YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
Kiina-pakettien uuden lisämaksun suuruus varmistui – Voimaan marraskuussa
Kaikille EU:n ulkopuolelta tuleville verkkokauppaostoksille tulee marraskuussa uusi käsittelymaksu.
EU-maiden yhteisen tullilainsäädännön uudistus on tullut voimaan. Ensimmäiseksi EU:n tulliuudistuksessa uudistetaan kansainvälisen verkkokaupan tullausta koskevia säännöksiä.
Heinäkuun alusta lähtien kaikista EU:n ulkopuolelta tulevista verkkokauppaostoksista on jo täytynyt maksaa tullimaksu, kun aiemmin tullimaksu täytyi maksaa vain yli 150 euron verkkokauppaostoksista.
Nyt on tulossa käyttöön verkkokauppaostoksille uusi käsittelymaksu, jonka suuruudeksi on varmistunut kaksi euroa.
– Marraskuun alusta alkaen kaikille EU:n ulkopuolelta tuleville verkkokauppaostoksille tulee myös uusi kahden euron käsittelymaksu, joka täytyy maksaa lähetyksen jokaisesta tavaraerästä ostoksen arvosta riippumatta, tulliylitarkastaja Antti Hästbacka sanoo Tullin tiedotteessa.
Pakettiralli Kiinasta
Suomeen tuotiin viime vuonna 40,5 miljoonaa alle 150 euron tavaraerää.
Tavaraerien määrä kasvoi 46 prosenttia vuodesta 2024. 98,5 prosenttia Suomeen jääneistä lähetyksistä tuli Kiinasta.
Koko EU:n alueelle tuli unionin ulkopuolelta viime vuonna 5,9 miljardia pakettia.
Näin tullimaksu vaikutti
Heinäkuussa voimaan tulleen kolmen euron tullimaksun taustalla oli EU:n halu hillitä unionin ulkopuolelta tulevien verkkokauppalähetysten kasvua. EU:n ulkopuolelta tulevien alle 150 euron tavaraerien määrän nopea kasvu alkoi vuonna 2024, ja kasvu kiihtyi entisestään vuonna 2025.
Elokuussa Tulli kertoi, miten merkittävästi uusi tullimaksu vaikutti Euroopan unionin ulkopuolelta tulleiden vähäarvoisten, alle 150 euron pakettien määrään.
Tullin tilastojen mukaan kasvuvauhti hidastui jo vuoden 2026 tammi-kesäkuussa edellisvuoteen verrattuna. Heinäkuussa uuden tullimaksun tullessa voimaan tavaraerien lukumäärä laski peräti 66,5 prosenttia tämän vuoden kesäkuusta ja 76,3 prosenttia viime vuoden heinäkuusta.
– Pakettimäärien voimakas lasku kertoo siitä, että taloudellisilla ohjauskeinoilla voidaan vaikuttaa kuluttajien ostokäyttäytymiseen ja valtavaan pakettivirtaan, Suomen Yrittäjien asiantuntija Sanna Lempiäinen sanoi elokuussa.
Hänen mukaansa pelkkä tullimaksu ei kuitenkaan ratkaise perusongelmaa.
– EU:n on huolehdittava myös siitä, että unionin ulkopuolelta myytävät tuotteet täyttävät samat turvallisuutta ja kuluttajansuojaa koskevat vaatimukset kuin eurooppalaisten yritysten tuotteet. Tavoitteena on tasapuolisten kilpailuolosuhteiden varmistaminen. Reilun kilpailun lähtökohtana pitää olla samat säännöt kaikille, Lempiäinen jatkoi elokuussa.
Näin maksut määräytyvät
1.7.2026 lähtien kolmen euron tullimaksu on pitänyt maksaa 150 euron verkkokauppaostoksista, jotka saapuvat EU:n ulkopuolelta.
Tullimaksu täytyy maksaa lähetyksen jokaisesta tavaraerästä. Yhdeksi tavaraeräksi voi tullauksella ilmoittaa keskenään samanlaiset tuotteet, joilla on sama tullinimike ja alkuperämaa.
Jos lähetyksessä on esimerkiksi kolme paitaa ja kymmenet sukat, paidat ilmoitetaan omana tavaraeränään ja sukat omana tavaraeränään, jolloin lähetyksessä on kaksi tavaraerää eli tullimaksu on kuusi euroa.
Jos lähetyksessä on kolme samanlaista paitaa, mutta asiakas kuitenkin tullaa tuotteet kolmena erillisenä tavaraeränä, asiakas joutuu maksamaan kolmen euron sijaan kolminkertaisen tullimaksun eli yhdeksän euroa.
Marraskuun alusta alkaen kaikille EU:n ulkopuolelta tuleville verkkokauppaostoksille tulee myös uusi kahden euron käsittelymaksu, joka täytyy maksaa lähetyksen jokaisesta tavaraerästä ostoksen arvosta riippumatta.
Lähde: Tulli
Vinkkaa meille juttuaihe!
Toimitus
toimitus@yrittajat.fi