YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.

11.9.2018 klo 09:02
Uutinen

Kasvuhuippu on taittunut, mutta pirkanmaalaisten yritysten näkymät ovat edelleen hyvät

Tänään julkaistun pk-yritysbarometrin mukaan pirkanmaalaisten pienten ja keskisuurten yritysten suhdannenäkymät ovat edelleen hyvät, vaikka suhdanteiden paranemista ennakoikin nyt selvästi harvempi kuin keväällä. Pirkanmaan luvut ovat hyvin lähellä valtakunnallista keskiarvoa.

Kaksi kertaa vuodessa toteutettavaan pk-barometriin vastasi Pirkanmaalta 533 yritystä. Tutkimuksessa yritysten suhdannenäkymiä kuvataan saldoluvulla. Se muodostuu, kun positiivisia kehitystä kuvanneista vastauksista vähennetään negatiiviset vastaukset. Mitä positiivisempi luku, sitä paremmalta suhdanteet näyttävät.

– Sekä Pirkanmaalla että valtakunnallisesti oltiin edelleen vahvasti plussan puolella, sillä saldoluku oli +26. Suhdanteiden paranemista siis ennakoi edelleen valtaosa vastaajista, mutta selvästi harvempi kuin vielä keväällä. Silloin luku oli +37, sanoo Pirkanmaan Yrittäjien puheenjohtaja Janne Vuorinen.

Laskusta huolimatta näkymät poikkeuksellisen hyvät

Pirkanmaan Yrittäjien toimitusjohtaja Pasi Mäkinen muistuttaa, että laskusta huolimatta näkymät ovat edelleen pitkällä aikavälillä jopa poikkeuksellisen korkealla tasolla.

– Sekä Suomessa että Pirkanmaalla eletään edelleen vahvassa korkeasuhdanteessa, josta tämäkin tulos kertoo. Yritykset näkevät tällä hetkellä tulevaisuuden valoisana, Mäkinen kommentoi.

Pahimpana kehityksen esteinä Pirkanmaalla pidettiin kilpailutilannetta, jonka mainitsi 18 prosenttia vastaajista. Mutta myös työvoiman saatavuus nousi esiin. Sitä piti ongelmallisena 16 prosenttia vastaajista.

Valtakunnallisesti 37 % pk-yrityksistä uskoo suhdanteiden edelleen paranevan

Suomen Yrittäjien, Finnveran ja työ- ja elinkeinoministeriön teettämän Pk-yritysbarometrin mukaan 37 prosenttia pienistä ja keskisuurista yrityksistä arvioi suhdanteiden paranevan seuraavien 12 kuukauden aikana ja 10 prosenttia uskoo niiden heikkenevän.

– Pienten ja keskisuurten yritysten suhdanneodotukset ovat siis edelleen hyvät. Pk-yrityksissä odotetaan vakavaraisuuden kehittyvän positiivisesti, mutta odotukset siitä, että kannattavuus paranisi nopeasti, ovat heikentyneet viimeisen puolen vuoden aikana, kommentoi Suomen Yrittäjien pääekonomisti Mika Kuismanen barometrin tuloksia.

Tuoreen barometrin mukaan eniten kehittämistarvetta yritykset niin Suomessa kuin Pirkanmaallakin näkevät markkinoinnissa ja myynnissä. Niiden jälkeen tarvetta nähtiin eniten henkilöstön kehittämisessä ja koulutuksessa sekä verkostoitumisessa ja yhteistyössä.

Pk-yritysbarometrin tuoreimmat tulokset löytyvät kokonaisuudessaan Suomen Yrittäjien sivuilta.