7.4.2017 klo 10:55
Uutinen

Keski-Suomen Kasvupolku käynnissä – viime vuoden voittaja laajentamassa asiakaskuntaansa

Kasvu Open kumppaneineen järjestää jälleen Keski-Suomen Kasvupolun. Mukaan eri alojen asiantuntijoiden sparraukseen voivat hakea kaikki yritykset koosta, iästä tai toimialasta riippumatta. Viime vuoden voittaja, jyväskyläläinen Conexbird Oy, on lähiaikoina saamassa uuden asiakasryhmän.

Kasvu Open on sparrausohjelma, jonka ainutlaatuisen metodin kautta liki tuhat yritystä on saanut vetoapua kasvuunsa. Esimerkiksi viime kaudella Keski-Suomen Kasvupolun voittanut Conexbird kasvaa pitkälti suunnitelmien mukaan.

“Viime vuoden lopulla saimme oikean tuotteen markkinoille, löytyi oikea asiakasryhmä eli metsäteollisuuden logistiikkapalveluiden tuottajat, tuli ensimmäiset tilaukset uusilta asiakkailta ja entiset asiakkaat ovat tilanneet lisää. Alkuvuodesta saimme uuden tuotteen, ja parhaillaan meillä on myyntineuvottelut käynnissä meriteollisuuden laiteasiakkaiden kanssa,” toimitusjohtaja Teuvo Heikkilä listaa.

Heikkilän mielestä Kasvupolku on yrittäjälle erinomainen verkostoitumistilaisuus.

“Olen myös kuullut monen sijoittajan kehuvan konseptia,” Heikkilä sanoo.

Kasvupolulla on useita yhteistyökumppaneita alueelta, mm. Keski-Suomen Yrittäjät. Toimitusjohtaja Sanna-Mari Hynninen toivoo näkevänsä hakijoina yrityksiä, joilla on “vientiunelmia”.

“Aiempaa enemmän voisi olla mukana yrityksiä, joilla on kansainvälistyminen suunnitelmissa tai ensi askeleita siihen suuntaan otettuna. Nyt kun vienti on piristynyt maakunnassa, virrassa on mahdollista päästä siihen kehitykseen kiinni.”

Hynnisen mielestä sellaisia yrityksiä voivat olla muutkin, kuin perinteisten vientialojen yritykset.

“Digitalisaatio tuo kansainvälitysmismahdollisuuksia eri toimialoille, joten toivon näkeväni kasvusuunnitelmia hyvin monipuolisesti,” Hynninen sanoo.

Kasvupolun sisältö ja eteneminen

Haku yrityksille on avoinna 13.4.2017 asti. Valintakriteerejä ovat mm. liikeidean skaalautuvuus, erottuvuus ja kyky vaikuttaa markkinaansa, kansainvälitysmispotentiaali ja tiimin uskottavuus. Mukaan valitaan 15 yritystä, jotka julkistetaan Team Finland Roadshow, PK-yritykset maailmalle -tapahtumassa 26.4. Jyväskylän Paviljongissa.

Yrityksiä sparrataan 10.5. ja 30.5. Tällöin eri alojen (kasvu, kansainvälistyminen, myynti, rahoitus, markkinointi, johtaminen) asiantuntijat eli myllärit haastavat ja auttavat yrityksiä pääsemään omiin kasvutavoitteisiinsa. Kukin yritys kohtaa mylläreitä 10×45 minuutin luottamuksellisissa tapaamisissa. Kasvupolun tuomaristo valitsee toisen Kiitoratapäivän päätteeksi kaksi voittajaa, jotka etenevät lokakuun valtakunnalliseen Kasvu Open 2017 -finaaliin.

Lue lisää Keski-Suomen Kasvupolusta: https://www.kasvuopen.fi/kasvupolut/keski-suomen-kasvupolku