20.4.2021 klo 07:26
Uutinen

Kustannustuki III hakuun 27.4.

Kustannustuen kolmas hakukierros avautuu 27.4.2021. Yksinyrittäjät voivat saada vähintään 2 000 euron tuen. Suljetut yritykset voivat hakea myös kustannustukea 12.5.2021 alkaen.

Maaliskuun Yrittäjägallupissa suoraa julkista tukea kertoo tarvitsevansa 32 prosenttia yrittäjistä. Nähtäväksi jää, kohtaavatko tukiperusteet ja yrittäjien hätä riittävästi kustannustuen kolmannella kierroksella.

Valtakunnallisesti kustannustuen toiseen kierrokseen oli varattu noin 550 miljoonaa euroa, mutta hyväksytyistä hakemuksista maksettiin vain 159 miljoonaa euroa. Kanta-Hämeessä toisen kierroksen kustannustukea sai yli 350 yritystä ja keskimääräinen tukisumma oli yritystä kohden noin 21 500 euroa. Nyt kustannustuen kolmannen hakukierroksen valtakunnallinen budjetti on 356 miljoonaa euroa.

Yritykset hakevat molempia tukia Valtiokonttorista. Kustannustuen kriteereitä ja painotuksia on kehitetty palautteen ja kokemusten perusteella. Nyt käsittelyssä on lisäksi sulkemiskorvaukset mikro- ja pienyrityksille, joiden toiminta on suljettu viranomaisten päätöksellä.

Kustannustuki on tarkoitettu yrityksille, joiden liikevaihto on laskenut yli 30 prosenttia koronaepidemian vuoksi tukikaudella 1.11.2020–28.2.2021, kun sitä verrataan pääsääntöisesti vastaavaan ajankohtaan vuosina 2019–2020. Kustannustuen haku on käynnissä 23.6.2021 saakka.

Sulkemiskorvausta voivat hakea mikro- ja pienyritykset, joiden asiakastilat on suljettu lain tai viranomaisen määräyksestä. Sulkemiskorvausta on haettava neljän kuukauden sisällä sen kalenterikuukauden päättymisestä, jona velvollisuus pitää toimitilat suljettuina päättyi.

Kustannustukea kaikille toimialoille

Kaikkien toimialojen yritykset voivat hakea kustannustukea. Toimialat, joiden liikevaihto on laskenut vähintään 10 prosenttia tukikaudella voivat hakea ilman lisäperusteluja. Jos yritys ei kuulu asetuksessa määriteltyyn toimialaan, sen on perusteltava erikseen liikevaihdon lasku koronan takia.

Kustannustuki on korvaus yrityksen joustamattomista kustannuksista ja palkkamenoista. Sillä ei korvata liikevaihdon laskemista. Lisäksi työnantajan sivukuluista, kuten sosiaaliturvamaksuista ja työterveyskustannuksista, voidaan jatkossa korvata tietty osuus.

Yksinyrittäjät hakevat tukea nyt Valtiokonttorista

Kustannustukea maksetaan y-tunnuksella toimiville yrityksille vähintään 2000 euroa, jos tukiehdot täyttyvät. Tukea myönnetään yritysten liikevaihdon laskun ja toteutuneiden kustannusten mukaan.

Yritys voi saada tukea enintään miljoona euroa, kun aiemmilla hakukierroksilla katto on ollut 500 000 euroa.

– Kustannustuki 3 pitää edelleen sisällä valuvikoja: Vaatimus liikevaihdon alenemisesta on edelleen 30 prosenttia, kun sen pitäisi olla 20–25 prosenttia. Omavastuu osuus on liian korkea ja korvattavien kustannusten alaraja olisi pitänyt olla 1000 euroa, Suomen Yrittäjien pääekonomisti Mika Kuismanen sanoo.

Sulkemiskorvaus pienille yrityksille

Enintään 49 henkilöä työllistäville yrityksille maksetaan korvaus, jos niiden toimitilat on lain tai viranomaismääräyksen johdosta pidettävä suljettuina koronavirusepidemian vuoksi. Suljetut yritykset voivat hakea myös kustannustukea.

Sulkemiskorvaus perustuu yrityksen kuluihin helmikuussa 2021. Korvaus maksetaan yrityksille siltä ajalta, jonka ne ovat suljettuina. Palkkakuluista korvataan 100 prosenttia ja muista kuluista, kuten vuokrakuluista, 70 prosenttia.

Sulkemiskorvaus koskee ravintoloita ja muita ravitsemisyrityksiä, jotka on suljettu tilapäisesti asiakkailta majoitus- ja ravitsemistoiminnasta annetulla lailla. Ruoan noutomyynti on kuitenkin sallittua. Korvaus lasketaan sen toiminnan osalta, jota sulkeminen koskee.

Korvausta voidaan maksaa myös yrityksille, jotka kunta tai aluehallintovirasto on määrännyt suljettavaksi tartuntatautilain nojalla. Näitä ovat esimerkiksi liikunta- ja urheilutilat ja kuntosalit, yleiset saunat, uimahallit ja kylpylät sekä sisäleikkipuistot.

Jos yritysten asiakasmäärää on rajoitettu, mutta niitä ei ole suljettu kokonaan, ne eivät ole sulkemiskorvauksen piirissä.

Sekä kustannustuen että sulkemiskorvauksen määrässä otetaan huomioon aiemmin myönnetyt koronatuet.

KORVAUSTEN HAKEMINEN

Kustannustuen haku

Sulkemiskorvauksen haku

KATSO MYÖS

Yrittäjät: Kustannustuki ei auta tarpeeksi tässä hädässä (4.3.2021)

COMPPI – julkiset palvelut Kanta-Hämeen yrityksille