20.2.2020 klo 10:24
Uutinen

Kunnallisjohdon seminaari lähestyy – Näin tapahtuma uudistui, mukana enemmän poliittisia vaikuttajia

Kunnallisjohdon seminaariin on kutsuttu ensimmäistä kertaa myös kansanedustajat.

Kunnallisjohdon seminaari järjestetään ensimmäistä kertaa Helsingissä 19.-20. toukokuuta. Tapahtumaan odotetaan yli 1200 osallistujaa. Oheinen video on kuvattu viime vuoden tapahtumassa Lappeenrannassa.

Tänä vuonna tapahtumaan on ensimmäistä kertaa kutsuttu kaikki kansanedustajat. Helsingin kaupunki on kutsunut kaikki osallistujat verkostoitumistapahtumaan kaupungintalolle.

– Ohjelman sisällössä on pyritty vastaamaan osallistujien toiveisiin. Esimerkiksi yrityksien sijoittumistekijät on teema, jota on odotettu. Sillä viitataan niihin tekijöihin, joiden perusteella yritykset valitsevat sijaintinsa. Näitä voivat olla saavutettavuus ja liikenneyhteydet, sopiva tontti tai toimitila, asiakasvirrat ja perusinfran kunto, mutta myös mainetekijät, Suomen Yrittäjien varatoimitusjohtaja Anssi Kujala kertoo.

Kujala muistuttaa, että Kunnallisjohdon seminaarista on vajaa vuosi aikaa seuraaviin kuntavaaleihin.

– Viritämme tapahtumassa myös teemojamme vaaleja kohti. Ministerit Mika Lintilä ja Sirpa Paatero valaisevat, miten elinvoimaa kunnissa vahvistetaan. Olen varma, että ohjelmakokonaisuus tarjoaa uusia virikkeitä ja tietoa niin yrittäjille kuin kuntapäättäjillekin.

Tapahtuman neljän teemaseminaarin ohjelmat julkistetaan verkossa lähiaikoina. Yhtenä osiona on aluekehittäminen.

– Ohjelman lisäksi osallistujat ovat vuosia kiitelleet mahdollisuutta verkostoitua. Pidän tärkeänä, että jokaisen kunnan yrittäjä- ja kuntajoukko matkustaa tapahtumaan yhdessä. Sillä tavoin yhteiset ideat elinvoimasta jalostuvat.

Tapahtumassa julkistetaan tuoreimman Kuntabarometrin tulokset. Vastaaminen on parhaillaan menossa.

– Voittajista riippumatta siinäkin on tärkeintä yrittäjien ja kunnan välisen vuoropuhelun lisääminen, Kujala lisää.

Kunnallisjohdon seminaari on Suomen suurimpia kunta-, alue- ja elinkeinopolitiikan vaikuttajatapaamisia. Seminaariin osallistuu vuosittain yli tuhat kunnanjohtajaa, elinkeinojohtajaa, kunnanvaltuutettua, yrittäjävaikuttajaa, maakuntapäättäjää ja muita alan asiantuntijoita.

Tapahtumassa osallistujat pääsevät keskenään pohtimaan kunnan ja yritysten välistä yhteistyötä eri näkökulmista. Seminaari tarjoaa tuoretta tietoa, uusia näkökulmia ja painavia puheenvuoroja rentoa yhdessäoloa unohtamatta.

Ilmoittaudu tapahtumaan täältä!

Kuva: Getty Images

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi