Kontiolahdella luotetaan yhteistyön voimaan

Kontiolahden Yrittäjät ry on Pohjois-Karjalan maakunnan yksi suurimmista yrittäjien paikallisyhdistyksistä Joensuun ja Liperin ohella. Jäsenmäärämme on n. 200 yritystä. Toimialoittain jäsenyrityksemme hajautuvat laajalti valmistavasta teollisuudesta pieniin palveluyrityksiin – ja kaikkea siltä väliltä. Yhdistys on perustettu vuonna 1978. Pitkän historian omaavan toimintamme painopisteenä on olla oman alueemme yrittäjien äänitorvena edunvalvonnassa sekä järjestää jäsenyrityksillemme tilaisuuksia verkostoitumiseen ja yrittäjien hyvinvointiin liittyen.

Kontiolahden Yrittäjät ry:n toiminnan selkärankana toimii 12 henkilön vahvuinen hallitus. Lisäksi teemme tiivistä yhteistyötä Kontiolahden kunnan kehittämisyhtiö Kontionloikka Oy:n kanssa. Järjestämme yhteistyössä Kontionloikan kanssa koulutuksia ja tapahtumia sekä toteutamme yhteiskampanjoita, kuten esimerkiksi paikallisia palveluita tukevan Ostapaikallista.fi -sivuston lanseeraus nettiin korona-aikaan. Osallistumme myös aktiivisesti kunnan yrittäjyyskasvatukseen. Kontiolahden yrittäjien edustaja toimii Kontiolahden yrittäjyyskasvatustiimin jäsenenä ja jäsenyrittäjiämme osallistuu usein koulujen yrittäjyysteemapäiviin.

Erityisen ylpeitä olemme tiiviistä ja avoimesta vuoropuhelusta Kontiolahden kunnan kanssa. Kontiolahden yrittäjien hallituksen ja Kontiolahden kunnan johtoryhmän kesken pidetään säännöllisiä yhteistyötapaamisia. Hiljattain valittujen kunnan uusien luottamushenkilöiden myötä meillä on suunnitteilla keväälle myös yhteinen tapahtuma kunnanhallituksen kanssa. Lisäksi alueellamme toimii aktiivinen elinvoimaryhmä, jossa on edustajat yrittäjäjärjestöstä, Kontionloikasta sekä kunnasta.

Hyvästä yrittäjien ja kunnan välisestä yhteistyöstä kertoo myös se, että Kontiolahti valittiin maakunnan Vuoden yrittäjyyskunnaksi vuonna 2020. Palkinto on osoitus kunnan yrittäjälähtöisestä toiminnasta. Kunnan kehittämisyhtiö Kontionloikka Oy palvelee yrityksiä aktiivisesti matalalla kynnyksellä. Kontiolahden Yrityspalvelu Oy rakentaa tiloja yrityksille ja kunnan teollisten työpaikkojen määrä onkin kasvanut viime vuosina merkittävästi. Myös mm. kunnan maankäyttö ja lupapalvelut ovat saaneet hyvää palautetta yrityksiltä. Yrittäjien kuntabarometrin mukaan Kontiolahti oli vuonna 2020 kokoluokassaan koko Suomen 8. yrittäjäystävällisin kunta.

Ensi syksyyn Kontiolahden yrittäjillä on suunnitteilla vanhan ns. pikkujouluperinteen uudistaminen. Lauantaina 7.10. järjestetään Kontiolahden Kotiseutukeskuksella uusi yrittäjähenkinen tapahtuma, jossa on luvassa ohjelmaa, virkistystä, ruokaa ja huveja niin yrittäjille, yrittäjien perheille kuin muillekin kuntalaisille sekä vierailijoille. Laita siis päivämäärä sinäkin kalenteriin ja suuntaa tapaamaan meitä Kontiolahdelle. Nähdään siis viimeistään syksyn tullen, mutta nautitaan ensin jo ihanasti häämöttävästä kesästä!

Aurinkoisin kevätterveisin, Annamari Kärki, puheenjohtaja, Kontiolahden yrittäjät ry.