6.11.2017 klo 10:06
Uutinen

Kasvua yli 200 prosenttia: Menestys Afrikassa toi yrittäjäkilpailun voiton

Afrikan markkinalla menestyneen Nocart Oy:n yrittäjä Vesa Korhonen on valittu EY:n yrittäjäkilpailun voittajaksi.

Lahtelaisen Nocart Oy:n Vesa Korhonen vei Suomen EY Entrepreneur of the Year 2017 -kilpailun voiton viime perjantaina järjestetyssä EY Entrepreneur of the Year 2017 -juhlagaalassa. Voittajan valinnut tuomaristo inspiroitui Korhosen menestystarinasta, jonka ytimessä on kestävän kehityksen tukeminen.

Korhonen on luotsannut vuonna 2010 perustamaansa Nocart Oy:tä menestyksekkäästi. Yritys toteuttaa ja suunnittelee uusiutuvaan energiaan ja paikallisiin energialähteisiin pohjautuvia energiaratkaisuja ja voimaloita. Ne korvaavat useissa tapauksissa kalliin ja saastuttavan energiaratkaisun ympäristöystävällisellä vaihtoehdolla.

Korhosen Nocart edistää liiketoimintansa kautta kestävää kehitystä etenkin Afrikan ja Kaakkois-Aasian maissa, joista tällä hetkellä tulee noin 95 prosenttia yrityksen liikevaihdosta. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Lahdessa ja liikevaihto oli vuonna 2016 yli 12 miljoonaa euroa. Kasvua edellisvuoteen oli reilut 200 prosenttia, ja myös tulevaisuuden näkymät ovat erittäin kasvujohteiset.

– Vesa Korhonen luotsaa upeaa ja vastuullista globaalia menestystarinaa. Hän on onnistunut pääsemään vaikeille markkinoille suomalaisella osaamisella ja verkostoitumiskyvyllään. Suomalainen yritys, jonka päämarkkina-alue sijaitsee Afrikassa, on varsin harvinainen. Yritys on monikertaistanut liikevaihtonsa vuosittain ja tulevaisuuden näkymät ovat positiiviset ja kannattavasti kasvavat. Tuntuu todella hyvältä palkita kirkkaimmalla mitalilla suomalainen insinööriosaaminen ja menestystarina, jonka ytimessä lepää kestävän kehityksen tukeminen, kilpailun tuomariston puheenjohtaja, Enston hallituksen puheenjohtaja Marjo Miettinen perustelee.

EY:n kansainvälisen yrittäjäkilpailun tavoitteena on kannustaa nykyisiä ja tulevia yrittäjiä kasvuhakuiseen ja vastuulliseen yrittäjyyteen sekä nostaa esiin inspiroivia tarinoita. Voittonsa myötä Korhonen tulee edustamaan Suomea yrittäjyyden maailmanmestaruuskilpailussa ensi vuoden kesäkuussa Monacossa. Hän kilpailee EY World Entrepreneur of the Year -tittelistä noin 60 muun maavoittajan kanssa.

Tunnustus nuorille yrittäjille

Vuoden Nuori Yrittäjä 2017 -palkinto luovutettiin LeaseGreen Group Oy:n Juho Rönnille ja Tomi Mäkipellolle. LeaseGreen on cleantech-palveluyritys, joka parantaa kiinteistöalalla toimivien asiakkaittensa energiatehokkuutta ja energiaomavaraisuutta. Tuomaristo vaikuttui LeaseGreenin markkinoille tuomasta uudesta ajattelumallista ja täysin uniikista palvelusta sekä alkutaipaleen huikeasta kasvuvauhdista. Yrityksen liikevaihto on kasvanut parissa vuodessa yli 2 000 prosenttia ja ylsi viime vuonna jo liki 15 miljoonaan euroon. Yleisöäänestyksen tuloksena Rönni ja Mäkipelto pokkasivat myös Yleisön suosikki -palkinnon.

Yrittäjäsanomat

toimitus (at) yrittajat.fi