11.1.2017 klo 14:22
Uutinen

Jaakko Heininen: Varsinais-Suomi toimii maan kasvun moottorina, silti tarvitaan toimia

Keskiviikkona julkaistu Varsinais-Suomen Maakuntaennuste kertoo, että varsinaissuomalaisten yrittäjien talousodotukset ovat edelleen kohentuneet. Suhdannebarometrin odotukset ovat korkeimmillaan sitten vuoden 2011.

– Maakunnan yrittäjien yleinen myönteinen ilmapiiri sekä Turun telakan positiiviset heijastusvaikutukset alueen pk-yritysten toimintaan voi lukea Maakuntaennusteesta selvästi. Ne ilahduttavat tietenkin yrittäjäjärjestössä, Varsinais-Suomen Yrittäjien puheenjohtaja ja Suomen Yrittäjien hallituksen jäsen Jaakko Heininen toteaa.

Varsinaissuomalaiset yrittäjät odottavat niin liikevaihdon, henkilökunnan määrän, kannattavuuden kuin investointien määränkin kasvavan tänä vuonna.

– Hieman kärjistäen Varsinais-Suomi toimii tällä hetkellä koko maan kasvun moottorina, mikä on hienoa. Mutta se ei vielä riitä, Heininen sanoo.

Talouden positiiviseen vireeseen ei ole hänen mukaansa syytä missään nimessä tuudittautua tai luottaa liikaa, vaan uudistuksia tarvitaan, jotta hento talouskasvu saadaan juurrutettua pidempiaikaiseksi ja koko maahan.

– Lisää toimia tarvitaan, koska talous- ja työllisyystilanne ei parane riittävästi lähivuosina vain luottamalla talouden kasvuun. Rakenteelliset uudistukset on syytä viedä maaliin täysmääräisinä, sillä talouden hento positiivinen vire ei korjaa rakenteellisia ongelmiamme ja julkisen talouden tilannetta. Myös lainsäädäntöuudistuksia, kannustavampaa verotusta tarvitaan ja mahdollisuuksia nykyistä kattavampaan paikalliseen sopimiseen tarvitaan, Heininen katsoo.