YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
Kuntabarometri 2024: Tampere kipusi suurten kaupunkien seitsemänneksi – myös Ylöjärvellä, Nokialla ja Virroilla aihetta juhlaan
Yrittäjien kuntabarometri -kyselyllä kartoitetaan elinkeinopolitiikan tilaa valtakunnallisesti, alueellisesti ja kuntakohtaisesti. Tänä keväänä vastauksia annettiin lähes kymmenentuhatta, joista 852 pirkanmaalaisilta yrittäjiltä. Valtakunnan parhaiksi yrittäjyyden edistämisessä nousivat Vieremä, Lieto ja Seinäjoki. Pirkanmaalta parhaiten menestyivät Ylöjärvi, Nokia ja Virrat omissa keskikokoisten ja pienten kuntien sarjoissaan. Tampere kisasi Pirkanmaan ainoana 21 suuren kaupungin sarjassa nousten sijalle 7. Kuntabarometrin palkinnot jaettiin tiistaina Yrittäjien Kunnallisjohdon seminaarissa Turussa.
Taloustutkimus kysyi Suomen Yrittäjien toimeksiannosta yrittäjiltä mielipiteitä yrityksen kotikunnan toiminnasta. Kysely tehtiin 1.2.–8.4.2024, ja siihen vastasi 9 627 yrittäjää eri puolilta Suomea. Pirkanmaalla vastasi 852 yrittäjää. Yrittäjien kuntabarometri julkaistaan joka toinen vuosi.
Kunnan päätöksenteon yrityslähtöisyys on yrittäjille elinkeinopolitiikassa ylivoimaisesti tärkeintä. Suomen Yrittäjien puheenjohtajan Petri Salmisen mukaan kuntien ja yrittäjien välisen suhteen täytyykin toimia saumattomasti.
– Yritysten merkittävä rooli kotikuntiensa elinvoiman rakentajina näkyy konkreettisesti esimerkiksi kesätapahtumissa, joulukatujen avajaisissa ja paikallisten urheiluseurojen toiminnassa, joiden mahdollistajina on poikkeuksetta laaja joukko oman kuntansa elinvoimaan ja palveluihin sydämellään suhtautuvia paikallisia yrittäjiä, Salminen kertoo.
Pirkanmaan Yrittäjien puheenjohtaja Jari Haapaniemi korostaa kuntien ja yritysten välisen yhteistyön tärkeyttä.
– Kun yritykset menestyvät, myös kunnat menestyvät. Toimivalla yhteistyöllä on keskeinen merkitys kuntien elinvoimaisuuden edistämisessä, Haapaniemi jatkaa.
Lähes puolet Pirkanmaan kunnista yli valtakunnan keskiarvojen
Pirkanmaalla yli koko maan keskiarvon pääsivät keskisuurten, 10 000–50 000 asukkaan kaupunkien sarjassa Ylöjärvi, Nokia, Lempäälä ja Pirkkala. Pienissä, alle 10 000 asukkaan kunnissa Virrat, Ikaalinen, Pälkäne, Vesilahti, Parkano ja Orivesi ylittivät valtakunnan keskiarvon.
Tulosten mukaan etenkin Ylöjärvellä ja Nokialla tehdään tehokasta ja tuloksellista yhteistyötä yrittäjien, kuntapäättäjien ja elinkeinotoimijoiden kesken. Elinkeinopolitiikan asema on vahva ja siitä kertoo esimerkiksi se, miten aktiivisesti yrityksiä koskevista suunnitelmista ja muutoksista viestitään tai miten korkealle kunnan viranhaltijat ja luottamushenkilöt arvostavat yrittäjyyttä. 7400 asukkaan Virrat menestyi pirkanmaalaiskunnista parhaiten pienten kuntien sarjassa.
Sekä Ylöjärvi että Nokia mahtuivat useammassakin elinkeinotoiminnan osa-alueessa Suomen kärkikymmenikköön. Päätöksenteon yrityslähtöisyydessä Nokia on tulosten mukaan valtakunnan paras, Ylöjärvi kolmas. Yrityslähtöisyyttä on yritysten huomioiminen jo päätöksiä valmisteltaessa sekä päätöksenteon avoimuus ja tehokkuus.
Pirkanmaan Yrittäjien elinkeinoasioiden asiantuntija Elina Purhon mukaan infrastruktuuri sekä koulutukseen ja osaamiseen liittyvät asiat saivat ylöjärveläis-, nokialais- ja virtolaisyrittäjiltä kiitosta.
– Toimivilla liikenneyhteyksillä ja kaavoituksilla voidaan edistää paitsi yritysten sijoittumista kuntaan myös työvoiman liikkumismahdollisuuksia, Purho sanoo.
Yrittäjyyskasvatuksella on keskeinen rooli tulevaisuuden yrittäjien kasvattamisessa, mutta myös yrittäjämäisten valmiuksien kehittämisessä. Menestyneimmissä kunnissa yrittäjyys esitellään nuorille varteenotettavana urapolkuna ja yrittäjyyteen myös rohkaistaan ja tuetaan.
– On tärkeää vastata yrittäjien sekä työntekijöiden osaamistarpeisiin. Tämän osalta viemme yrittäjäjärjestössä kentältä saamaamme tietoa oppilaitoksille tutkintojen sisältöjen suunnitteluun, Purho kertoo.
Hankinta-asioissa vielä tehtävää
Tarkasteltaessa hankintoja osana kuntien elinkeinopolitiikan kokonaisuuttaYlöjärvi ja Nokia nousivat kärkijoukkoon ja ainoina pirkanmaalaiskuntina yli valtakunnallisen keskiarvon. Julkisissa hankinnoissa on kyse merkittävästä, valtakunnallisesti vähintään 35 miljardin euron vuotuisesta markkinasta. Julkinen hankinta on parhaimmillaan yrityksen menestymistä ja paikallista elinvoimaa vauhdittava työkalu. Suomen Yrittäjien elinkeinopolitiikan johtaja Harri Jaskarin mielestä yrittäjien antama heikko kokonaisarvio kuntien tekemistä julkisista hankinnoista on huolestuttava.
– Onko syynä se, että kunnat ja hyvinvointialueet ovat entistä enemmän hankkineet palvelut ilman kilpailutusta omilta yhtiöiltään? Tällöin kunnat eivät ole ymmärtäneet rooliaan yrittäjyyden kasvualustana, Jaskari pohtii.
Pk-yrityksille on tärkeää, että hankinnat jaetaan tarpeeksi pieniin osiin, hankinnoista järjestetään markkinavuoropuheluita ja pienhankinnoissakin huomioidaan pk-yritysten osallistumismahdollisuudet. Kokonaisarvosanalla mitattuna hankintapolitiikan kokonaisuus koetaan kuitenkin Pirkanmaalla melko hyvin toteutetuksi.
Yrityspalvelut yrittäjän peruspalveluita
Yrityspalvelut nousivat Kuntabarometrissa toiseksi tärkeimmäksi elinkeinopolitiikan osa-alueeksi heti kunnan päätöksenteon yrityslähtöisyyden jälkeen. Pirkanmaalaisten yrittäjien ja elinkeinotoimijoiden kanssa päivittäin työskentelevä Elina Purho iloitsee, että Pirkanmaan kunnat ovat barometrin tulosten valossa parantaneet toimintaansa erityisesti yrityspalvelujen osalta.
– Yrityspalveluille annettu keskiarvo on noussut. Erityisen onnistuneeksi palvelujen järjestäminen koettiin Ylöjärvellä, Nokialla, Virroilla ja Ikaalisissa, Purho kertoo.
Purhon mukaan yrityspalvelut ovat yrittäjän peruspalveluita, joiden kautta yrittäjä usein tutustuu tarkemmin kunnan toimintaan ja erilaisiin tukimahdollisuuksiin. Näitä lähipalveluita tarvitsee lähes jokainen yrittäjä jossain vaiheessa yritystoiminnan elinkaarta. Osa palveluista tuotetaan kunnissa omana tuotantona ja osa esimerkiksi seudullisena yhteistyönä.
Aloittavan yrittäjän palvelut koetaan Kuntabarometrissa lähes poikkeuksetta tärkeimmiksi yrityspalveluiksi.
– Kokeneet yrittäjät ymmärtävät aloittavan yrittäjän palvelujen tärkeyden. On hienoa, että kunnat ovat huomanneet yrityspalveluiden merkityksen. Esimerkiksi rahoitus- ja investointineuvontaan tulee kunnissa panostaa, Harri Jaskari sanoo.
Pirkanmaa vetää puoleensa
Laajimmin positiivista palautetta Pirkanmaa sai puoleensavetävyydestään. Tampere on tunnetusti vetovoimainen kaupunki, mutta tuloksissa Tampereen keskisuurista ympäryskunnista Pirkkala, Ylöjärvi ja Nokia nousivat yritysten kannalta houkuttelevimmiksi kunniksi. Pirkkalan imu oli valtakunnan toiseksi paras heti Liedon jälkeen ja kaksi muutakin mahtuivat kymmenen kärkeen. Lempäälä ja Kangasala ylsivät vetovoimallaan yli valtakunnan keskiarvon, kuten myös Parkano ja Virrat pienemmistä kunnista.
Tampereen imu riitti yli 50 000 asukkaan kaupungeista neljänneksi. Maakuntakeskus arvioitiin paikallisten yrittäjien toimesta vahvaksi puoleensavetävyyden lisäksi ulkomaisen työvoiman saannissa ja oman toiminnan avoimuudessa. Elinkeinopolitiikan asema ja yrityspalveluiden saatavuus arvioitiin myös hyviksi. Päätöksenteon yrityslähtöisyyteen, yritysvaikutusten arviointiin ja hankintoihin sen sijaan toivottiin kehittämistä Pirkanmaan pääkaupungissa. Tampere nosti kokonaisarvosanaansa ja kipusi viimevuotiselta 13. sijaltaan seitsemänneksi omassa sarjassaan.
Näissä kunnissa on paras yrittää
Yrittäjien kuntabarometrista selviää, missä kunnissa on paras yrittää:
- Suurten, yli 50 000 asukkaan kuntien ykkönen on viidettä kertaa peräkkäin Seinäjoki Etelä-Pohjanmaalta. Tampere sijoittui 21 kaupungin sarjassa seitsemänneksi.
- Keskikokoisten, 10 000–50 000 asukkaan kuntien ykkönen on viidettä kertaa peräkkäin Lieto Varsinais-Suomesta. Pirkanmaalla iloitaan Ylöjärven kolmannesta ja Nokian seitsemännestä sijasta 74 kunnan sarjassa.
- Pienten alle 10 000 asukkaan kuntien ykkönen on Vieremä Pohjois-Savosta. Maaliskuussa Pirkanmaan yrittäjyys- ja elinvoimakunnaksi valittu Virrat ylsi nyt 166 kunnan sarjassa parhaana pienenä pirkanmaalaiskuntana sijalle 19.
Tutustu kuntakohtaisiin tuloksiin! Lähes 10 000 yrittäjän vastauksien alueelliset ja kuntakohtaiset tulokset julkistettiin 14.5. Kunnallisjohdon seminaarissa Turussa. Voit tutustua alueellisiin ja kuntakohtaisiin tuloksiin osoitteessa yrittajat.fi/kuntabarometri.
Satu Hildén
satu.hilden@yrittajat.fi