8.2.2018 klo 19:06
Uutinen

Kuusikymppinen Reijo rakentaa kesämökin vuodessa – ”tuli sellainen olo, että jotakin pitää keksiä ja tehdä itse”

Pirkanmaalainen Reijo Weckman perusti yrityksen yli viisikymppisenä. Nyt tilauskirjat ovat täynnä ensi vuoden kevääseen.

Vilppulassa asuva Reijo Weckman vaihtoi pumpputehtaan työntekijästä yrittäjäksi saatuaan idean 2000-luvun alussa.

–Tuli sellainen olo, että jotakin pitää keksiä ja tehdä itse, viikonloppuna 60 vuotta täyttävä Weckman kertoo Aamulehdessä.

Sivutoimisen yrittäjän kalenteri täyttyi myös illoista ja viikonlopuista.

– Emäntä sanoi, että eikö saisi nyt jo riittää. Valitse palkkatyö tai yritys, ettei tarvitse yökaudet pyöriä työmailla.

Weckman perusti RW-kunnossapitopalvelun vuonna 2010. Yhtiön toimialoja ovat kiinteistöjen kunnossapito, pienrakentaminen ja suunnittelu.

Aamulehden haastattelema Weckman kertoo käyttävänsä vapaa-ajan asunnon rakentamiseen vuoden verran. Hän rakentaa mökit alusta loppuun asti. Tilauskirjat ovat täynnä ensi vuoden kevääseen asti.

– Ainoastaan sähkö- ja putkityöt teetän ulkopuolisilla. Niihin minulla ei ole lupia, Weckman kertoo lehdelle.

Omakotitaloja Weckman ei mielellään pystytä.

– Niissä on tiukka aikataulu ja kiire, koska asiakkaan pitää yleensä päästä asumaan valmiiseen taloon. Mökkien rakennuttajat tietävät, että rakentaminen vie oman aikansa, Weckman sanoo AL:lle.

Lähde: Aamulehti

toimitus (at) yrittajat.fi

Kuva: Pixhill