6.3.2019 klo 20:02
Uutinen

Kyyjärven Yrittäjät valittiin Keski-Suomen Yrittäjien vuoden paikallisyhdistykseksi

Kyyjärven Yrittäjien valinta jatkaa Pohjoisen Keski-Suomen vahvaa virettä.

Keski-Suomen Yrittäjät kokoontuivat vuoden ensimmäiseen Paikallisyhdistysfoorumiin Korpilahdelle Juhlakartano Tähtiniemeen. Paikallisyhdistysfoorumin teemana oli tällä kertaa Yrittäjävaikuttajavalmennus.

Vuoden ensimmäisen Paikallisyhdistysfoorumin kohokohtana oli kuitenkin Keski-Suomen Yrittäjien vuoden 2018 parhaan paikallisyhdistyksen palkitseminen. Palkinto matkasi tällä kertaa pohjoiseen Keski-Suomeen, tarkemmin Kyyjärven Yrittäjille.

– Aktiivinen, uudistuva yrittäjäyhdistys ja kunnan elinvoiman tunnustettu kehittämiskumppani. Myös jäsenkehitys on ollut myönteinen, Keski-Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Sanna-Mari Hynninen avasi valinnan perusteita.

Kyyjärven Yrittäjien puheenjohtaja Jaakko Uusisalo oli luonnollisesti iloinen valinnasta.

– Tulihan tämä yllätyksenä! Pitää olla kiitollinen, että palkitaan tällaisista ansioista ja kyllähän tällainen antaa taas uutta virtaa jatkaa eteenpäin.

Tavoitteena jatkuva kehittyminen

Kyyjärven Yrittäjillä on ollut aktiivisena tavoitteena kehittää toimintaa jatkuvasti. Mallia ja uusia toimintatapoja on pyritty omaksumaan muun muassa muilta paikallisyhdistyksiltä.

– On ollut ehdottoman tärkeää olla aktiivisesti mukana erilaisissa tilaisuuksissa, missä tapaa muita yrittäjäjärjestön aktiiveja. Pääsemme näissä tilaisuuksissa vaihtamaan kuulumisia ja ideoita, joita voimme mekin sitten täällä Kyyjärvellä kokeilla ja parhaimmassa tapauksessa ottaa lopullisesti käyttöön. Tästä esimerkkinä on mainittava Viitasaaren Yrittäjien mallin mukaisesti toteutettu hallituksen koon pienentäminen ja oman alueen yrittäjäkentän jakaminen osa-alueisiin, Uusisalo kertoo.

Lisää näkyvyyttä

Kyyjärven Yrittäjillä on luvassa monipuolista toimintaa myös vuonna 2019. Esimerkiksi paikallisyhdistysten väliseen yhteistyöhön ja markkinointiin on luvassa entistä enemmän panostuksia.

– Haluamme näkyä aktiivisesti ja olemmekin ottaneet sosiaalisen median kanavat aktiivisesti käyttöön. Markkinointiin pyrimme panostamaan tänä vuonna ja kaikista kiireistä huolimatta myös kehittämään lähinaapureiden eli muiden paikallisyhdistysten kanssa tehtävää yhteistyötä. Haluamme myös tarjota jäsenillemme hienoja kokemuksia niin sanottujen opintomatkojen myötä. Viime vuonna kävimme tutustumassa eduskuntaan, mutta tämän vuoden kohde on vielä hieman auki, Uusisalo päättää.