28.5.2017 klo 18:04
Uutinen

Kivijalkaliikkeet mukaan tekemään yhteisiä tapahtumia

Yrittäjien tapahtumien suunnittelu ei ole salaseuran puuhaa. Suunnittelukokouksiin ovat tervetulleita kaikki asiasta innostuneet

Lammin Yrittäjät järjestävät vuosittain Laidunkauden avauksen lisäksi Joulunavauksen, joka on Laidunkauden avauksen tapaan kaikille lammilaisille yrittäjille tarkoitettu yhteinen tempaus.

Lammin Yrittäjien sihteeri Leena-Maija Tuomi kaipaili muitakin yrittäjiä kuin Lammin Yrittäjien hallituksen jäseniä mukaan järjestämään tapahtumia. Vaikka Laidunkauden avauksen tapahtuma-aika on keskitetty iltapäivän puolelle, mikään ei estäisi järjestämästä kivijalkaliikkeissä esimerkiksi tarjoilua tai muita ohjelmanumeroita jo aamusta lähtien.

– Yrittäjien hallituksen panostus on iltapäivän ohjelma. Laidunkauden avauksen suunnittelukokoukset ovat kaikille yrittäjille avoimia tilaisuuksia, tervetuloa mukaan ideoimaan ja toteuttamaan, vinkkaa Tuomi.

Lauantaina pidetyssä Lammin Yrittäjien perinteisessä Laidunkauden avauksessa oli monta tähteä mukana. Kaksi heistä keräsi heti sankan ihailijajoukon ympärilleen. Aatu Liukkalan Onnisonni ja Omena -vasikat saivat yleisöä ympärilleen ennen kuin edes karsinaa oli saatu kunnolla kokoon.

Lauantaiseen iltapäivään oli mahdutettu monenlaista ohjelmaa Lammi Cruisingista pop up -kahvilaan ja taikuriin saakka. Lammin musikaaliryhmän bändi esiintyi heti alkajaisiksi tämän kevään musikaalista tuttuja sävelmiä esittäen.

Lammin Säästökarien eteen kasattiin myös erilaisia myyntipöytiä. Mukana oli muun muassa Heiskarin perhe Hämeenlinnasta, joilla oli myynnissä Katja-äidin valmistamia neuleita sekä Avon-myyjä Nina Nikkinen. Rustic Rebelin pöydällä sai sovitella stetsoneista sen omaan päähänsä sopivimman tai ostaa kotiin tuomisiksi säkillisen kompostoitua hevosenlantaa.

Yrittäjä Katri Ekroth oli ensimmäistä kertaa mukana Laidunkauden avauksessa. Hän kertoi olleensa jo parina vuonna Lammin Yrittäjien Joulunavauksessa, ja innostui nyt tulemaan kevättohinaankin mukaan.

Katso lisää kuvia täältä >>>

Susanna Mattila
susanna.mattila@lammille.fi