17.11.2018 klo 19:24
Uutinen

Maakunnallinen Yrittäjäpalkinto Blue Cargo Oy:lle Leppävirralle

Savon Yrittäjät palkitsi leppävirtalaisen kuljetusalan perheyrityksen Blue Cargo Oy:n Maakunnallisella Vuoden Yrittäjä -palkinnolla. Palkitseminen tapahtui 17.11.2018 Maakunnallisessa Yrittäjäjuhlassa, jota vietettiin tänä vuonna Tahkolla noin 630 hengen voimin. Juhlassa huomioitiin myös paikallisyhdistysten palkitsemat vuoden yrittäjät.

Savon Yrittäjät perusteli valintaa mm. sillä, että Blue Cargo on uskaltanut tehdä tärkeän strategisen valinnan erikoistumalla vaativiin rakennusalan kuljetuksiin. Yritys tuntee asiakkaan tarpeen ja ammattitaitoinen henkilökunta hoitaa vaativammatkin kuljetusprojektit huolehtien tarvittavat nostot, luvat, saatot ja reittisuunnitelmat.

Blue Cargon toiminta on määrätietoista ja tavoitehakuista. Yrityksessä on mm. ollut jo vuosia käytössä todella tarkka yksikkökohtainen kannattavuusseuranta. Yritys on voimakkaasti eteenpäin pyrkivä ja se käyttääkin voittovaransa lähtökohtaisesti yrityksen kehittämiseen ja kasvattamiseen.

– Blue Cargo on hyvä esimerkki perheyrityksestä, jossa on lapsesta asti rohkaistu yrittäjyyteen ja lannistamattomuuteen sekä ongelmanratkaisuun suurtenkin haasteiden edessä, toteaa Savon Yrittäjien toimitusjohtaja Arto Nykänen.

Markku ja Maj-Helen Kuohukivi perustivat yrityksen vuonna 1992, jolloin se toimi nimellä Mark-Rahti Ky. Tähän päivään mennessä kahdesta täysperävaunusta on tultu yli neljänkymmenen oman yhdistelmän ja lukuisten yhteistyökumppaneiden muodostamaksi kokonaisuudeksi.

Yrityksessä tehtiin sukupolven- ja toimitusjohtajanvaihdos vuonna 2001, minkä jälkeen yritys on kasvanut ja kehittänyt toimintaansa perheyhtiönä viiden sisaruksen voimin.

– Olemme ylpeitä vanhempiemme elämäntyöstä ja siitä, millaisen pohjan he ehtivät rakentaa yritystoiminnallemme, toteaa yrittäjä ja toimitusjohtaja Jari Kuohukivi Blue Cargo Oy:stä.

”Sen pikkuisen verran enemmän”

Blue Cargo Oy perusti vuonna 2016 sisäisen kehityshankkeen ”Better Blue 2018”, jonka tavoitteina on ollut mm. lisätä avoimuutta, kehittää yrityksen eri toimintoja ja johtamista.

– On hienoa huomata, miten strategiamme ”sen pikkuisen verran enemmän” on toiminnan takana työskentelevälle tiimillemme intohimo ja miten se välittyy toiminnoissamme aina asiakkaillemme ja sidosryhmillemme saakka, Kuohukivi kertoo.

– Tuntuu huikealta vastaanottaa tällainen tunnustus kehityshankkeen loppumetreillä ja huomata, kuinka yritystoimintamme kehitys ja kannattava kasvu tunnustetaan tässä muodossa myös omalla talousalueellamme, Kuohukivi kuvailee tunnelmiaan palkinnon saamisesta.

Kuohukivi uskoo, että uudistuminen, kasvu ja entistä suurempi yhteiskunnallinen vastuu tulevat tunnustuksen myötä vielä merkityksellisemmiksi. Yrittäjäpalkinnon saaminen motivoi jatkamaan kasvua ja kehitystä entistä kovemmin ja uudella intohimolla.

Blue Cargon suunnitelmissa on jatkaa Yhdessä turvallisesti -projektia, jonka tavoitteena on edistää liikenneturvallisuutta ja lisätä tietoisuutta raskaasta kalustosta liikenteessä.

– Visionamme on olla valtakunnallinen brändi, joka on alan halutuin yhteistyökumppani ja työpaikka, Kuohukivi summaa tulevaisuuden näkymät.

Blue Cargo Oy
– Perustettu v. 1992 (nimellä Mark-Rahti Ky)
– Muutti nimensä Blue Cargo Oy:ksi vuonna 2008
– Liikevaihto tulee tänä vuonna olemaan n. 10 milj. €
– Työntekijöitä n. 40
– Kalusto: 40 vetoautoa, 45 perävaunua, 22 kuormausnosturia
– Päätoimialana tieliikenteen tavarankuljetus etenkin rakennusalan tarpeisiin
– Pääomistajat/yhtiömiehet: Jari Kuohukivi, Marko Kuohukivi, Samuli Kuohukivi, Sari Brandt, Satu Havukainen
– Kauppalehden menestyjät-listalla vuosittain vuodesta 2007
– Palkittiin Leppävirran Yrittäjien Vuoden Yrittäjänä 2018

Savon Yrittäjien Maakunnallinen Yrittäjäpalkinto
– Jaettiin 41. kerran
– Palkinto jaetaan Savon Yrittäjien vuoden päätapahtumassa, Maakunnallisessa Yrittäjäjuhlassa
– Palkittavan yrityksen valitsivat Savon Yrittäjien paikallisyhdistykset
– Lista aiemmista maakunnallisista Vuoden Yrittäjä -palkituista: https://bit.ly/2zLxH0k

Lisätietoja:

Blue Cargo Oy
Jari Kuohukivi, toimitusjohtaja, yrittäjä
p. 040 550 3555

Savon Yrittäjät
Arto Nykänen, toimitusjohtaja
p. 044 368 0501

Kuva ylhäällä (oikealta): Satu Havukainen, Sari Brandt, Jari Kuohukivi, Marko Kuohukivi, Samuli Kuohukivi.

Paikallisyhdistysten Vuoden Yrittäjät 2018

Iisalmen Yrittäjät ry, Sirviön Metalli Oy
Yritys tuottaa kestäviä ja 100 prosenttisesti suomalaisia navettakalusteita kuumasinkittynä. Tarvittaessa yritys toteuttaa erilaisten karjatalouksien kalusteratkaisut myös asennettuna.

Juankosken Yrittäjät ry, Kiinteistötoimi Tuunainen
Yritys on vastannut jo yli 30 vuoden ajan perinteisistä kiinteistöhuollon tehtävistä ja tilojen siivouksista. Lisäksi talvisin tehdään traktorilla lumitöitä. Tässä yrityksessä asiakkaita palvellaan ja puhelin soi aamusta iltaan.

Kaavin Yrittäjät ry, Ravintola Pitopata
Kyseessä on todellinen perheyritys, jossa asiakkaita kuunnellaan ja palvellaan suurella sydämellä ja ollaan oikeasti yrittäjiä isolla Y:llä.

Keiteleen Yrittäjät ry, T:mi Koneurakointi Jouni Qvick
Itse yrittäjää keiteleläiset kuvailisivat sanoin ”näkymätön uurastaja”, vaikka yrittäjä tekee hyvin näkyväistä työtä kuntalaisten hyväksi. Yrityksen päätoimialana on tienhoito ja pienkaivinkoneurakointi.

Kiuruveden Yrittäjät ry, Kangas- ja Käsityökauppa Satuhelmi
Yritys tarjoaa kädentaitajille ja sisustajille ammattitaidolla tarvikkeita, vinkkejä ja ohjeita vastaten asiakkaiden nopeastikin muuttuviin tarpeisiin. Yrittäjä on itsekin pitkänlinjan käsityöläinen.

Kuopion Käsityö- ja Tehdasseuruus ry, Kalusteveistämö A. Kolari
Käsityöläinen, Antti Kolari, valmistaa mittatilauksesta muun muassa huonekalut, perinteiset ikkunat ja ovet sekä kiintokalusteet. Lisäksi yrityksessä tehdään ikkunoiden entisöintiä ja huonekalujen kunnostusta.

Kuopion Yrittäjät ry, Minnan Lelu Oy
Kaikkien kuopiolaisten tunteman Lelukauppa Partasen yrittäjä Minna Kunnasluoto on kehittänyt menestyksekkäästi yritystä ja erityisesti sen verkkokauppaa. Tässä lelukaupassa asioiminen on elämys!

Lapinlahden Yrittäjät ry, Taisto ja Jaana Lappalainen Ay
Ahkera kauppiaspariskunta Jaana ja Taisto Lappalainen ovat yrittäjiä K-Market Ruokamestarissa. Yritys on toiminut vuodesta 2006 K-Markettina Lapinlahdella.

Leppävirran Yrittäjät ry, Blue Cargo Oy
Blue Cargo on kuljetusyritys, jossa työskentelevät ihmiset haluavat ponnistella asiakkaan hyväksi ”sen pikkuisen verran enemmän”. Ja kuljetus kuin kuljetus kulkee!

Maaningan Yrittäjät ry, Veskun Grilli Oy
Veskun Kievari nimellä tunnettu yritys tarjoaa maukkaat lounaat, mahtavat burgerit ja pizzat jokaiseen makuun. Raaka-aineita läheltä ja makuja maailmalta.

Nilsiän Yrittäjät ry, Bussi ja taksiliikenne Hyvönen Oy
Tahkon alueella toimiva taksi- ja pienoisbussiyritys palvelee asiakkaitaan yli kahdenkymmenen vuoden kokemuksella ja ammattitaidolla. Yritys tarjoaa monipuolista ja joustavaa businessluokan kuljetuspalvelua asiakkaiden tarpeiden mukaisesti räätälöitynä.

Pielaveden Yrittäjät ry, Leipomo Puustelli Oy
Pielavetinen herkkuleipomo Savon sydämessä, joka on tarjonnut nautinnollisia makuja jo vuodesta 1965. Viime vuosina yritys on panostanut paljon tuotekehitykseen hyvin tuloksin.

Rautalammin Yrittäjät ry, Vanhatalon tila
Yritys on hieno esimerkki maatalousyrittäjyyden ja insinööritaitojen yhdistämisestä. Omien vahvuuksien ja koulutuksen hyödyntäminen luovat elinvoimaisuutta ja työpaikkoja maaseudulle.

Rautavaaran Yrittäjät ry, Rautavaaran Kukka- ja Hautauspalvelu Hakkarainen
Yrityksen kivajalkakauppa sijaitsee Rautavaaran keskustassa. Yrittäjä Merjan rautainen ammattimaisuus ja asiakastuntemus tulee hyvin esille hänen palvellessaan asiakkaita niin ilon kuin surunkin hetkellä.

Siilinjärven Yrittäjät ry, Virranta-yhtiöt
Yritys tarjoaa innovatiivisia ratkaisuja sisäilman laadun parantamiseen. Lisäksi yrityksellä on vahva 40 vuoden kokemus nuohouspalveluiden tuottamisesta. Resurssien hallinta, asiakasnäkökulman huomioiminen ja kattava raportointi ovat osa luottamustekijöitä, joiden varaan yritys rakentuu.

Sonkajärven Yrittäjät ry, Rakennuspalvelu Koistinen Oy
Yritys tuottaa monipuolisia rakennuspalveluita uudis -ja korjausrakentamiseen. Yrityksen osaamiseen kuuluvat myös halli-, hirsi- ja loma-asuntorakentaminen.

Suonenjoen Käsi- ja Pienteollisuusyhdistys ry, Kahvila Aurora Ky
Persoonallinen ja kotoisa Kahvila Aurora on palvellut sisäsavolaisia jo 8 vuoden ajan Suonenjoella ja Rautalammilla. Yritys rankattiin Pohjois-Savon toiseksi parhaaksi kahvilaksi Savon Sanomien äänestyksessä.

Suonenjoen Yrittäjät ry, Sisustuspiste Martinsén Ky
Yrityksellä on monipuolisesti, asiantuntevasti ja ystävällisesti palveleva myymälä Suonenjoella. Valikoima kattaa niin maalit, tapetit ja tapetointitarvikkeet kuin muutkin sisustus- ja remonttituotteet ja työvälineet.

Tervon Yrittäjät ry, Tervon Muovityö Ky
Yritys on oman erityisalansa erityisosaaja; yrittäjä tekee muovista mitä vaan!
Yritys on ollut Tervon kala-alan kehityksen kantava voima.

Tuusniemen Yrittäjät ry, Anun Lahja- ja Kukkatupa Ky
Kukkatupa on Tuusniemen keskustassa sijaitseva monipuolinen ja perinteikäs yritys, joka tarjoaa yksilöllistä ja ihmisläheistä kukka-, hautaus- ja pitopalvelua.

Varkauden Yrittäjät ry, Kurko Crane Oy Ltd
Kurko Crane on varkautelainen suuria nosturiautoja valmistava yritys. Yritys on valtakunnallisesti nostopalveluja tuottavan Kurko Koposen sisaryhtiö. Tässä yrityksessä on poweria!

Varpaisjärven Yrittäjät ry, Kuljetus T. Heiskanen Ky
Yritys on palveluketjun vahva lenkki tarjoten asiakkaille monipuolisia kuljetuspalveluita jo 30 vuoden ajan uudistuen aina ajan haasteiden mukana.

Vesannon Yrittäjät ry, Niinikoti Oy
Entinen virkamies perusti yrityksen rakennemuutoksen pyörteissä olevalle hoiva-alalle. Yritys on toiminut rohkeasti rautaisena hoiva-alan osaajana, mistä esimerkkinä mm. pitkäjänteisesti toteutettu laatujärjestelmätyö sekä tyytyväiset asiakkaat ja henkilökunta.

Vieremän Yrittäjät ry, Linja-autoliike Y. Makkonen & Kumpp.
Yli 90-vuotias vieremäläinen linja-autokuljetus yritys, jolla on ollut pitkän historian aikana henkilökuljetusliikennepalveluiden lisäksi myös muun muassa autokoulutoimintaa.