Jaksamisongelmia on eniten pienillä työnantajayrittäjillä. Kuva: Pixhill
31.12.2021 klo 09:00
Uutinen

Gallup: Joka viides yrittäjä jatkuvasti ylirasittunut tai lähellä loppuunpalamista

19 prosenttia yrittäjistä kertoo olevansa joko jatkuvasti ylirasittunut tai lähellä loppuunpalamista, kertoo tuore Yrittäjägallup.

Yrittäjien pahimmat jaksamisongelmat ovat hieman lieventyneet, sillä viime keväänä näin arvioi 23 prosenttia. Yrittäjägallup tehtiin marras-joulukuussa ennen kuin tieto uusimmista koronarajoituksista oli tullut.

Vuonna 2017 vain 12 prosenttia koki olevansa jatkuvasti ylirasittunut tai lähellä loppuun palamista. 

Toisaalta 32 prosenttia yrittäjistä sanoo, ettei hänellä ole jaksamisongelmia. Lokakuussa 2017 näin sanoi 38 prosenttia ja toukokuussa 2021 34 prosenttia. 

Naisilla on enemmän jaksamisongelmia kuin miehillä. Miehistä 36 prosenttia sanoo, ettei heillä ole jaksamisongelmia. Naisista näin arvioi 24 prosenttia. Mitä ikääntyneempi yrittäjä, sitä vähemmän on jaksamiseen liittyviä huolia. 

Oma lähipiiri ja terveys tärkeimpiä

Loppuvuonna yrittäjäneuvoksen arvonimen saanut Jukka Jokiniemi puhui työn vastapainon tärkeydestä Yrittäjämedioille joulun alla. Itsekin kiireisenä yrittäjänä Jokiniemi tietää, että yrittäjä on se, jonka työajat usein venyvät. Jokiniemen mukaan yrittäjän pitäisi silti muistaa huolehtia omasta terveydestä ja rauhoittua läheisten seuraan.

− Tässä pätee tuttu lentokonesääntö: Laita happinaamari ensin itselle, keskity vasta sitten toisiin, Jokiniemi sanoi haastattelussa.

Jokiniemi korostaa, että elämässä on oltava muutakin kuin työtä.

− Oma lähipiiri ja terveys ovat kaikkein tärkeimpiä. Bisnes ei saa koskaan mennä näiden yli.

Pienen työnantajayrittäjän tilanne vaikein 

Jaksamisongelmia on eniten pienillä työnantajayrittäjillä. 

– Pienen työnantajan tilanne on hankalin. Hän on usein taloudellisesti ahtaalla ja hän maksaa, kun työntekijä sairastaa. Hallinnollista taakkaa lisätään jatkuvasti. Vaikuttaa siltä, että pienistä työnantajista halutaan eroon. Ei ole ihme, että voimat loppuvat, Pentikäinen toteaa. 

Yrittäjän jaksamisella on vahva yhteys yrityksen toimintaan. 36 prosenttia sanoo, että yrittäjän jaksaminen vaikuttaa paljon yrityksen toimintaan. Vain 13 prosenttia sanoo, ettei yrittäjän jaksaminen vaikuta ollenkaan. 

– Vaikutus on sitä suurempi, mitä pienemmästä yrityksestä on kysymys. Tämä on luonnollista. Kun yritys on pieni, yrittäjän rooli on valtava, Pentikäinen selittää. 

Kantar selvitti aihetta Suomen Yrittäjien toimeksiannosta marras-joulukuussa. Tutkimuksessa haastateltiin 1 047 yrittäjää ja yrityksen edustajaa. Tutkimuksen virhemarginaali on kokonaistuloksen osalta 3,1 prosenttiyksikköä suuntaansa.  

Toimitus
Toimitus