16.3.2022 klo 13:21
Uutinen

Leffaan sulkujen jälkeen

Vihdoinkin! Sulkujen jälkeinen tapahtuma-aika käynnistettiin leffailtojen merkeissä Kouvolassa. Kymen Yrittäjät järjesti leffa-illan Kino123:ssa menestyksekkäästi. Paikalla oli noin 80 elokuvan ystävää. Mukana oli yrittäjien lisäksi myös heidän perheenjäseniään.

Elokuvan ohjaaja Tuukka Temonen piti ennen elokuvaa oman puheenvuoronsa ja kertoi elokuvan synnystä ja omasta yrittäjyydestään. Elokuvan jälkeen yleisö poistui elokuvasaleista hymyissä suin.

Pohjolan satoa-elokuva kertoo maalaistalon isännistä kolmessa sukupolvessa. Jokainen heistä kärsii erilaisista ongelmista. Ratkaisu löytyy läheltä. Isännät hakevat ongelmiinsa ratkaisua viljelemällä pellollisen paremmin tuottavaa kasvia, kannabista. Eräänlaista yrittittäjyyttä tämäkin. Pohjolan satoa elokuva oli viihdyttävä komedia, jossa sai nauraa vatsalihaksensa ja poskilihaksensa kipeiksi.

Kiitos osallistuneille, tästä on hyvä jatkaa uusien tapahtumien pariin! Jos elokuva jäi tällä kertaa väliin, niin elokuvan ensi-ilta on perjantaina 18.3. kautta maan. Suosittelemme!

P.S. Seuraa ilmoittelua myös Kuusankosken Yrittäjien tapahtumista.