Kolumni: Pakkanen yhdisti kansan sekä draamassa että onnistuneessa toiminnassa

Kirjoitan tätä hampaat kalisten. Tulin pohjoisen kotiin loppiaiseksi ja päivä on kulunut puuliiterin ja varaavan takan välillä. Samaa tekivät sadat tuhannet suomalaiset ja some täyttyi kodin lämpömittarien ja auton mittarien hyytävistä lukemista.

Vähemmälle huomiolle on jäänyt loppiaisen todellinen voimainponnistus eli se, että kansakunta säästi parin vuorokauden aikana yhden ydinvoimalan verran sähköä. Siihen oli tietysti kaksi ohjuria eli poskettoman kallis pörssisähkö mutta myös asiantuntijoiden vetoomus sähkön rajallisuudesta.

Silloin suomalaiset käänsivät saappaat samaan suuntaan ja hammasta purren ja kohtaloamme sadatellen teimme lyhyessä ajassa loppiaisen 2024 ihmeen.

Mietin asiaa puuliiterissä ravatessani ja ajattelin, että tuskin mikään muu kansakunta Euroopassa olisi kyennyt suhteellisesti samaan operaatioon. Miten jouheasti olisivat saksalaiset taipuneet samaan tai kuinka monet diskuteeraukset olisi pidetty naapurimaassa Ruotsissa, joka samoin kärsi kovista pakkasista mutta säästötalkoista ei pahemmin ollut puhetta?

Pakkanen yhdisti kansan sekä draamassa että onnistuneessa toiminnassa. Miettikääpä mitä kaikkea voimme kansakuntana saavuttaa kun vain päätämme? Jos pystymme siirtämään pakkasjakson yksituumaisuuden yhteiskunnan muihin toimintoihin, olemme voittamattomia.

Esiin nousee mahdollisuuksien vyöry. Lopetetaan laturaivot ja kassaraivot ja koiranpissiraivot. Kannatellaan ravintolat synkän virran käyttämällä palveluita sen verran kuin jokaisen lompsa kestää.

Mitä kaikkea voimme kansakuntana saavuttaa kun vain päätämme?

Haetaan Korpilammen henkeä hankalassa työmarkkinatilanteessa ja katsotaan hieman oman edun yli kohti yhteistä etua.Toteutetaan arjessa samanlaista kollektiivista sympatiaa ja auttamishenkeä joka pyhien aikaan konkretisoitui Pallaksella.

Äänestämme pian presidentinvaaleissa. Ehdokkaiden kampanjateemoissa on noussut esiin huoli kansakunnan yhtenäisyydestä ja yhteiskunnassa tapahtuvasta vastakkainasettelusta.

Asiaa ei pidä vähätellä, mutta voisimme tässä verrata itseämme muihin eurooppalaisiin maihin. Eurooppa ei ole särötön. Monessa maassa on meneillään aitoa vastakkainasettelua alueiden ja yksittäisten kansanryhmien itsenäistymispyrkimyksissä. Niitä löytyy vaikkapa Skotlannista ja Espanjasta ja pienempiä intressiryhmien ristiriitoja eri puolilla Eurooppaa.

Olimme joulunpyhät Ranskan ja Espanjan rajalla ja tytär valotti Espanjan tilannetta. Sekä Baskimaalla, Kataloniassa ja Galiciassa osa kansasta vaatii itsenäistymistä. ”Ei ole olemassa sellaista kun yhtenäinen Espanja” kertoivat paikalliset.

Tämä tuntuu yllättävältä ajatellen suuren EU-maan asemaa. On hyvin onnekasta, että Suomi on tältä kannalta katsottuna vakaa maa.

Meillä vastakkainasettelulla tarkoitetaan useimmiten kansalaisten elämän eriarvoistumista taloudellisiin ja henkisiin kaivoihin, joista ylös pääsy on vaikeaa. Haluamme säilyttää Pohjoismaisen hyvinvointivaltion arvomaailman sekä rakenteet, jossa heikommasta pidetään huolta.

Tavoite kipunoi tulevina vuosina mollivoittoisten talouden lukujen ja kestävyysvajeen kanssa. Kansankunnan yhteinen lompsa ei riitä turvaamaan kaikkia niitä palveluita, joihin olemme tottuneet.

Joudumme kuntokuurille ja tämä tekee yhtä kipeää kuin jokaisen suomalaisen uuden vuoden henkilökohtaiset lupaukset kunnon kohentamisesta.

Löytyykö meiltä samanlaista yksituumaisuutta kuntokuuriin kuin millä teimme loppiaisen 2024 sähköihmeen? Haluammeko kantaa kortemme kekoon niissä asioissa, joihin itse voimme arjessamme vaikuttaa?

Kestämmekö suomalaisina tulevien vuosien menoleikkaukset ajatellen, että palkintona on todella hyvinvointivaltiomme säilyminen sellaisena kuin sen toivomme? Olen varma, että kestämme. Kuntokuureilla on aina alku ja loppu.

Näine mietteineni menen uudelleen liiteriin ja toivotan kaikille lukijoille toiveikasta ja sinnikästä uutta vuotta.