15.2.2017 klo 19:22
Uutinen

Konkurssien määrä väheni roimasti tammikuussa

Rakennusalan konkurssit vähenivät toimialoista lukumääräisesti eniten viime vuoden tammikuuhun verrattuna, kertoo Tilastokeskus.

Tammikuu 2017 ajoi yrityksiä konkurssiin yli 30 prosenttia vähemmän kuin vastaava ajankohta vuotta aiemmin. Asia selviää Tilastokeskuksen tiedotteesta.

Vuoden ensimmäisenä kuukautena pantiin vireille 137 konkurssia, eli 60 konkurssia vähemmän kuin viime vuonna.

Toimialoittain tarkasteltuna rakennusalan konkurssit vähenivät lukumääräisesti eniten. Tunnetuista aloista vähiten konkursseja oli maa- metsä- ja kalatalouden aloilla, kolme kappaletta.

Vireille pannut konkurssit ovat vähentyneet melko tasaisin harppauksin vuoden 2014 tammikuun jälkeen, jolloin vararikon partaalla käymisissä nähtiin viime vuosien pohjaluvut, lähes 320 konkurssia.

Tilastokeskus huomauttaa, että konkurssin vireilletulo ei läheskään aina merkitse yrityksen tai ammatinharjoittajan ”konkurssiin menemistä” ilmaisun varsinaisessa merkityksessä. Konkurssi oikeudenkäyntinä on mutkikas ja monia vaiheita käsittävä oikeusprosessi, jonka eri vaiheissa menettely voi jäädä kesken.

Yrittäjäsanomat

toimitus@yrittajat.fi