Kaupan ovi.
19.8.2022 klo 16:23
Uutinen

Lähilauantai-kampanja kannustaa käyttämään helsinkiläisiä palveluja

Lähilauantaina 3.9.2022 on aika suunnata ostoksille helsinkiläisiin pieniin yrityksiin. Kampanjalla halutaan nostaa esiin paikallisen yrittäjyyden merkitystä. Lähilauantaita vietetään valtakunnallisesti Suomen Yrittäjien koordinoimana.

Valtakunnallinen Lähilauantai muistuttaa siitä, miten tärkeää on, että oman kotikunnan tai -kaupungin laadukkaat palvelut säilyvät lähellä myös tulevaisuudessa. Lähilauantailla kannustetaan jokaista meitä miettimään, miltä kunta näyttäisi ilman paikallisia yrittäjiä. Kampanja järjestetään nyt kolmatta kertaa. Ensimmäisen kerran Lähilauantaita vietettiin vuonna 2021, jolloin koronatilanne vaikeutti kivijalassa toimivien yritysten toimintaa.

– Kannustamme Lähilauantai-kampanjalla helsinkiläisiä ostamaan läheltä, käyttämään paikallisia palveluja ja näin tukemaan paikallisia yrityksiä, sanoo Helsingin Yrittäjien puheenjohtaja Mari Laaksonen.

– Yritykset tuovat Helsinkiin verotuloja, työpaikkoja ja elinvoimaa. Pääkaupunkimme ei olisi yhtä elävä ja viihtyisä ilman lukuisia paikallisia yrityksiä, toteaa Helsingin Yrittäjien toimitusjohtaja Tiina Oksala.

Yrittäjä, nyt kannattaa markkinoida

Yrittäjät voivat osallistua 3. syyskuuta järjestettävään Lähilauantaihin vaikkapa markkinoimalla päivää omissa kanavissaan, verkkosivuillaan ja yrityksessään.

– Kampanjaan voi osallistua eri tavoin ja markkinoida sitä oman yrityksen toimintaan sopivalla tavalla. Yrittäjä voi tehdä esimerkiksi erilaisia tarjouksia tai kutsua ihmisiä ostoksille, Laaksonen kannustaa.

Suomen Yrittäjät tarjoaa tapahtumalle alustan lahilauantai.fi-verkkosivun kautta. Sieltä löytyvät kampanjan materiaalit yrittäjille, kuluttajille ja paikallisyhdistyksille.


Lisätietoja:

puheenjohtaja Mari Laaksonen, Helsingin Yrittäjät
p. 040 578 0189, mari.laaksonen@yrittajat.fi

toimitusjohtaja Tiina Oksala, Helsingin Yrittäjät
p. 040 548 1104, tiina.oksala@yrittajat.fi

kehittämispäällikkö Hannamari Heinonen, Suomen Yrittäjät
p. 050 567 3395, hannamari.heinonen@yrittajat

Kuva AdobeStock ja Suomen Yrittäjät