8.3.2017 klo 09:42
Uutinen

Kunnallisvero yhä kunnille tärkein

Tulevissa kuntavaaleissa kannattaa saada yrittäjiä päättäjiksi, sillä yrittäjähenkinen kunta pitää taloutensa terveenä sekä vero- ja maksutasonsa vakaana ja kilpailukykyisenä ja näin vahvistaa yritysten sitoutumista kuntaan.

– Tulevaisuudessa kunnat voivat vaikuttaa enemmän omaa talouttaan koskevaan päätöksentekoon. On tärkeää, että uudessa kunnassa panostetaan talouden, rahoituksen ja kustannusten läpinäkyvyyteen, johtaja Anna Lundén Suomen Yrittäjistä sanoo.

Historiallinen uudistus

Sote- ja maakuntauudistus mullistaa Lundénin mukaan kuntien talouden historiallisella tavalla. Kun tehtäviä siirretään kunnilta tuleville maakunnille, myös kuntien tulot alenevat vastaavasti.

Kunnallisveroprosentteja alennetaan vuonna 2019. Tämän hetken arvion mukaan alennus on kaikilla 12,3 prosenttiyksikköä. Kunnallisvero on tason laskusta huolimatta edelleen merkittävin tulonlähde kunnille.

Yrittäjähenkeä kuntiin

Nyt jos koskaan tarvitaan yrittäjiä ja yrittäjämielisiä päätöksentekijöitä turvaamaan kunnan elinvoimaa. Yrittäjien kuntavaalisivuille on koottu yrittäjäehdokkaita. Kanta-Hämeessä kuntavaaliehdokkaina on parisataa yrittäjää, näistä noin puolet ovat Yrittäjien jäseniä.

Oman yrittäjäehdokkaasi löydät Yrittäjien kuntavaalisivustolta >>>

Hämeen Yritysviestintä / JL
toimitus@hameenyrityssanomat.fi