Myyjäiset Kaukajärvellä
27.2.2022 klo 20:38
Uutinen

Kaukajärven Yrittäjille tulee täyteen tasavuosia

Jos tautitilanne sallii, Kaukajärven Yrittäjät aikoo juhlistaa toukokuun puolivälissä 40-vuotista taivaltaan. 139 jäsenyrityksen yhdistyksessä työn alla on parhaillaan historiikki. Siitä kopin on ottanut yhdistyksen sihteeri Maage Korpelainen.

Kaukajärvi, jota voi pitää Tampereen ensimmäisenä lähiönä, alkoi kohota 1960-luvulla. Nopeasti kasvava Tampere tarvitsi lisää asuintilaa. Sitä saatiin, kun alueen mahtikartanon, Haiharan maa-alueista saatiin aikaan kaupat. Ensimmäiset nostokurjet ilmestyivät silloisille pelloille 60-luvun alkupuolella, ja sitten mentiin eikä meinattu. Vuonna 1967 alueella oli jo posti, pankki ja neuvola, ja yhteiskoulukin avasi ovensa jo 1969. Alle 10 vuodessa oli syntynyt 2500 ihmisen upouusi kaupunginosa. Tämä oli tietysti kuitenkin vasta lämmittelyä. Kun vuosikymmen vaihtui seuraavan kerran, oli asukkaita jo reilut 6500, ja 90-luvun puolivälissä luku oli kasvanut jo 8000 henkeen.

Golffaamassa Kaukajärven yrittäjät
KAUKAJÄRVEN YRITTÄJIEN sihteeri Maage Korpelainen on parhaillaan työstämässä järjestön taipaleesta historiikkia. Ohessa muutamia hänen tekemiään arkistolöytöjä.

Ensimmäinen kokous Asko Centerissä Juvankatu 4:ssä

Vaikka Kaukajärvelle elinkeinonharjoittajia kertyikin jo alkuvuosista lähtien, Kaukajärven Yrittäjien perustamista piti vielä tovi odotella. Yrittäjien kaupunginosayhdistyksen perustamiskokous pidettiin 15. huhtikuuta 1982 Asko Centerissä Juvankatu 4:ssä. Kaukajärven SYP:n pankinjohtaja Simo Setälä oli lähettänyt kutsun paikallisille yrittäjille.

Ensimmäisessä kokouksessa valittiin puheenjohtajaksi Markku Koskenniemi, varapuheenjohtajaksi Hannu Repka ja sihteerinä toimi Simo Setälä. Hallitukseen valittiin Pentti Ahonen, Heimo Hermelä, Merja Jokisalo ja Tuomo Kaukinen.

– Hervannan Yrittäjät oli perustettu edeltävänä vuonna, joten ehkäpä se vauhditti intoa myös täällä, melkein naapurissa, Korpelainen kertoo.

Hän on tutustunut viime aikoina järjestön historiaan enemmänkin, sillä hänellä on työn alla järjestön 40-vuotisen taipaleen tallennustyö. Ei siitä mitään varsinaista kirjaa ole syntymässä, mutta vähintäänkin esitys virallisissa syntymäpäiväjuhlissa, ja ehkä myös sähköisesti julkaistavaksi.

Kaukajärven yrittäjien pilkkikilpailut
Kaukajärven yrittäjien pilkkikilpailut

Pitkäaikaisia puheenjohtajuuksia

Kaukajärven Yrittäjäksi valittiin ensimmäisessä kokouksessa Tammerneon Oy:n toimitusjohtaja Markku Koskenniemi, joka toimi myöhemmin myös koko aluejärjestön puheenjohtajana. Vuodesta 1982 tehävää on hoitanut vain seitsemän henkilöä.

Tammerneon Oy:n Markku Koskenniemi 1982-1984, Tamwork Oy:n Tuomo Kaukinen vuosina 1985-1987, Tampereen paineilma Oy:n Martti Kangas 1989– 1996. Maanrakennus T. Haavisto Oy:n Toivo Haavisto jatkoi vuodet 1997–2004 ja Vihannespalvelu Oy:n Harri Kankaansivu vuodet 2005– 2013. Minna Ojanen Puutyöliike Mikko Ojanen Oy:stä oli puheenjohtajana vuonna 2014 ja nykyisin puheenjohtajana toimii Kumpuniitty Oy:n yrittäjä Arja Lanki, joka aloitti pestissään vuonna 2015.

Kaukajärven yrittäjät perustaminen

Kasapäin kuvia

Sihteeri Korpelainen on saanut historiikkiaan varten kasapäin aineistoa. Tukena ovat jo hänen aiemmin työstämänsä historiikki ja vino pino vanhoja kuvia.

– Minulla oli iso laatikollinen kuvia, joita olen nyt tässä skannaillut, hän kertoo. Se kuvasulkeisissa on selvinnyt, että paljon ovat kaukajärveläiset yrittäjät ehtineet puuhata yhdessä.

– Erilaisia markkinoita ja muita tilaisuuksia on ollut vuosien saatossa täällä todella reippaasti. Silloin ei tietysti ollut Internettiä, joten verkostoituminenkin oli toisenlaista, hän kertoo.

Se hieman harmittaa, että viimeisen parin vuoden ajalta kuvasaldo onkin laihialaisen laiha. Epidemia kun omalta osaltaan on peruuttanut yhdistyksen suunnittelemia tempauksia harmittavan tehokkaasti jo miltei kaksi vuotta. Kaukajärven kouluille jaettavat Yrittäjä-stipendit ovat kuitenkin toimitettu oppilaille.

– Koronan takia mekin ajoitimme juhlamme vasta toukokuulle ja toivomme kovasti, että tuolloin päästäisiin se pitämään. Niin ja syksyllä sitten tiheämminkin. Minulla ainakin on ollut ikävä live-tapaamisia, hän kertoo.

On niille juhlille olemassa päiväkin eli 18. toukokuuta.

– Jäsenten kannattaa jo nyt pistää päivämäärä muistiin, mutta kutsu siitä lähetetään vielä erikseen. Juhlissa on ohjelmassa musiikkia, hyvää ruokaa ja puheita, ja samalla tämän historiikin lomassa on mukava muistella menneitä, hän kertoo.

Kaukajärven yrittäjät meklari
Meklari työssään

Moni kunta jää väkimäärässä taakse

Kuten kaikkialla Suomessa, myös Kaukajärven Yrittäjissä pääosa jäsenyrityksistä on yksin- ja pienyrittäjiä. Toisaalta Kaukajärven jäseniksi lukeutuu myös isomman kokoluokan yrityksiä, kuten vaikkapa Tammerneon Oy ja Hämeen TavaraTaxi Oy.

– Siitä olen erityisen iloinen, että uusia naisyrittäjiä on tullut viime aikoina riveihin. Ja sekin on hienoa, että myös jo eläköityneet yrittäjät ovat jatkaneet seniorijäseninä, hän kertoo.

Aikanaan 60-luvulla nopeasti nousemaan lähtenyt kaupunginosa on jatkanut kasvuaan melkoisiin mittoihin. Jos ja kun mukaan luetaan vielä Kaukajärven kylkeen myöhemmin syntynyt Annala, asuu Kaukajärvellä tänä päivänä liki 13 000 tamperelaista. Jos kaupunginosa olisi itsenäinen kunta, se olisi väkiluvultaan tänä päivänä koko Pirkanmaan 10. suurin.

Kuvat: Kaukajärven yrittäjät

Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Pirkanmaan Yrittäjä -lehdessä 1.2.2022

Ville Kulmala
Ville Kulmala