EKY hallitus Tommi Matikainen
17.8.2022 klo 10:40
Uutinen

Hakeudu vaikuttamaan Yrittäjissä!

Syksyn aikana pidetään paikallisyhdistysten vuosikokoukset. Näiden perään 13.10. on koko Etelä-Karjalan Yrittäjien puheenjohtajiston vaali seuraavalle kaksivuotiskaudelle. Yrittäjissä voit vaikuttaa kolmella tasolla: paikallisesti paikallisyhdistyksessä, maakunnallisesti Etelä-Karjalan Yrittäjissä ja valtakunnallisesti Suomen Yrittäjissä.
Viimeiset kaksi vuotta Etelä-Karjalan Yrittäjissä on puheenjohtajuutta luotsannut Tommi Matikainen. Tommilla on pitkä kokemus yrittämisestä ja hän on myös ennen nyt päättyvää kauttaan toiminut samassa tehtävässä takavuosina.

Kävimme haastattelemassa Tommia kokemuksistaan puheenjohtajana.

Miten on Tommi, oletko käytettävissä myös seuraavalle kaksivuotiskaudelle?

Järjestö on hyvässä iskussa ja taloudellinen pohja kunnossa, joten nyt on hyvä aika minun luopua puheenjohtajuudesta. Oma yritystoimintani on kasvanut viime vuosina mm. yrityskaupoin eri puolilla Suomea ja tulevaisuudessa varaan enemmän aikaa näiden kehittämiseen. Siten en ole enää käytettävissä luottamustoimiin ja toivon, että saamme hyvän puheenjohtajan ja varapuheenjohtajat jatkamaan työtä.

Miten evästäisit EKY:n puheenjohtajuudesta kiinnostunutta ehdokasta?

Puheenjohtaja edustaa koko maakunnan yrittäjiä, joten on tarpeen ymmärtää eri toimialojen yrittäjien tarpeita. Myös mediat kysyvät puheenjohtajalta kantaa eri asioihin, joten kentän tunteminen ja kyky muodostaa ja esittää kannanottoja on myös eduksi.

Miten työllistävää puheenjohtajuus on?

Tässä tehtävässä voi itse pitkälti päättää, miten paljon haluaa aikaa käyttää. Puheenjohtajalla on tukena varapuheenjohtajat, hallitus ja toimiston henkilökunta, joten yksin ei tarvitse olla. Kokousten johtaminen vie oman aikansa, mutta niihin toimitusjohtaja valmistelee aineiston ja toimiston henkilökunta pyörittää muutenkin arjen toiminnot. Paikallisiin tapahtumiin, juhliin ja keskusjärjestön vaikuttamistyöhön osallistuminen on omasta aktiivisuudesta kiinni.

Miten toimia, jos paikallisyhdistyksen luottamustoimi tai vaikkapa EKY:n puheenjohtajuus kiinnostavat jäsentä?

Rohkeasti mukaan vain paikallisyhdistyksen toimintaan ja sieltä tie parhaiten aukeaa myös EKY:n luottamustoimiin. Myös toimiston henkilökunta osaa hyvin kertoa tehtävistä sekä, siitä, millaista apua on tarjolla luottamustoimien hoitamiseen. Kannattaa rohkeasti kertoa kiinnostuksestaan tehtäviin ja lopulta jäsenistön vuosikokous aina päättää puheenjohtajan ja muut luottamushenkilöt. Kannattaa hyvissä ajoin ennen kokousta kertoa ehdokkuudestaan ja valmistautua itse kokoukseenkin kokousbyrokratian osalta.