23.9.2022 klo 08:45
Uutinen

Laura Niemelle ensimmäinen Vuoden yrittäjyystutkimus -palkinto

Kauppatieteiden tohtori Laura Niemi on saanut ensimmäistä kertaa jaetun Vuoden yrittäjyystutkimus -palkinnon.

Boardmanin Liikkeenjohdollinen tutkimusryhmä (LJT) jakoi palkinnon torstaina. Palkinto myönnetään ansioituneelle, suomalaisessa yliopistossa, korkeakoulussa tai tutkimuslaitoksessa toteutetulle yrittäjyystutkimukselle. Palkittavan tutkimuksen valinnassa keskeinen kriteeri on tutkimustulosten käytännön hyödynnettävyys yritystoiminnassa.

Palkinnon voittanut Laura Niemen väitöstutkimus on valmistunut vuonna 2020 Turun yliopistossa. Tutkimus keskittyy uuden arvon luomisen monimutkaiseen ja dynaamiseen ilmiöön. Tutkimus tuottaa uutta, käytännönläheistä tietoa yrittäjien ja kuluttajien vuorovaikutuksesta sekä siitä, miten yrittäjät voivat hyödyntää sitä paitsi kuluttajien muuttuviin tarpeisiin vastaamiseen, myös uusien, kestävämpien markkinoiden luomiseen yhdessä kuluttajien ja muiden toimijoiden kanssa.

Tunnustuspalkinnon saaja, KTT Laura Niemi työskentelee tällä hetkellä Turun yliopistossa kehittämisasiantuntijana.

Vuoden yrittäjyystutkimus -tunnustuspalkinnon suuruus on 3 000 euroa ja sen on rahoittanut Yksityisyrittäjäin Säätiö.

Toimitus
Toimitus