19.12.2022 klo 15:18
Uutinen

Joulukuun uutisia

Arvoisat yrittäjäkollegat

Kurjimusta, mutta myös juhlan tunnelmaa

Elämme hyvin erikoista aikaa. Koronapandemia on ohjannut koko elinkeinoelämän kulkua ja meidän kaikkien jokapäiväistä arkea lähes kahden vuoden ajan. Tästä kun olemme jotakuinkin selvinneet, niin alkoi Ukrainan sota ja Venäjän raja sulkeutui.  Lisäksi tämän kaiken rinnalle vielä energiakriisi, inflaatio ja korkojen nousu!

Tämä kaiken kurjimuksen keskellä oli yrittäjän hyvä välillä rentoutua, vaikka näissä meidän yrittäjien yhteisissä pikkujoulubileissä.

Juvan yrittäjien puheenjohtajana minulla oli viimeisen kerran kunnia toivottaa suuri joukko yrittäjiä n. 90 henkeä tervetulleeksi Juvan yrittäjien ja Yrittäjä Naisten yhteisesti järjestettäviin pikkujoulu bileisiin Partalan Kuninkaankartanoon. Hienoa että meillä oli yli kuntarajojen edustusta eli Sulkavan Yrittäjät mukana myös hienolla joukolla. Illan aikana ehdimme tutustua ja verkostoitua.  

Illan ohjelma aloitetiin ruokailulla. Ruokailun jälkeen Vuoden yrityksen ja Vuoden nuori yrittäjä julkaiseminen. Palkitseminen on aina tunnustus jostakin, mitä olemme saavuttaneet ja ansainneet teoillamme. Vuoden yrittäjän julkaiseminen oli viime vuonna Joulukadun avajaisissa, johtuen siitä ettei vastaavankaltaisia paikallisia yrittäjäjuhlia voitu järjestää koronapandemian vuoksi.

Voimme olla varmoja siitä, että tarve ja tilaus tämän kaltaiselle yhteiselle juhlalle on myös tulevana vuonna. Niinpä järjestelyvastuusta pallo heitetiin vuorostaan Sulkavalle. Vietimme lämmin henkisen yrittäjien juhlatilaisuuden, jonka me kaikki olimme ansainneet. Palkitsemisen jälkeen menimme juvalaisen tanssiyhtyeen Eldoradon tahdittamana tanssin pyörteisiin. Lisäksi oli vielä mahdollisuus avata äänihuuliaan tutuilla karaoke kappaleilla.

Vuoden 2022 yritys Jukotech oy Tiina ja Kari Autio

Yrittäjä pariskunnan mottona onkin: se mitä tehdään, tehdään täysillä.

Vuoden nuori yrittäjä palkinto

IP- Agency Finland oy Jouki ja Pyry Puurtinen.

Yritys on jo usean vuoden ajan ollut Juvan suurin yhteisöveron maksaja

Toivotan vielä kerran palkituille menestystä ja pitkää ikää. Olette myös tämän palkinnon ansainneet!!

t. Seppo

Alta voit lukea jäsenyrittäjien esittelyt:

Setek Group Oy      

Setek Group Oy on vuonna 2021 perustettu kiinteistöjen hallintaan erikoistunut perheyritys, joka toimii Etelä-Savon alueella. Yrityksen päätoimialana on kiinteistöjen hallinta, vuokraus ja jalostus.

Yritys vuokraa asuinhuoneistoja ja toimitiloja Juvan keskustassa. Osa asuinhuoneistoista on Airbnb-tyylisesti valmiiksi kalustettuja huoneistoja, joita voi vuokrata myös lyhytaikaiseen majoitukseen. Toimitilojen osalta Setek Groupilla on tarjota nykyaikaisia ja helposti muunneltavia toimitiloja niin lyhyt- kuin pitkäaikaiseen tarpeeseen. Toimitilat taipuvat tarpeen mukaan liike- tai toimistohuoneistoista tuotanto- tai varastotiloiksi.

Yrityksellä on vuokrattavissa lisäksi 30-hengen kokous-, juhla- ja saunatilat Juvan keskustassa.

Setek Group haluaa tarjota asiakkailleen mahdollisimman mutkatonta huoneistojen ja toimitilojen vuokrauspalvelua. Yrityksen asiakkaita ovat niin yksityishenkilöt kuin yrityksetkin.

www.setekgroup.fi

Tj. Teemu Avikainen 050 300 1739

Hallituksen pj. Seppo Avikainen 0500 654 010

Firmdec Oy
kun haluat somistaa upeasti

Firmdec Oy on somistustuotteiden
maahantuonti-, tukkuliike ja vähittäismyynti sekä
palveluumme kuuluu myös kaikki alan
somistustyöt jo vuodesta 1990
ja olemme alallamme yksi pitkäikäisimpiä ja
luotettavimpia yrityksiä.
Meille on tärkeää laadukkaat tuotteet ja
yksilölliset somistusratkaisut kaikkiin sesonkeihin,
hyvä ja nopea palvelu sekä somistustyöt teemme
luotettavalla ammattitaidolla, huolella,
kohtuullisin hinnoin.
Palveluumme kuuluvat myös suunnittelu ja
toteutus.
Asiakkainamme mm. yrityksiä, kauppakeskuksia,
hotelleja, ravintoloita, yksityiskoteja ympäri
Suomea.
Nykyään pääasiassa kauppakeskuksia.
Omistajan eläköitymisen ja muuton vuoksi
Juvalle, yrityskin seurasi mukana -kokeiluna
Pop-up puoti ennen joulua.
Toimintamme somistus- ja suunnittelutöissä
jatkuu myös edelleen pääkaupunkiseudulla.