5.9.2021 klo 15:41
Uutinen

Hyvää yrittäjän päivää!

Myrskylän Yrittäjien puheenjohtajan arvio korona-vuodesta ja uskoa tulevaisuuteen haasteista huolimatta.

Korona on sävyttänyt myös myrskyläläisten yrittäjien elämää monella tavalla. Joitakin rajoitukset ovat kurittaneet enemmän kuin toisia. Yhteiskunnan erilaiset tuet ovat olleet tarpeen, mutta keskusteluissani varsinkin pienyrittäjien kanssa niitä on pidetty riittämättöminä ja saamisen ehtoja liian tiukkoina. Hyvä kuitenkin, että tukia on ollut. Muutamat yrittäjät ovat kuvanneet viimeistä vuotta selviytymistaisteluksi. Kunta on tässä tilanteessa tehnyt sen minkä voinut ja vähän ylikin. Tällä tarkoitan esimerkiksi kunnan ja yrittäjäyhdistyksen yhdessä lanseeraaman Vedä kotiin päin- kampanjan. Tähän aloitteen teki kunta, josta iso kiitos sinne suunnalle!

Me Myrskylän Yrittäjien hallituksessa päätimme, ettemme loputtomiin suostu olemaan koronan vankeja. Haluamme uskoa tulevaisuuteen, suunnitella sitä ja toimia sen puolesta. Niinpä olemme jälleen mukana eri toimijoiden kanssa yhteistyössä toteutettavassa ”Pyhä yö – taiteiden yö” tapahtumassa 2.10.

Syyskokoukseen 19.10. Myrskyn majalle Kiparkattiin tulevat puhumaan Uudenmaan Yrittäjien tuore toimitusjohtaja Petri Ovaska ja kunnanjohtaja Sam Vuorinen. Yhteinen joulujuhla Askolan ja Pukkilan yrittäjien kanssa pidetään Kinolla 20.11. Tästä on mainos tekeillä, mutta kerrottakoon jo nyt, että ohjelmassa on juhla-aterian lisäksi ainakin taikuri ja tanssia elävän orkesterin tahtiin, sekä tietysti vuoden yrittäjien julkistaminen.

Vuoden 2022 ohjelman suunnittelu alkaa sekin pian. Selvää on, että ensi vuonnakin sekä keväällä, että syksyllä järjestämme jonkin yrittäjille kohdennetun tapahtuman.

Hyvää yrittäjän päivää!

Aku Eronen, Myrskylän Yrittäjät

Puheenjohtaja

googletag.cmd.push(function () { googletag.display(’dfp-ad-rectangle_1’); });
googletag.cmd.push(function () { googletag.display(’dfp-ad-rectangle_3’); });
googletag.cmd.push(function () { googletag.display(’dfp-ad-mob_2’); });
googletag.cmd.push(function () { googletag.display(’dfp-ad-mob_3’); });
googletag.cmd.push(function () { googletag.display(’dfp-ad-rectangle_2’); });
googletag.cmd.push(function () { googletag.display(’dfp-ad-rectangle_4’); });