25.1.2017 klo 12:23
Uutinen

Helsingin Kesäseteli 2017

Kesäseteli on nuorten, yrittäjien ja Helsingin kaupungin yhteinen hanke, jolla tuetaan nuorten kesätyöllistymistä. Kesäsetelin saavat vuonna 2017 kaikki Helsingin koulujen 9.-luokkalaiset.

Kesäseteli on nuorten, yrittäjien ja Helsingin kaupungin yhteinen hanke, jolla tuetaan nuorten kesätyöllistymistä.

Kesäsetelin saavat vuonna 2017 kaikki Helsingin koulujen 9.-luokkalaiset.
Kesäsetelin arvo on 300 euroa, ja Helsingin kaupunki korvaa summan palkkakuluista työnantajalle.

Nuoren palkkaaminen Kesäsetelillä

  • Kesäsetelillä voi palkata 9.-luokkalaisen nuoren kesäksi töihin 4.6.–14.8.2017 välisenä aikana. Yrityksen ei tarvitse sijaita Helsingissä.
  • Työpäiviä on oltava vähintään 10 ja työtunteja vähintään 50, joko yhtäjaksoisesti tehtynä tai eri jaksoihin sijoittuvana. Viikossa työtunteja on oltava vähintään 18.
  • Nuoren nettopalkka on vähintään 335 euroa 10 työpäivältä ja 50 työtunnilta. Summa pitää sisällään lomakorvauksen. Lisäksi työnantaja maksaa normaalit työnantajamaksut.
  • Työnantaja voi palkata nuoren myös pidemmäksi ajaksi. Jos töitä on tehty enemmän, tulee palkankin olla suurempi kuin 335 euroa.
  • Työnantaja tekee kesätyöntekijän kanssa työsopimuksen ja hoitaa normaalit työnantajan velvollisuudet. Työnantajan oikeudet ja velvollisuudet.
  • Kaupunki suosittaa työnantajaa käyttämään palkkauksen periaatteina alan työehtosopimusta ja edellyttää Vastuullinen Kesäduuni-kampanjan periaatteiden noudattamista.

Lue lisää linkistä! ja
Mirkka Kesti-Helia
suunnittelija
041 512 1702
kesaseteli@hel.fi

Terveisin

Itä-Helsingin yrittäjät, tiedotus