9.9.2020 klo 09:09
Uutinen

Hemma – kaksi unelmaa kotiutui yhdeksi

Karin Grönqvist-Hakala on aina ollut suuri kahvi- ja ruokahedonisti. Muutettuaan Porvoosta Hämeenlinnaan 5,5 vuotta sitten alkoi mietintä oman uran suunnasta. Toimittuaan 15 vuoden kampaajana päätti Karin yhdistää rohkeasti kahvilan ja kampaamon saman katon alle. Hemma oli syntynyt.

Hämeen Yrityssanomat / Hämeenlinna / Katri Ahonen

– Ihmisten pitäisi uskaltaa rohkeammin yhdistää täysin erilaisia aloja, kannustaa Karin Grönqvist-Hakala.

Kampaajana Karin työskentelee edelleen, tehden satunnaisesti kiireapulaisen töitä myös kahvilan puolella. Kahvilassa työskentelee 4 kokoaikaista työntekijää ja muutama osa-aikainen. Parturit työskentelevät omalla toiminimellä.

– Kumpikin liiketoiminta tukee toisiaan kaikessa varsinkin kulujen ollessa todella kovat.

Kaikki maut ja rajoitukset huomioiden

Hemma on saanut paljon kanta-asiakkaita. Tämä uskollisuus palkittiin, kun ovet avattiin kesäkuussa rajoitusten jälkeen. Kahvila tekee tilauksesta raakakakkuja ja ruokalistalla on huomioitu vegaanit, gluteenittomat, karppaajat ja muut erikoisruokavaliot.

– Suurin osa arvostaa terveellistä ruokaa. Meillä on kuitenkin kaikille kaikkea. Myös sitä peruspullaa, naurahtaa Karin.

Kevään aikana kahvila oli kiinni maaliskuusta kesäkuuhun. Kampaamopuoli oli avoinna, mutta hyvin rajoitetusti. Maksimissaan 2 työntekijää työskenteli yhtä aikaa.

– Asiakkaita on riittänyt kesäkuun avaamisen jälkeen todella paljon. Meillä on aivan ihana ja tiivis asiakaskunta, iloitsee Karin.

Perheyrityksessä työt jaetaan

Grönqvist-Hakala omistaa Hemman yhdessä aviomiehensä Markku Hakalan kanssa. Karin pyörittää käytännön liiketoimintaa ja Markku hoitaa yrityksen taloushallinnon.

– Liityimme yrittäjäjärjestöön koska saamme neuvoja, tukea ja ammatillista apua. Saimme esimerkiksi hyvää tietoa ja apua hakea korona-ajan yritystukien hakemiseen. Suosittelisin ehdottomasti muille yrittäjille jäsenyyttä koska tuki, neuvot ja verkostoituminen on arvokasta, valistaa Karin Grönqvist-Hakala