YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

Kuva: Jouni Lehtonen
13.10.2026 klo 18:12
Uutinen

Kun rakas lemmikki kuolee, Antti auttaa viimeisellä matkalla — ”Joskus eläin on ainoa arjen kaveri, tuki ja turva”

Tämä teksti on konekäännetty.


Loppilainen yrittäjä Antti Vienonen kohtaa työssään vuosittain tuhansia hyvästejä, mutta näkee myös, kuinka menetyksen keskeltä löytyy joskus uusi toivo.

Kun koira, kissa tai muu rakas lemmikki kuolee, omistaja joutuu tekemään viimeisiä päätöksiä ystävänsä puolesta. Moni haluaa säilyttää lemmikkinsä tuhkat muistona tai haudata ne tärkeään paikkaan. Näissä hetkissä apuna on loppilaisen Sateenkaarisillan pieneläinkrematorion yrittäjä Antti Vienonen.

Vuonna 2010 perustettu yritys syntyi alun perin ajatuksesta hyödyntää omalla tontilla sijaitsevaa suurta rakennusta yritystoimintaan. Eläimet olivat aina kuuluneet Vienosen elämään, joten lemmikkialaan liittyvät vaihtoehdot kiinnostivat. Lopulta valinta osui pieneläinkrematorioon.

Alku ei ollut helppo

– Ekat vuodet olivat tosi haastavia. Piti osoittaa, että toiminta on luotettavaa ja järkevää, jotta yhteistyökumppaneita alkoi löytyä, Vienonen kertoo.

Nykyään eläimiä tulee krematorioon koko Etelä-Suomen alueelta. Vuositasolla niitä on noin 3  000. Suurimmat asiakkaat ovat eläinklinikoita, mutta myös yksityishenkilöt tuovat lemmikkejään suoraan krematorioon.

Vienonen tuhkaa kaikenlaisia lemmikkejä suurista koirista ja kissoista aina hamstereihin, gerbiileihin ja liskoihin asti. Vuosien varrella krematorioon on tuotu eläimiä alle sadan gramman pikkulemmikeistä yli satakiloisiin koiriin.

”Kyllä se aina koville ottaa”

Vienonen kohtaa työssään ihmisiä elämän herkillä hetkillä. Useimmiten lemmikki on tullut eläinlääkärin kautta eutanasian jälkeen. Joukossa on myös yllättäviä kuolemia ja onnettomuuksia.

Hän ymmärtää asiakkaiden tunteita hyvin.

– Kyllä se aina koville ottaa. Kun koirakaveri on ollut 10–15 vuotta joka päivä mukana, kyllä siihen aina kiintyy, hän sanoo.

Vienosella itselläänkin on ollut vuosien varrella useita koiria. Tällä hetkellä kotona on kaksi kissaa.

”Se oma kaveri on se, minkä ihmiset haluavat takaisin”

Yksi asia nousee asiakkaiden keskusteluissa esiin ylitse muiden.

– Se oma kaveri on se, minkä ihmiset haluavat takaisin. Se on varmasti kaikkein suurin ja eniten kysytty asia, Vienonen kertoo.

Siksi yksilötuhkauksessa jokainen eläin käsitellään omassa kammiossaan.

Tuhkat päätyvät monenlaisiin paikkoihin. Jotkut säilyttävät uurnaa kotona vuosikausia. Toiset sirottelevat tuhkat rakkaan eläimen lempimetsään, kesämökille tai muuhun tärkeään paikkaan.

Toinen vaihtoehto on yhteistuhkaus, jossa tuhkaa ei palauteta omistajalle. Vienosen mukaan yhteistuhkauksia tehdään vuosittain runsaat tuhat, ja niiden muistoksi on perustettu krematorion läheisyyteen oma muistolehto.  

Muistolehdossa on satoja lemmikkien muistoksi kiinnitettyjä laattoja, ja erityisesti juhlapyhien aikaan sinne sytytetään kynttilöitä. Monet käyvät siellä muistelemassa rakasta eläintään vielä vuosienkin jälkeen.

– Varsinkin juhlapyhien aikaan sinne ilmestyy kynttilöitä ja kaikenlaisia muistoesineitä. Ihmiset käyvät siellä muistelemassa, Vienonen kertoo.

”Voi olla se ainoa arjen kaveri, tuki ja turva”

Työn koskettavimmat hetket liittyvät usein ikäihmisiin.

– Vanhemmilla ihmisillä eläin voi olla se ainoa arjen kaveri, tuki ja turva. Kun se lähtee, se on todella koskettava tilanne, Vienonen sanoo.

Joskus hän on käynyt hakemassa lemmikkiä suoraan asiakkaan kodista. Näissä tilanteissa suru näkyy konkreettisesti.

– Se on aina herkkä tilanne. 

”Kyllä ihmiset kertovat muistoja ja tarinoita”

Vaikka työ liittyy kuolemaan, siinä on mukana paljon lämpöä. Asiakkaat kertovat Vienoselle rakkaista eläimistään, yhteisistä matkoista, metsäreissuista ja vuosien varrella syntyneistä muistoista.

– Kyllä ihmiset kertovat muistoja ja tarinoita hyvästellessään. Ne ovat heille tärkeitä muistoja.

Jotkut ovat kiertäneet koiransa kanssa Eurooppaa. Toiset ovat viettäneet vuosia mökkielämää yhdessä.

Vienosen mieleen on jäänyt erityisesti tapaus, jossa vanha ihminen menetti ainoan lemmikkinsä.

Kun uurna myöhemmin palautui omistajalle, läheiset olivat jo järjestämässä uutta lemmikkiä.

– Ei se sama asia tietenkään ole, mutta uusi toivo alkoi näkyä. Se oli hieno hetki, hän muistelee.

Muistot kulkevat mukana myös koruina

Vienosen mukaan viime vuosina yhä suositummiksi ovat nousseet muistokorut, joiden sisään voidaan sijoittaa pieni määrä lemmikin tuhkaa tai karvaa.

Valikoimassa on esimerkiksi riipuksia, sormuksia ja korvakoruja. Osa koruista on avattavia, jolloin tuhka tai karva suljetaan korun sisään. Toisissa muistot näkyvät läpinäkyvän koruhartsin läpi osana korun ulkonäköä.

– Ne ovat kasvattaneet suosiotaan viimeisten 3–4 vuoden aikana, Vienonen kertoo.

Luottamus on kaiken perusta

Vienosen mukaan pieneläinkrematorion pyörittäminen on poikkeuksellinen tapa yrittää. Toiminta on tarkasti luvanvaraista, ja jokainen tuhkaus dokumentoidaan viranomaismääräysten mukaisesti. Tärkeintä on kuitenkin asiakkaiden luottamus.

– Tällä alalla luotettavuus on kaikki. Jos se menee, loppuvat myös työt.  Tämä on hyvin tunteikas ala. Siksi palvelun pitää olla hyvää ja luotettavaa joka päivä.

Yritys on kasvanut tasaisesti lähes koko toimintansa ajan. Asiakasmäärät ja liikevaihto ovat nousseet vuosi vuodelta, ja Vienonen on pystynyt tekemään yrityksessä päätoimisesti töitä yli 15 vuoden ajan. Hänen apunaan työskentelee myös 21-vuotias poika Miro muutamana päivänä viikossa.

Työ yrittäjänä huomioitiin myös tänä vuonna, kun Vienonen palkittiin Hämeen maakunnallisena vuoden yksinyrittäjänä. Perusteluissa painoivat muun muassa erikoisella alalla toimivan yrityksen tasainen kasvu, pitkäjänteinen työ sekä asiakkaiden arvostama palvelu.

Vinkkaa meille juttuaihe!

Kerro siis meille, mitä yrittäjän elämässä tapahtuu.
Toimitus saa olla minuun yhteydessä mahdollista haastattelua varten
Eeva Pesonen
Kysy tai etsi hakusanoilla tekoälyavustetulta hakukoneeltamme.