26.10.2020 klo 14:38
Uutinen

Keski-Suomen ELY-keskus järjestää virtuaalisen tietoiskusarjan julkisista yrityspalveluista

Tietoiskut on tarkoitettu kaikille yrityskentän parissa työskenteleville – esimerkiksi niin yrittäjille kuin yritysneuvojillekin. Niihin osallistutaan Teamsin välityksellä.

Kevään ja kesän aikana monet ovat käynnistäneet erilaisia kehittämishankkeita ja vielä useammat suunnittelevat niitä. Sarjassa esitellään julkisia yrityspalveluja teemoittain kerran viikossa seitsemän viikon ajan. Jokaisella kerralla mukana on asiantuntijoita eri aihepiireistä, joten aina voi kysyä myös muista aiheista. Lisäksi tietoiskusarjan aikana verkostoidutaan ja etsitään yhteisiä kehittämisen keinoja ja saadaan vertaistukea.

– Koronan aikana markkinatilanne ja toimintatavat ovat muuttuneet. Kauttamme myönnetyt koronatuet myös laukaisivat kehittämistoimia laajasti. Kehittämishankkeet ja muuttuva maailma lisäävät erilaisia rekrytointi- ja henkilöstötarpeita.Me tarvitsemme tällaisia tietoiskuja, koska tukimuodot eivät avaudu pelkästään netistä lukemalla ja yrityksiä on ohjattava etsimään kumppaneita, Team Finland-koordinaattori Jouni Hynynen Keski-Suomen ELY-keskuksesta kertoo.

– Toivotan kaikki lämpimästi tervetulleeksi tietoiskuihin! Uudenlaiset ajat vaativat uudenlaisia keinoja. Olemme linjoilla aina vähintään tunnin kerrallaan, mutta jos asiaa riittää, miksei pidempäänkin, Hynynen huikkaa.

Loppusyksyn tietoiskut maanantaisin klo 15.00 alkaen:

2.11. Ideasta eteenpäin
9.11. Kuinka yritys saadaan uuteen kasvuun?
16.11. Tuotekehitys
23.11. Henkilöstön rekrytointi ja kehittäminen
30.11. Luovat alat
7.12. Vihreä talous
14.12. Kansainvälistyminen

Kaikkien tietoiskujen osallistumislinkit löytyvät myös klikkaamalla haluttua tapahtumaa Keski-Suomen ELY-keskuksen tapahtumakalenterista osoitteesta: https://www.ely-keskus.fi/tapahtumat-ja-koulutukset -> valitse Keski-Suomi

Yhteyshenkilöt

Team Finland-koordinaattoriJouni Hynynen p. 0295 024 545 Keski-Suomen ELY-keskus