30.1.2020 klo 11:48
Uutinen

Koronavirus iski Suomutunturin yrittäjään kovemman kautta: ”Koko kevään varaukset peruutettiin päivässä”

Hiihtokeskus Suomutunturin yrittäjä Kari Tirkkonen on voinut seurata vain sivusta kiinalaisturistien katoamista.

Matkailuyrittäjä Kari Tirkkonen voi heittää hyvästit hyvin alkaneelle matkailusesongille.

– Tällä hetkellä ei ole edes korkeasesonki, mutta nytkin reilut 50 kiinalaisryhmää on peruutettu.

Peruutukset tulivat Tirkkosen mukaan pian sen jälkeen, kun Kiinan keskushallinto teki ratkaisunsa ja päätti keskeyttää kiinalaisten ryhmämatkat ulkomaille koronaviruksen takia.

Suomulta peruuntui lähes 3000 majoitusvuorokautta yhden viikonlopun aikana.

– Koko kevään varaukset menivät. Kiinalaiset ovat pääasiakasryhmämme, Tirkkonen sanoo.

– Emme saa mitään rahaa peruutetuista varauksista. Se aiheuttaa tietysti loven talouteen, mutta kysymys kuuluu, kuinka kauan keskeytykset jatkuvat. Suomutunturin osalta olimme ylibuukattu, mutta nyt vapaata tilaa on reilusti.

Apua toivotaan Suomesta

Tirkkonen valaa uskoa siihen, että suomalaisten matkailijoiden määrä Lapissa kasvaa eteläisen Suomen edelleen jatkuvan lumettomuuden takia.

– Suomun kaltainen tunturi- ja erämaakohde, jossa on 75 kilometriä latuja, kiinnostaa varmasti.

Tirkkonen pitää hyvin mahdollisena, että koronaviruksen takia keskeytetyt ryhmämatkat saattavat alkaa uudelleen vasta useiden kuukausien päästä.

– Ehkä kesän toisella puoliskolla voisi alkaa elpyminen, hän sanoo.

Tirkkonen muistaa 2000-luvun alun, jolloin sars-epidemia kosketti Lapin matkailua.

– Silloin matkailu Lapissa oli paljon pienempää kuin nyt. Kun matkailu on kasvanut merkittävästi, on selvää, että epidemiatkin leviävät. Siinä mielessä en ollut yllättynyt Rovaniemellä todetusta tapauksesta.

Tirkkonen ei silti usko, että Rovaniemen tautitapaus saa muiden maiden turistit muuttamaan lomasuunnitelmiaan.

– En usko, että tautitapauksella on merkitystä muihin matkailijaryhmiin. Tautia ehkäistään hyvällä perushygienialla, ja se on Suomessa korkealla tasolla. Kyse on pitkälti siitä, että matkailuyritysten henkilöstö käyttää käsineitä ja huolehtii käsihygieniasta. Tämän takia Suomi on edelleen turvallinen matkailukohde.

Rakennustyöt alkavat kesällä

Satojen kiinalaisten matkailijoiden tulon peruuntuminen aiheuttaa sopeuttamistoimia Tirkkosen yrityksessä.

– On meillä tietysti taustavaroja, mutta luonnollista on, että joudumme pienentämään kuluja kuten aina tällaisissa tilanteissa. Samalla jää aikaa suunnitella ensi kevään rakennustöitä, jotta olisimme paremmin valmiita seuraavaan talvikauteen.

Itä-Suomulle on tarkoitus rakentaa valaistus, lumetusjärjestelmä ja koko infrastruktuuri. Rakennustyöt ovat Tirkkosen mukaan mittavat.

– Uskon, että vuonna 2021 olemme selvässä kasvussa. Kun saamme rakennettua hotelliin uuden lisäsiiven, osaamme jatkossa varautua paremmin yllätyksiin.

Tulipalo aiheutti miljoonavahingot

Tirkkonen on joutunut selviytymään vaikeuksista ennenkin. Vuonna 2015 hiihtokeskuksessa syntyi tulipalo, jonka jälkeen keskus on tehnyt tappiota. Palo sai aikaan miljoonien eurojen vahingot Hotelli Suomutunturille. Tirkkosta syytettiin törkeästä petoksesta ja sähköturvallisuusmääräysten rikkomisesta, mutta käräjäoikeuden yksimielisellä päätöksellä syytteet hylättiin.

Tämän hetken vaikeuksiinsa yrittäjä suhtautuu tyynesti.

– Lasi piimää kaatui, nyt pitää katsoa seuraava lasi ja tarpoa eteenpäin.

Kuva: Kari Tirkkosen albumi / Getty Images

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi