16.9.2019 klo 15:09
Uutinen

Katri Kulmuni Ylelle: pk-yritysten valtion takauksien osuus 80 prosenttiin – Yritys toivoo joustoja

Keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni haluaa virkistää pk-yritysten investointeja. Hän ehdotti Ylen Ykkösaamussa valtion takauksen osuuden nostamista nykyisestä puolesta 80 prosenttiin.

Keskustan tuore puheenjohtaja Katri Kulmuni ehdotti lauantaina Ylen Ykkösaamun haastattelussa, että pk-yritysten valtion takaama osuus lainasta nousisi 80 prosenttiin. Nykyään valtio takaa pk-yritysten lainaosuudesta noin puolet.

Haastattelussa Kulmuni perusteli ehdotustaan sillä, että valtion takaus lisäisi yritysten investointeja, vireyttä ja sitä kautta myös työpaikkoja. Käytännössä kyse on Finnvera-lainoista.

Elinkeinoministerinä Kulmuni aikoo edistää asiaa.

– On tärkeää, että yritykset uskaltavat kasvaa ja kansainvälistyä, Kulmuni sanoo.

– Suomessa ja Ruotsissa on lähes yhtä paljon 1-5 työntekijää työllistäviä yrityksiä. Sitten tapahtuu jotain. Meidän yrityksemme eivät pysty samalla tavalla kasvamaan ja kansainvälistymään, ja se on aivan keskeistä, hän jatkaa.

Yritykset toivovat joustoa ehtoihin ja rajoituksiin

Sahateollisuus ry:n puheenjohtaja ja puunjalostusyhtiö Westaksen toimitusjohtaja Pekka Kopra kannattaa Kulmunin ajatusta, mutta toivoo rajoihin joustoa.

– Kyllä se hyvä olisi, sillä muuten rahoitus jää liikepankkien oman halukkuuden varaan rahoittaa pk-sektoria, Tiedämme, että se halukkuus ei EU-säätelystä riippuen ole kovin korkealla, Kopra sanoo.

Kopra venyttäisi valtion takauksen koskemaan myös muita kuin pk-yrityksiä.

– Meillä on pk-yritysten ja suurten yritysten välimastossa menestyviä keskisuuria yrityksiä. Pk-yrityksiin rajattuna valtion takaus muodostuu esteeksi kasvulle, Kopra sanoo.

Pieniä investointeja pitkin matkaa

Yrityksen investoinnit voivat olla eri kokoisia. Usein ne vaativat ulkopuolista rahoitusta, sillä kassavirralla yritys pyörittää liiketoimintaa. Kopran mukaan, olisi hyvä, että rahoituksen saaminen olisi kohtuullisen joustavaa, ettei investointi kaatuisi pitkiin aikatauluihin.

Esimerkiksi Kopran johtama Westas investoi tuotantoprosessiinsa vuosittain. Hänen mukaansa valtion rahoituksesta iso osa on sidottu tietyille sektoreille, kuten metallisteollisuuteen.

– Tätä sektorirajausta voisi laajentaa, Kopra sanoo.

Kopran mukaan investoinnin takaisin maksuaika on joskus hyvinkin lyhyt ja tuottavuuden kasvu nopeaa. Rahoituksen joustava saaminen voisi irrottaa tulpan ja auttaa yritystä kehittämään toimintaa pienin askelin.

Hiljattain Wastaksessa suunniteltiin särmälinja-automatisointia, eli yhden prosessiin vaiheen automatisointia. Siinä olisi ollut Kopran mukaan lyhyt takaisinmaksuaika. Prosessia ei kuitenkaan käynnistetty.

– Meille jäi sellainen kuva, että tämä oli Finnveran ajatuksiin liian merkityksetön investointi. Me olemme myös liian suuri yritys kuuluvaksi pk-sektoriin. Liikepankkisektori olisi taas halunnut investointikohteen rahoituksen vakuudeksi, mutta sellaiseksi sitä ei voitu kokonaisuudesta erottaa, Kopra kertoo.

Westas aikoo tehdä investoinnin tulorahoituksella, mutta aikataulua Kopra ei osaa arvioida.


Westas Group Oy, sahateollisuusyritys

Perustettu 2013

Liikevaihto: 123 miljoonaa euroa

Henkilöstö: 160

Päämarkkinat: Japani, Suomi, Ranska, Saksa, Kiina

Vientiä yli 30 maahan

Elina Hakola

elina.hakola (at) yrittajat.fi