25.4.2017 klo 15:04
Uutinen

Käytätkö Ukko.fi -palvelua? Varaudu tähän muutokseen

Kevytyrittämiseen tarkoitetun Ukko.fi -palvelun asiakkaat ovat pian velvollisia ottamaan YEL-vakuutuksen, jos tuloraja täyttyy.

Laskutuspalvelu Ukko.fi on tähän asti kohdellut asiakkaitaan työntekijöinä, jolloin heistä on maksettu TyEL-maksuja.

Toukokuun alusta alkaen tilanne muuttuu, kun asiakkaat siirtyvät YEL-vakuutettujen joukkoon. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kevytyrittäjiä kohdellaan yrittäjien säädösten mukaisesti.

Ukko.fin toimitusjohtaja Ukko Kumpulainen kertoo Kauppalehden haastattelussa, että kevytyrittäjäpalvelun toiveet TyEL-menettelyn jatkoajasta eivät menneet läpi. Ukko.fi ja muut vastaavat palvelut joutuvat muuttamaan käytäntöjään työeläkevakuutusyhtiöiden vaatimuksesta.

Ukko.fin kaltaisten kevytyrittäjäpalveluiden liikeideana on tarjota helppo tapa yrittää ilman toiminimen perustamista. Palvelun asiakkaat eivät joudu tekemään kirjanpitoa tai huolehtimaan paperisodasta.

YEL-maksu määräytyy Ukko.fin asiakkaille samalla periaatteella kuin toiminimellä yrittäville. Käyttäjiltä kysytään arviota vuosilaskutuksesta, jonka perusteella määritellään oikean suuruinen maksu. YEL-velvollisuus koskee tänä vuonna niitä, joiden työtulo ylittää 7 645,25 euroa. YEL-vakuutusmaksut voi vähentää henkilökohtaisessa verotuksessa.

”Älä pelkää Y-tunnusta”

Suomen Yrittäjien työmarkkina-asioiden päällikön Harri Hellsténin mukaan muutos voi parantaa kevytyrittäjien työttömyysturvaa. Tämä edellyttää vähintään 12 564 euron työtuloa vuodessa.

– Laskutuspalveluiden asiakkaille tulee nyt mahdollisuus vakuuttaa toiminta yrittäjän työttömyyskassassa ja saada sitä kautta ansioturvaa jäädessään työttömäksi.

Hellstén arvioi, että kevytyrittäjäpalveluiden käyttö voi olla jatkossakin mielekästä ainakin osalle asiakkaista.

– Tämän muutoksen jälkeenkin laskutuspalvelut tarjoavat apua yrittäjyyden byrokratiaan samoin kuin esimerkiksi tilitoimistopalvelut.

– Kannattaa haastaa laskutuspalvelu tarjoamaan palveluitaan myös y-tunnukselliseen toimintaan. Tällöin palvelun kautta toimivalle yrittäjälle jäisi enemmän käteen, koska toimintaa voisi harjoittaa ilman alv-velvoitetta. Y-tunnusta ja yrittäjä-termiä ei ole syytä pelätä, sillä y-tunnus ei vaikuta esimerkiksi työttömyysturvan saamiseen, Hellstén jatkaa.

Suomen Yrittäjien jäsenenä saa apua yrittäjän sosiaaliturvaan liittyvissä kysymyksissä. Lue ohjeet toiminimen perustamiseen täältä.

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen@yrittajat.fi