15.10.2019 klo 12:15
Uutinen

Kasvuhakuisista yksinyrittäjät näkevät suhdanteet valoisampina

Kasvua tavoittelevien yksinyrittäjien suhdanneodotukset ovat korkeammat kuin muiden kasvuhakuisten pk-yritysten. Yleisesti yksinyrittäjien suhdanneodotukset tulevalle vuodelle ovat kuitenkin laskeneet.

Yksinyrittäjien odotukset tulevasta käyvät ilmi tuoreesta Yksinyrittäjäbarometrista.

Yksinyrittäjien määrän kasvu on ollut yksi merkittävä muutos työmarkkinoilla 2000-luvulla. Yksinyrittäjiä on nyt 60 000 enemmän kuin vuosituhannen alussa, yli 180 000 (pl. alkutuotanto). Heitä on kaksi kolmasosaa Suomessa toimivista yrittäjistä. Siksi on tärkeä tietää, mitä tämä iso yrittäjäjoukko odottaa tulevalta.

– Kanta-Hämeessä tämä tarkoittaa, että meillä toimii reilusti yli 5 000 yksinyrittäjää, Hämeen Yrittäjien toimitusjohtaja Juha Haukka laskee.

Yksinyrittäjät odottavat suhdanteita pessimistisemmin kuin työllistävät yrittäjät: Yksinyrittäjistä 23 prosenttia arvioi suhdanteiden paranevan seuraavien 12 kuukauden aikana ja 14 prosenttia pelkää niiden heikkenevän. Työllistävistä pk-yrityksistä 29 prosenttia arvioi suhdanteiden paranevan seuraavien 12 kuukauden aikana ja 18 prosenttia pelkää niiden heikkenevän.

– On kuitenkin mielenkiintoista, että kasvuhakuisten yksinyrittäjien suhdanneodotukset ovat korkeammat kuin muiden kasvuhakuisten pk-yritysten, pääekonomisti Mika Kuismanen Suomen Yrittäjistä sanoo.

Kanta-Hämeen yritysten suhdannenäkymät olivat muuta maata valoisammat syksyn kyselytutkimuksessa.

– On perusteet arvioida, että suhdanneodotukset ovat saman suuntaiset läpi koko yrityskenttämme, kantahämäläisten yksinyrittäjien suhdanneodotukset ovat myönteisemmät kuin maassa keskimäärin, Juha Haukka summaa.

Ensimmäistä kertaa julkistettu Yksinyrittäjäbarometri on koottu syyskuussa julkaistun Pk-yritysbarometrin yksinyrittäjävastauksista. Yksinyrittäjävastaajia oli 2 212. Suomen Yrittäjät, Finnvera ja työ- ja elinkeinoministeriö julkistavat Pk-yritysbarometrin kaksi kertaa vuodessa.