9.12.2017 klo 09:16
Uutinen

M-Files löysi rahoittajan Slushista: ”Jos me emme kasva, joku muu kasvaa”

Ohjelmistoyhtiö M-Filesille pääomasijoitus varmisti kasvu-uralla pysymisen ja arvokkaan teknologian hyödyntämisen maailmanmarkkinoilla.

Tamperelaiselle ohjelmistoyhtiölle M-Filesille vuoden 2015 Slush-tapahtuma oli onnenkantamoinen. yritys löysi itselleen sopivimman sijoittajan.

M-Filesin ensimmäinen rahoituskierros toteutettiin vuonna 2013, jolloin yritys nosti kuusi miljoonaa euroa brittiläisiltä sijoittajilta. Mukana oli myös suomalainen Teollisuussijoitus. Toisella rahoituskierroksella kassaan kilahti 33 miljoonaa euroa. Tuolloin mukana oli muun muassa arvostettu ranskalainen pääomasijoittaja Partech Ventures.

– Rahoituksen tarve lähti ennen kaikkea strategiasta. Missionamme on muuttaa sitä, miten maailma hallitsee tietoa. Siihen meillä on loistava teknologia, M-Filesin toimitusjohtaja Miika Mäkitalo sanoo.

Hänen mukaansa strategian toteuttaminen pitkällä aikavälillä ei olisi ollut mahdollista ilman pääomasijoituksia.

– Kun vuonna 2010 laadimme kasvusuunnitelmaa, näimme että markkinoilla on imua. Syksyllä 2012 huomasimme, että emme kykene nykyisellä kassavirralla toteuttamaan seuraavan vuoden suunnitelmaa tai tekemään investointeja myyntiin ja markkinointiin.

Edessä oli valinta: Tyytyminen omaan kassaan ja maltilliseen 10-20 prosentin kasvuun tai rahoituksen nostaminen, joka mahdollistaisi jatkamisen kasvu-uralla.

– Uskoimme, että meillä on maailmanluokan teknologiaa. Olisimme ottaneet strategisen riskin, jos olisimme jääneet keräämään sotakassaa Suomeen. Jos me emme kasva, joku muu kasvaa. Jos emme vaikuta markkinoiden suuntaan, joku muu vaikuttaa, Mäkitalo jatkaa.

Mihin raha käytettiin?

Mäkitalo korostaa, että rahoitus itsessään ei tarkoita vielä mitään. M-Filesissä pääomasijoittajien rahaa on käytetty etenkin myyntiin ja markkinointiin.

– Lisäksi olemme vahvistaneet investointeja Yhdysvalloissa ja avanneet toimipisteet Briteissä, Australiassa ja Ranskassa.

Tällä hetkellä M-Filesillä on 100 hengen toimisto Yhdysvalloissa, parikymmentä ihmistä Englannissa, alle 10 hengen tiimi Ranskassa ja Kanadassa sekä muutama työntekijä Saksassa ja Australiassa.

Osa rahoituksesta on käytetty kiihdyttämään tuotekehitystä. Lisäksi M-Files on vahvistanut strategista suunnittelua ja hallintoa.

– Tottakai sijoittaja haluaa sijoituksilleen tuottoa. Osa sijoittajista seuraa tarkasti, onko kehitys sen mukaista kuin arvioitiin.

Valitse oikea sijoittaja

Mäkitalon mukaan pääomasijoituksia etsivän yrityksen olisi ensiarvoisen tärkeää löytää itselleen sopivin sijoittaja.

– Tämä on asia, josta puhutaan aivan liian vähän. Samoin kuin sijoittajat etsivät hyviä sijoituksia, yrityksen pitäisi etsiä hyviä sijoittajia. Toki raha ja sijoitusehdot ovat tärkeitä, mutta tärkeämpää on löytää sijoittajan kanssa yhteinen visio tulevaisuudesta. Pitää olla yhteinen näkemys siitä, miten ja missä halutaan kasvaa ja minne investoidaan. Sitten kun sijoitussopimus tehdään, homma vasta alkaa.

M-Files kävi kiinnostuneiden sijoittajien kanssa useita neuvottelukierroksia. Sadasta kiinnostuneesta sijoittajasta seuloitui loppumetreille viisi, joiden kanssa asioita käytiin tarkasti läpi.

– Meillä on ollut toki hyvä tilanne siinä mielessä, että kasvu on ollut niin vahvaa, että olemme saaneet valita hyvän sijoittajan. Emmekä ole olleet pakotettuja ottamaan rahoitusta. Valitsemamme sijoittajat ovat olleet erinomaisia kumppaneita.

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi