4.10.2018 klo 15:25
Uutinen

Japani yllätti hämäläisyrittäjät

Hämäläisiä matkailuyrittäjiä lähti markkinoimaan Japaniin. Reissun tulokset olivat yllättävänkin hyviä, matkajärjestäjät ottivat yhteyttä hämäläisyrittäjiin alta aikayksikön.

Japanin kulttuuriin tutustuminen kiinnosti Matkalla kasvuun -yhteistyöhankkeeseen osallistujia niin paljon, että hankkeessa päätettiin toteuttaa matka Japaniin.

Lopen Pilpalassa hyvinvointimatkailutoimintaa vasta aloitteleva ravitsemusvalmentaja ja personal trainer Anu Kosonen oli mukana Matkalla kasvuun -hankkeen järjestämällä matkalla Japaniin, Aasian suurimmille ja maailman toiseksi suurimmille matkailumessuille. JATA 2018 -messujen yhteydessä hämäläisyrittäjille järjestettiin asiakastapaaminen yli 30 japanilaisen tukkukauppiaan, matkanjärjestäjän ja matkatoimistoedustajan kanssa. Kaikki toimijoita, jotka jo järjestävät matkoja Suomeen.

Anu Kosonen on aloittamassa pienille ryhmille suunnattua hyvinvointimatkailua Lopella. Ensi kesäksi hän toivoo saavansa japanilaisen matkanjärjestäjän vieraakseen ja myöhemmin matkailijaryhmiä. Hän oli iloinen matkan tuomasta mahdollisuudesta tutustua paitsi japanilaiseen kulttuuriin myös toisiin hämäläisyrittäjiin. ’

– Aloittelevana matkailuyrittäjänä on tosi vaikea löytää yhteistyökumppaneita. Tämä matka oli erittäin hieno tilaisuus paitsi saada kontakteja Japanista, myös toisista hämäläisyrittäjistä. Olemme hankkeen aikana jo tehneet yhteisiä tuotteita ja teemme vielä lisää, mutta matkan aikana alan yrittäjiin tutustui aivan eri tavalla, Kosonen toteaa.

Kososen mukaan matka avasi myös silmiä sille, miten lähellä toisiaan eri toimijat toimivat täällä Hämeessä. Tokiossa puoli tuntia oli minimiaika paikasta toiseen siirryttäessä, joten matka Lopelta Iittalaan ei enää tunnukaan kovin pitkältä.

Myös Naivistit Iittalassa -säätiön asiamies Ulla Heinonen arvelee, ettei matka Helsingistä Iittalaan ole japanilaisille minkäänlainen ponnistus.

-Tokion metrossa liikkumaan tottuneille ei junalipun ostaminen Helsingin rautatieasemalta Iitalaan ole mikään temppu, hän arvelee.

Hauholainen maanviljelijä ja mökkivuokrausyrittäjä Heikki Puntila lähti matkalle mukaan, koska pitää tärkeänä laajentaa näköaloja. Hän oli mukana paitsi mökkiyrittäjänä myös Lomarenkaan hallituksen puheenjohtajana. Hän kertoo yllättyneensä siitä, miten vahva tukku- ja matkatoimistokulttuuri Japanissa ja Aasiassa edelleenkin on.

– Suomessa matkat ostetaan pääsääntöisesti on line, mutta Japanissa on vahva tukkuporras siinä välissä. Jollain aikavälillä on line -ostaminen ehkä tulee Aasiaankin, hän pohtii.

Puntilan mukaan suomalaisten kannattaisi houkutella japanilaisia golf-mahdollisuuksilla maahan. Japanissa nimittäin golf-osakkkuudet periytyvät, eikä pelaamaan pääse yhtä helposti kuin Suomessa.

Puntila pitää matkailun kannalta erityisen tärkeänä keskitettyä markkinointia. Suomen markkinat ovat niin pienet, että matkailua tulisi markkinoida koko Suomen sekä maakunnallisella tasolla. Esimerkiksi keskieurooppalaisista valtaosa suuntaa Norjaan, Tanskaan ja Ruotsiin. Suomi saa näistä matkailijoista vain 15 prosenttia.

– Tällaiset markkinointimatkat lisäävät yhteistoimintaa ja niiden kautta löytyy yhteisiä säveliä. Yksittäisiä matkaajia käy Aasiastakin jo Suomessa, mutta ilman kulkemista, mainostusta ja markkinointipanostuksia heitä ei Suomeen saada.

Projektipäällikkö Leena Puumalaisen mukaan matka onnistui yli odotusten. Yrittäjät raportoivat ensimmäisistä yhteydenotoista matkan jälkeen jo alkuviikosta, kun kotiin palattiin sunnuntaina.

– Yleensä japanilaiset ovat hitaita ottamaan yhteyttä, he arvostavat pitkäikäisiä suhteita ja etenevät hitaasti, hän sanoo.

Yhteistyökumppaniksi Japanissa valikoitui Kari Halonen ToolBox marketing and consulting, joka oli myös yllättynyt japanilaisten ripeydestä.

– Japanilaiset matkanjärjestäjät ovat kaivanneet uusia kohteita Suomesta ja siellä on juuri nyt nousussa maaseutumatkailun trendi. Olimme siis juuri oikeaan aikaan liikkeellä, Puumalainen iloitsee.

Susanna Mattila
toimitus@hameenyrityssanomat.fi