7.4.2017 klo 08:46
Uutinen

Kuntavaalit ja joukkosijoittaminen Kajaanin Yrittäjien kevätkokouksen normaalien aiheiden lisänä.

Kevään kuntavaalit historiallinen tilaisuus vaikuttaa

Kajaanin Yrittäjät haluaa nostaa kaupunkinsa tärkeimmäksi tehtäväksi elinvoima- ja elinkeinopolitiikan. Puheenjohtaja Jari Haapaniemen mukaan sote- ja maakuntauudistuksessa Kajaanin Yrittäjät ry:n puheenjohtaja, Priiffari Oy:n toimitusjohtaja Jari Haapaniemi.  Kuva: Pekka Ojalehtosuomalaisen kunnan rooli muuttuu ja näin tapahtuu myös Kainuussa hallinkokeilun jälkeisestä tilanteesta huolimatta.

Viimeaikaiset elinkeinopoliittisen mittariston ja kuntalaisten tyytyväisyystulosten valossa työtä riittää, kun aiotaan luoda parempaa toimintaympäristöä
yrityksille ja viihtyisämpää elinympäristöä asukkaille.

Puheenjohtaja Haapaniemi korostaa, että yrittäjille hyvän toimintaympäristön luo kunta, joka käy säännöllisesti yrittäjien ja kunnan vuoropuhelua, panostaa koulutukseen ja osaavan työvoiman saatavuuteen, tarjoaa yrittäjälle mahdollisuuksia osaamisensa kehittämiseen, huomioi maankäytössä ja maapolitiikassa pk-yritykset, toteuttaa kaavoituksen avoimesti, johdonmukaisesti ja tarvittaessa nopeasti sekä kuulee prosessin aikana myös yrittäjiä, hoitaa lupaprosessit sujuvasti ja ohjaa asiakaspalvelulla hakijaa.

Kajaanin Yrittäjät totesi kevätkokouksessaan yrittäjävaikuttajan tuovan valtuustoon yrittäjähenkeä ja yrittäjyyttä päätöksentekoon. Yrittäjähenki, sisäinen yrittäjyys tarkoittaa tavoitteellisuutta, sitoutumista, aikaansaavuutta ja joustavaa asennetta työhön. Uuden kunnan kannattaa tunnistaa yrittäjyys uusiutumisen voimana.

Kajaanin Yrittäjien jäsenistä onkin lähtenyt mukaan 18 ehdokasta neljästä eri puolueesta tavoittelemaan valtuustopaikkaa uuteen valtuustoon. Kainuun Yrittäjien toimitusjohtaja Pekka Ojalehto kertoo koko Kainuussa yrittäjien jäsenistä ehdokkaita olevan 48.

Joukkosijoittaminen omistajanvaihdoksissa uutta Kainuussa

Omistajanvaihdokset ja joukkosijoittaminen oli kokouksessa aiheena Privanet Capital Markets Oy:n yhteysjohtaja Kari Pankan esityksessä.

Privanet-konserni on suomalainen, listaamattomien yritysten arvopaperien välittämiseen ja yritysten rahoitusjärjestelyihin erikoistunut sijoituspalvelukonserni. Konserniin kuuluvat emoyhtiö Privanet Group Oyj, täysin omistettu tytäryhtiö Privanet Capital Markets Oy, joka keskittyy pääomajärjestelyihin sekä edellä mainitun tytäryhtiö Privanet Securities Oy, joka ylläpitää Suomen ainoaa listaamattomien yritysten arvopapereiden kauppapaikkaa. Tarkoituksena on saattaa yhteen rahan tarvitsijat ja sijoittajat.

Kari Pankka kertoo, että yhtiö on edelläkävijä pienten ja keskisuurten yritysten joukkovelkakirjamarkkinoiden ja osakeantien järjestämisessä sekä jälkimarkkinalikviditeetin kehittämisessä. Tunnettu ja menestynyt listaamattomien arvopapereiden kauppapaikka on olennainen osa liiketoimintaamme ja tuo edelläkävijyyttä myös digitaalisessa kaupankäynnissä. Maanlaajuinen myyntiorganisaatiomme palvelee yli 13 500 asiakasta ympäri Suomen.

Koko Privanet-konsernissa on lähes 50 työntekijää. Toimipisteet sijaitsevat Helsingissä, Tampereella, Turussa, Oulussa, Jyväskylässä, Vaasassa, Forssassa, Lahdessa, Mikkelissä ja Ylivieskassa sekä Kuopiossa.

Pankka kertoo, että tavoitteena on tuoda kotimaisia kasvuyrityksiä laajan sijoittajajoukon saataville, rahoittaa kotimaista kasvua ja luoda uutta työtä. Olemme voimakkaasti mukana rahoitusalan digitalisaatiossa. Viime keväänä lanseeraamamme AROUND-joukkorahoituspalvelu osoitteessa around.fi on ollut menestys ja palvelun kautta tarjottavien osakeantien kautta olemme keränneet onnistuneesti jo 11 laadukkaalle kasvuyhtiölle rahoitusta lähes 20 miljoonaa euroa. Valintakriteerimme rahoituskierroksen järjestämiseksi ovat tiukat – yrityksen tarinan tulee olla hyvä ja takana vahva tiimi. Sijoitamme aina itse myös yhtiöön. Konseptissamme korostuu kaikkien sijoituskohteidemme jälkimarkkinakelpoisuus.

Aluejohtaja Jukka Kuure kertoo, että Kainuu on Privanetille tuttu alue. Hän sanoo toimineensa Kainuun alueella jo viiden vuoden ja täältä löytyy jo kymmeniä asiakkaita.

Kuuren pääpaikka on Oulussa, mutta käytännössä hän on tavattavissa viikoittain Kainuussa.

OP Kainuun pankinjohtaja Toni Kemppinen toteaa, että kaikki uudet rahoitusmuodot ja –alustat ovat tervetulleita täydentämään yritysrahoitusta. Tämä tukee yritysten elinvoimaa ja kasvua. Kilpailu yritysrahoituksessa avoimessa markkinataloudessa lisää dynamiikkaa ja on yritystenkin edun mukaista. OP on tuottamassa tulevaisuudessa myös oman joukkorahoitustuotteen markkinoille.

Lisätietoja:
Puheenjohtaja Jari Haapaniemi, Kajaanin Yrittäjät, sp: kajaanin@yrittajat.fi
Toimitusjohtaja Pekka Ojalehto, Kainuun Yrittäjät, sp: pekka.ojalehto@yrittajat.fi