Kiia Riuttula
18.3.2022 klo 17:49
Uutinen

Kiia Riuttula parani aivokasvaimesta ja perusti oman yrityksen

Vakava sairastuminen pysäytti Kiia Riuttulan, mutta samalla se rohkaisi tarttumaan haaveisiin. Vuosi sitten hän perusti oman yrityksensä ja elää nyt unelmaansa. Oman yrityksen pyörittämisen ohella Riuttula vaikuttaa yrittäjäjärjestöissä ja haluaa murtaa yrittäjyyden myyttejä.

Dubaista tavoitettu Kiia Riuttula on tänään tehnyt töitä aurinkotuolista. 25-vuotiaan nuoren yrittäjän työ ei ole aikaan eikä paikkaan sidottua, eli onnistuu hyvin ulkomailta käsin. Riuttulan yritys Viral Media Oy palvelee asiakkaitaan diginäkyvyyteen liittyvissä kysymyksissä. Yrityksen palvelutarjontaan kuuluu muuan muassa sosiaalisen median sisällöntuotantoa, maksettua mainontaa, verkkosivuja ja verkkokehitystä.

– Haluan avustaa asiakkaita kokonaisvaltaisesti diginäkyvyydessä ja toimia kumppanina markkinoinnin ja sisällöntuotannon ratkaisuissa.

Sairastuminen muutti maailmankuvaa ja sai lähtemään yrittäjäksi

Riuttula perusti yrityksensä maaliskuussa 2021. Yrittäjähenkisyyttä ja halua luoda uutta hänessä on aina ollut, mutta vakavan sairastumisen myötä rohkeus oman yrityksen perustamiseen konkretisoitui. Riuttulalla todettiin vuonna 2015 aivokasvain. Sairastuminen pysäytti ja pelästytti. Alkuun hän ei uskaltanut ajatella tulevaisuutta tai unelmoida. Aivokasvain kuitenkin leikattiin ja Riuttula parani.

– Sairastuminen muutti tapaani katsoa elämää. Elämässä sattuu ja tapahtuu, eikä mitään voi varmaksi suunnitella. Sairastumisen myötä en pelkää enää huomista ja nyt uskallan paljon enemmän.

Alkuvuodesta 2021 Riuttula otti rohkeasti yhteyttä yrittäjätuttaviin pyytääkseen neuvoja. Hän kirjoitti myös LinkedIniin julkaisun, jossa kertoi aikeistaan perustaa oman yrityksen ja pyysi verkostoltaan apua yrityksensä aloittamiseen. Julkaisu sai yli 200 000 näyttökertaa ja valtavan määrä kommentteja ja tykkäyksiä.

– Sain julkaisun kautta paljon viestejä, joissa ihmiset tarjosivat apuaan. Olen jokaisesta viestistä äärimmäisen kiitollinen.

Julkaisun kautta Riuttula sai myös ensimmäisen asiakkaansa ja yritystoiminta käynnistyi rivakasti. Riuttulan yrityksen tarjoamille palveluille on ollut kysyntää, vaikkakin kilpailua ja tekijöitä alalla on paljon. Yrityksessä toimii tällä hetkellä kaksi yhtiökumppania ja kevään 2022 aikana tiimissä aloittaa ensimmäinen palkallinen harjoittelija. Kunnianhimoisella Riuttulalla on paljon tavoitteita ja suunnitelmia Viral Median tulevaisuudelle.

– Hallittu kasvu on yksi yritykseni tulevaisuuden tavoitteista. Haluaisin palkata lisää työntekijöitä ja laajentua kansainvälisille markkinoille. Kehitysideoita minulla on myös datapuolelle.

Myyttien murtamista luottamustehtävien avulla

Oman yrityksen pyörittämisen ohella Riuttula tekee vaikuttamistyötä yrittäjyyden puolesta. Hän toimii Pohjois-Helsingin Yrittäjien hallituksessa, Helsingin Nuorten Yrittäjien HYNYN:n hallituksessa ja Vantaan Naisyrittäjien hallituksessa. Riuttula tutustui yhdistystoimintaan jo opiskeluaikana ja toimi aktiivisesti mukana Metropolia ammattikorkeakoulun opiskelijayhdistyksessä. Yrittäjäjärjestöjen toimintaan hän lähti mukaan, koska halusi tutustua muihin yrittäjiin ja rakentaa verkostoja ympärilleen.

Riuttula haluaisi järjestötyön myötä murtaa yrittäjyyden myyttejä ja vaikuttaa erityisesti lasten ja nuorten mielikuviin yrittäjyydestä.

– Kun lähdin yrittäjäksi, vanhempani pelottelivat konkurssilla ja velkavankeudella. Vanhempieni ikäpolvella on mielestäni vanhentuneita ja 90-luvun laman traumatisoimia käsityksiä yrittäjyydestä.

Yrittäjyyttä on Riuttulan mukaan nykyään monenlaista ja yrittäminen on muuttunut digitalisaation myötä.
Hänestä olisi hienoa, jos tulevaisuudessa yhä useampi nuori uskaltaisi kokeilla yrittäjyyttä.

– Toivoisin, että nuoret ymmärtäisivät verkostoitumisen merkityksen. Verkostoitumisen tärkeyden olen ymmärtänyt itse vasta nyt yrittäjänä. Kaikki toimii suosittelujen perusteella. Kilpailu on todella kovaa ja suosittelujen perusteella on mahdollista erottautua.

Kuka?
Kiia Riuttula, 25 vuotta, on yrittäjä ja Viral Media Oy -yrityksen perustaja. Riuttula harrastaa vapaa-ajallaan painonnostoa ja laulamista.


Teksti Lotta Teivaala
Kuvat Jaana Tihtonen