YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

– Tämän laitteen kehittämisessä punainen lanka on ollut palomiesten työturvallisuus, MeramaTecin toimitusjohtaja Jaakko Mäkinen sanoo. Kuva: Katri Linnikko/Seutulehti UutisOiva
13.10.2026 klo 13:04
Uutinen

Notre Damen sammutusrobotit innostivat Jaakko Mäkisen ideoimaan kauko-ohjattavan nosturin – ”Kyllä me Ikaalisissa voimme pistää vähän paremmaksi”

Tämä teksti on konekäännetty.


Yrityksen palkittu monitoiminosturi pelastaa, sammuttaa, raivaa ja nostaa.

Huhtikuussa 2019 Pariisin kuuluisa maamerkki Notre Damen katedraali paloi. Uutiset aiheesta tavoittivat myös suomalaisen MeramaTec Oy:n toimitusjohtajan Jaakko Mäkisen.

– Luin artikkelin, jossa kerrottiin, että katedraalin pelastivat lopulliselta täystuholta pienet sammutusrobotit, joita pystyttiin ajamaan kauko-ohjaimella.

Mäkisen kiinnostus heräsi.

– Ajattelin, että jos ranskalaiset tällaisia keksivät, niin kyllä me Ikaalisissa voimme pistää vähän paremmaksi.

Mäkisen vuonna 1982 perustama konepaja MeramaTec on erikoistunut materiaalin- ja rullankäsittelylaitteiden, nostoapuvälineiden, hylkyrullaleikkureiden sekä kuljettimien valmistamiseen. Viime vuosina yritys on keskittynyt erityisesti nostotöihin ja työturvallisuuteen.

– Nostoapuvälineissä olemme olleet tunnettu suunnannäyttäjä yli 20 vuotta Suomessa ja ulkomailla, Mäkinen kertoo.

Turvallisuus edellä

Mäkinen painottaa, että asiakkaiden ja omien työntekijöiden turvallisuus on aina ollut MeramaTecin tärkein arvo sekä ohjenuora. Kun hän Notre Damen myötä kiinnostui pelastusalan työturvallisuudesta, syntyi idea uudesta, pelastajien käyttöön tarkoitetusta monitoimitelanosturista.

– Tämänkin laitteen kehittämisessä punainen lanka on ollut palomiesten työturvallisuus, Mäkinen sanoo.

Nosturia kehitettiin kolmisen vuotta, ja koko tuon ajan mukana oli laajalti alan ammattilaisia Suomen pelastuslaitoksista.

 – Arvostamme kovasti heidän tukeaan, sillä ilman heitä emme olisi koskaan päässeet tähän lopputulokseen.

Mahtuu sisäpihalle

Eräs nosturin kehitystyön kulmakivistä oli Helsingin kaupungin pelastuslaitoksen aikoinaan tekemä kartoitus, jossa selvitettiin kantakaupungin porttikonkien mittoja ja sitä, millaisella sammutuslaitteella kerrostalojen sisäpihoille pääsi. Lopputulos oli, että pienimmillään porttikongit olivat kaksi metriä leveitä ja kaksi metriä korkeita.

– Se oli äärimmäisen kallisarvoinen tieto ja yksi kriteeri laitteellemme. Oli haasteellista saada niin pieneen tilaan mahtumaan näin monipuolista ja laajalle ulottuvaa laitetta, mutta onnistuimme siinä.

Palkittu keksintö

MeramaTec lanseerasi Fire Country -monitoimitelanosturin noin kuukausi sitten. Nosturi on tarkoitettu pelastus-, sammutus- raivaus- ja nostotöihin. Laitteen käyttäjän työturvallisuutta lisää erityisesti se, että laite toimii kauko-ohjauksella. Näin sammuttajan tai raivaajan ei tarvitse itse mennä vaara-alueelle.

Pelastusalalla Fire Country nähtiin niin merkittävänä keksintönä, että se sai elokuussa paloturvallisuuden kehittämistä rahoittavan Palosuojelurahaston Innovaatiopalkinnon.

– Olemme siitä tosi ylpeitä. Sen eteen on tehty paljon töitä, ja se on meille iso etappi, Mäkinen sanoo.

MeramaTecin eri laitteilla on kymmenen patenttia, joista viimeisimmän sai Fire Country.

– Henkilökuntamme panos yrityksen toiminnassa ja tuotekehityksessä on erittäin suuri, Mäkinen korostaa.

Korkeisiin ja ahtaisiin paikkoihin

Fire Country on tarkoitettu pääasiassa pelastusalalle eli pelastuslaitoksille ja vaikkapa tehdaspalokunnille. Mäkinen sanoo, että myös Puolustusvoimat on alustavasti kiinnostunut laitteesta.

Fire Countryn etu on muuntautuvuus. Sillä pystytään pelastamaan ihmisiä ja raivaamaan sekä sammuttamaan erilaisten rakennusten kattorakenteita 26 metrissä asti. Nosturi mahtuu myös ahtaisiin tiloihin, joista Mäkinen mainitsee erityisesti parkkihallit.

– Parkkihalleissa syttyvät sähköautopalot ovat tyypillisesti hyvin vaikeita sammuttaa. Fire Countrylla sekin onnistuu. Erityyppisiä vesisuihkuja saadaan auton alle, päälle ja sisälle. Laitteen pihdeillä auto pystytään vetämään parkkihallista pois, Mäkinen kuvailee.

Yhteistyökumppani haussa

Toistaiseksi Fire Countrya ei ole myyty. Mäkinen korostaa sen olevan niin tuore lanseeraus, että niin myynti kuin palomiesten koulutus laitteen käyttöön hakee muotoaan.

Mäkinen kuitenkin povaa nosturista menestystarinaa ja toivoo, että se valloittaisi maailman.

– Aikajännettä ei tiedä kukaan, mutta varmaa on, että tarvetta sille on ympäri maailman.

MeramaTec vie laitteitaan jonkin verran ulkomaille. Jälleenmyyjiä on Saksassa, Itävallassa, Ruotsissa ja Norjassa.

Mäkinen sanoo, etteivät kuusihenkisen yrityksen rahkeet riitä Fire Countryn sarjatuotantoon tai laajamittaiseen vientiin.

– Olemme auttamattomasti liian pieni yritys niin isoon haasteeseen. Siksi haemmekin yhteistyökumppaneita vientiponnisteluihin.

Firma kaupan

Nyt MeramaTec on myynnissä.

– Olin 21-vuotias, kun vuonna 1982 panin firman pystyyn. Siitä voi laskea, kuinka kauan tätä on tehty. Kyllä eläkepäivät houkuttavat, ja haemme yritykselle jatkajaa, hän sanoo.

Mäkinen sanoo, että kiinnostuneita ostajia on.

– Olemme odotelleet h-hetkeä, Fire Countryn valmistumista ja palkitsemista. Nythän firman arvo on ihan eri kategoriassa kuin aikaisemmin.

Tärkeintä Mäkiselle kuitenkin on se, että MeramaTecin laitteet ovat lisänneet vuosikymmenten varrella teollisuuden työturvallisuutta merkittävästi.

– Meidän laitteidemme avulla on pystytty välttämään kymmeniä ellei satoja työtapaturmia vuosien saatossa. Jos Fire Countryllä pystytään säästämään yhdenkin palomiehen henki, se on paikkansa lunastanut.

Vinkkaa meille juttuaihe!

Kerro siis meille, mitä yrittäjän elämässä tapahtuu.
Toimitus saa olla minuun yhteydessä mahdollista haastattelua varten
Kaisu Puranen
Kysy tai etsi hakusanoilla tekoälyavustetulta hakukoneeltamme.