonaa euroa lainaa helmikuussa käynnistyneessä haussa. Tieto selviää Finnveran osavuotisesta selvityksestä.
Finnvera käynnisti helmikuussa uuden puoli vuotta kestävän lainajakson mikroyritysten kasvuhankkeisiin. Meneillään olevalla kierroksella rahoitusta voivat hakea myös aloittavat yritykset. Hakuaika päättyy heinäkuun lopussa.
Mikroyrityslaina on tarkoitettu yrityksille, jotka työllistävät 1–9 henkilöä. Edellytyksenä on, että yritys on hakenut rahoitusta pankista tai muulta kaupalliselta rahoittajalta, mutta ei ole sitä saanut ja että yrityksellä on kattava suunnitelma kannattavasta liiketoiminnasta. Lainan enimmäismäärä on 50 000 euroa.
Aiemmassa lainapilotissa Finnverasta lainaa saaneet mikroyritykset eivät voi hakea lainaa toista kertaa.
Mikroyrityslaina
Finnveran mikroyrityslainan pilotti järjestettiin lokakuusta 2024 maaliskuuhun 2025.
Ensimmäisellä kierroksella mikroyrityksille myönnettiin kasvulainaa kaikkiaan 20 miljoonaa euroa.
Mikroyrityslainan ensimmäisellä kierroksella lainaa sai kaikkiaan 440 yritystä.
Vinkkaa meille juttuaihe!
Toimitus
toimitus@yrittajat.fi