YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

Heinolan Vuoden Yrittäjä 2018
Heinolan Vuoden Yrittäjäksi 2018 on valittu Mittametalli Oy:n Jari Kolehmainen.
Vuodesta 2012 lähtien toiminut Mittametalli Oy on voimakkaasti kasvava yritys, jonka toimialana on metallirakenteiden ja niiden osien suunnittelu ja valmistus. Mittametallin hallissa saman katon alla on nykyaikaiset laitteet monipuoliseen ohutlevynkäsittelyyn, putkilaser ja oma maalaamo. Asiakaskunta koostuu kone-, laite-, laivanrakennus- ja kalusteteollisuudesta. Tämän vuoden liikevaihdon ennakoidaan nousevan 4,5 miljoonaan euroon.
Jari Kolehmainen on toiminut yrittäjänä koko aikuisikänsä, eli noin 40 vuotta. Mittametallin kasvun pohjana yrittäjä pitää ennen kaikkea kahta asiaa. Työntekijät on sitoutettu yritykseen – noin puolet työntekijöistä on yrityksen osakkaita omistaen vajaat puolet osakekannasta. Toinen keskeinen asia on yrityksen toimintatapojen jatkuva kehittäminen. ”Tarjoamme aina asiakkaillemme tuotteiden suunnittelua alusta lähtien. Mittametalli Oy:lle on erittäin tärkeää olla kehityksen kärjessä niin konekannassa kuin valmistettavien tuotteiden suunnittelussa”, Kolehmainen sanoo.
Valintaraati korosti perusteluissaan Mittametallin pitkää historiaa metallialalla ja arvosti yrityksen hyvää taloudellista tilaa ja halua kehittää alaa. Mittametalli Oy työllistää 35 ihmistä.