Yrittäjä! Tule mukaan omiesi pariin. Liity Yrittäjiin.

Jäsen, oletko jo ladannut Yrittäjät -sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.

4.12.2023 klo 17:22
Uutinen

Katja Pesonen on Vantaan Vuoden yrittäjä 2023

Vantaan Vuoden 2023 yrittäjä on Katja Pesonen. Hänen yrityksensä on Asunto Maisteri Oy. Tikkurilan ytimessä sijaitseva yritys on asunto-osakeyhtiöiden ja kiinteistöosakeyhtiöiden isännöintiin erikoistunut isännöitsijätoimisto.

Yritys työllistää suoraan kolme henkilöä. Muut toimivat yrityksen vakiintuneina alihankintasopimuskumppaneina. Tällä hetkellä on kolme hallinnollista ja kolme teknistä isännöitsijää. Lisäksi on kiinteistösihteeri ja taloushallintoa hoitaa kaksi henkilöä.

Nykyisin toimistolla on noin 40 isännöintikohdetta. Ne ovat kerros- ja rivitaloyhtiöitä. Niissä asuntojen lukumäärä vaihtelee 15-100 välillä.

Yhtiön liikevaihto oli viime vuonna 413 tuhatta ja tilikauden tulos 17 tuhatta. Liikevaihto nousi 8,1 prosenttia.

Torniosta kotoisin oleva Pesonen on myös asuntosijoittaja. Ensimmäisen sijoitusasunnon hän osti Torniosta 18-vuotiaana. Nyt sijoitusasunnot ovat lähinnä Vantaalta ja muualta pääkaupunkiseudulta. Niitä on tällä hetkellä kymmenkunta.

Asunto Maisteri Oy perustettiin vuonna 2016. Toimisto hoitaa isoja hankkeita taloyhtiöille, esimerkiksi maalämpö- ja aurinkovoimalaratkaisuja. Yksi ihminen vastaa toimistolla hankkeen kulusta alusta loppuun saakka.

– Pienempi toimisto pystyy joustamaan ja olemaan lähempänä asiakasta. Ja tekemään tämän kaiken vielä edullisemmin, Vuoden yrittäjä toteaa. Tämä on mahdollista pitämällä isännöitävien taloyhtiöiden määrä alle alan keskiarvon isännöitsijää kohden laskettuna.

Asunto Maisterin toiminta on myös pitkälle digitalisoitua, jotta tietoa voidaan jakaa. Kaikki taloyhtiön asiakirjat, kirjanpito ja käynnissä olevien hankkeiden tiedot ovat hallituksen saatavilla ympäri vuorokauden yhtiön omien sivujen kautta.

Vapaa-ajallaan Vuoden yrittäjä menee mielellään katsomaan teatteria. Toinen intohimo on livemusiikki.
Katja kertoo olevansa suomalaisen pop, rock ja rap -musiikin ystävä. Hän nauraa, että menee eläkkeelläkin, vaikka rollaattorilla, Tavastialle kuuntelemaan livekeikkoja.

Yrittäjäpalkinnon jakamisen tarkoituksena on pyrkiä lisäämään yksityisen yritteliäisyyden nauttimaa arvostusta yhteiskunnassamme. Ja sillä pyritään osoittamaan, mikä osuus ja merkitys oma-aloitteisilla ja taloudellisten riskien ottamiseen uskaltavilla yrittäjillä on talouselämän terveessä kasvussa ja elintason jatkuvan nousun turvaavassa kehityksessä. Edelleen palkinnon avulla pyritään korostamaan yrityksen ja sen henkilökunnan välistä hyvää yhteistyötä ja henkilökunnan työpanoksen merkitystä.

Lisätietoja
Katja Pesonen
toimitusjohtaja
Asunto Maisteri Oy
040 722 0580
katja.pesonen@asuntomaisteri.fi

Esa Mänttäri
Toimitusjohtaja
Vantaan Yrittäjät
p. 0400 557411
esa.manttari@yrittajat.fi


Vantaan Yrittäjät on vantaalaisten pk-yritysten edunvalvontajärjestö. Vantaan Yrittäjät toimii asiantuntijana ja vaikuttajana parantaen pienten ja keskisuurten yritysten ja yrittäjien kannattavan toiminnan edellytyksiä. Yhdistyksessä on jäseniä miltei 1700.

Kuva ja video Olli Haveri, Mainostoimisto Poickeus

Katso tästä aiemmin palkitut yrittäjät Vantaalla